Terveyden vakuuttaminen tulee yhä useampien suomalaisten ulottuville

LähiTapiolan uusi Terveysvakuutus mahdollistaa terveysvakuuttamisen yhä useammille, varmistaa nopean pääsyn lääkärille ja tuo etälääkäripalvelut osaksi suomalaisten arkea. LähiTapiolan asiakkaiden käytössä on myös TerveysHelppi-mobiilisovellus, joka avaa etäyhteyden terveydenhuollon ammattilaisiin.

– Elämänturvayhtiönä haluamme vastata suomalaisten toiveisiin oman terveytensä hoitamisessa. Useita suomalaisia askarruttaa riittävän nopea hoitoon pääsy lääkärille. Lisäksi osa suomalaisista ei voi aiempien sairauksiensa vuoksi saada perinteisiä sairauskuluvakuutuksia. Suomalaiset ovat myös iästä riippumatta yhä kiinnostuneempia etälääkäripalveluista. Tätä varten kehitimme uudenlaisen matalan kynnyksen Terveysvakuutuksen, kertoo LähiTapiolan kehitysjohtaja Harri Aho.

Perinteisistä sairauskuluvakuutuksista poiketen LähiTapiolan Terveysvakuutuksen ottamiseen ei tarvita terveysselvitystä, eikä siinä ole rahallista omavastuuta.

– Matalan kynnyksen Terveysvakuutus on myös hintansa puolesta useampien suomalaisten ulottuvilla, sillä hinnoittelu alkaa edullisimmillaan alle kymmenen euron kuukausihinnasta, Aho kertoo.

Terveysvakuutus tarjoaa nopean diagnoosin ja hoitoon pääsyn sekä tukea sairauksien ennaltaehkäisyyn. TerveysHelppi-puhelinpalvelu sekä digitaaliset etäpalvelut varmistavat hoidon nopean käynnistymisen eri vuorokaudenaikoina.

 

Yhä useampi terveysasia voidaan hoitaa etänä

LähiTapiolan kaikkien henkilövakuutusasiakkaiden käytössä on TerveysHelppi-palvelu, jossa terveydenhoitajat ja lääkärit vastaavat päivittäin asiakkaiden terveystarpeisiin.

– Etäpalvelumme laajenevat vuoden vaihteessa virtuaalisairaalaksi, josta saa jatkossa yhä kattavampia palveluita oman terveyden ylläpitämiseen ja hoitamiseen. Käytännössä virtuaalisairaalamme sairaanhoitajat ja lääkärit pystyvät vastaamaan jatkuvasti kasvavaan määrään asiakkaidemme terveystarpeita etävastaanotoilla, jolloin perinteinen lääkärikäynti ei ole välttämätön. Merkittävä osa sairauksista voidaan tänä päivänä hoitaa etänä ja etenkin kevyemmät lääkäritarpeet kuten resepti- ja lääkitysasiat hoituvat näppärästi kotoa käsin, sanoo LähiTapiolan terveysjohtaja Jani Tikkanen.

LähiTapiolan asiakkaat voivat ladata TerveysHelppi-mobiilisovelluksen, joka mm. mahdollistaa yhteyden lääkäriin chatin välityksellä.

Tutustu terveysvakuutukseen tarkemmin täällä >>

Terveysvakuutus pähkinänkuoressa:

  • Vakuutusrahoitteinen terveyspalvelu

    TERVE! -palvelu on vakuutusrahoitteinen terveyspalvelu, joka tarjoaa nopean diagnoosin ja hoitoon pääsyn sekä tukea sairauksien ennaltaehkäisyyn. Terve! sisältää Terveysvakuutuksen sekä TerveysHelpin.

  • Edulliset sopimushinnat

    Terveysvakuutuksessa asiakas valitsee vuosittaisen korvaussumman; joko 500 tai 1 000 euroa. Asiakkaiden käytössä ovat LähiTapiolan neuvottelemat edullisemmat sopimushinnat eli raha riittää yksityisellä huomattavasti pidemmälle, kuin jos asioisi ilman vakuutusta.

  • Valtakunnallinen verkosto

    Asiakkaiden käytössä on LähiTapiolan valtakunnallinen hoitolaitoskumppaniverkosto. Hoitoketjun käynnistyttyä ja diagnoosin saatuaan asiakas voi jatkaa hoitoaan oman valintansa mukaan julkisten tai yksityisten terveyspalvelujen käyttäjänä omalla kustannuksellaan.

  • Terveyshelppi palvelee joka päivä klo 7-23

    Palvelun ytimessä on LähiTapiolan Terveyshelppi, josta hoitoketju käynnistyy välittömästi. TerveysHelpissä sairaanhoitajat ja lääkärit auttavat asiakkaita joka päivä klo 7-23.

  • Mahdollisuus etähoitoon

    Aina vastaanottokäynti ei ole paranemisen kannalta tarpeellinen ja merkittävä osa asiakkaiden tapauksista voidaan hoitaa täysin etänä TerveysHelpissä. Samalla alkaa myös vakuutukseen liittyvän korvausasian hoitaminen.

  • Asioi kuten haluat

    Puhelun lisäksi asiakkaiden käytössä ovat myös chat- ja etälääkäripalvelu LähiTapiolan uudella mobiilisovelluksella tai OmaMehiläinen-mobiilisovelluksella.

LähiTapiola Pohjoinen on 100 % asiakkaidensa omistama, kokonaisvaltaista elämänturvaa tarjoava vahinkovakuutusyhtiö. Henkilö-, maatila- ja yritysasiakkaamme saavat vahinko- ja henkivakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut henkilökohtaisesti ja paikallisesti. Kumppaneidemme kautta tarjoamme myös työeläke- ja pankkipalvelut. Olemme yksi LähiTapiola-ryhmän 20 itsenäisestä alueyhtiöstä.

Lahitapiola_POHJOINEN_RGB_sininen

Artikkeli on Lähitapiola Pohjoisen tuottamaa kaupallista sisältöä.