Tammikuu tuo Rukalle dramaattisia kulttuuritapahtumia ja rehvakasta pipolätkää
Rukan tammikuu alkaa poikkeuksellisen suurien tunteiden siivittämänä. Polar Night Light –valofestivaali näyttää Rukan ja Kuusamon aivan uudessa valossa. Se luo samalla unohtumattoman näyttämön pohjoismaiselle rikoskirjallisuudelle omistetulle Nordic Noir –viikonlopulle, joka on houkutellut paikalle Jens Lapiduksen ja muita genren tähtiä. Riemua ja heittäytymistä tarjoaa puolestaan pienen piirin tapahtumasta Euroopan suurimmaksi harrastekiekkokarnevaaliksi kasvanut Pipolätkä.
Pohjoismainen rikoskirjallisuus on koko kansainvälisessä kirjossa aivan oma lukunsa. Nordic Noir (18.-20.1.) ui nimensä mukaisesti synkissä vesissä. Ja mikä olisikaan parempi ympäristö lajityyppiin uppoutumiseen kuin lumen peittämä kylä keskellä kylmää erämaata. Tapahtumatuottaja Jussi Saarinen kertoo, että Nordic Noir –tapahtuma on syntynyt Ruka-Kuusamon matkailun omasta aloitteesta. Kirjailijoiden agentit innostuivat ideasta välittömästi.
Saarisen mukaan jo tässä vaiheessa onkin selvää, että Nordic Noirista tavoitellaan alan vuosittaista kokoontumista samaan tapaan kuin mitä esimerkiksi Sodankylän filmifestivaalit ovat elokuvaväelle.
”Dekkareita lukevat kaikki aina kaksikymppisistä eläkeläisiin ja ilmoittautumisten perusteella tapahtuma kiinnostaa koko maan alueella ja kaikissa ikäryhmissä.”
Festivaalin kiinnityksiä ovat muun muassa Jens Lapaidus, Max Seeck ja Kati Hiekkapelto. Keskustelupaneelit vetävät Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi, Helsinki Lit –kirjallisuusfestivaalin ohjelmajohtaja Philip Teir sekä kuvittaja ja bloggaaja Kasper Strömman. Keskusteluiden lisäksi Nordic Noirissa pääsee osallistumaan lajityyppiä uusilla tavoilla avaaviin työpajoihin. Päiväohjelman ohessa on aikaa ulkoiluille ja erilaisille aktiviteeteille.
”Kirjallisuustapahtuma voi parhaimmillaan tuoda tunturiluonnon ja sen mahdollisuudet lähemmäksi myös niitä asiakkaita, jotka eivät ole kokeneet laskettelua ja hiihtoa itselleen läheisiksi.”
Valofestivaalit taittaa kaamoksen
Polar Night Light Festival (20.1.-4.2.) maalaa Rukan ympäristön väreillä ja valoefekteillä kahden viikon ajaksi. Valofestivaali näkyy sekä Rukalla että Kuusamon keskustassa aiempia vuosia laajemmin: Aluevalaistuksen lisäksi yleisön eteen tuodaan erillisiä valoteoksia. Rukalta löytyy myös erityinen UV-graffitigalleria. Sen teokset on maalattu ultraviolettivaloon reagoiville maaleilla, joten ne heräävät eloon uv-valolla valaistuina.
Teokset pääsevät Rukalla oikeuksiinsa, sillä alueen kaikki yritykset sammuttavat kylttinsä ja valomainoksensa tapahtuma-ajaksi. Kylän ravintolat tekevät lisäksi valofestivaalin ajaksi erikoisannoksia ja tarjouksia kiinteällä 10 euron annoshinnalla.
”Rukan päässä pääsee laskettelemaan erikoisvalaistusten keskellä, mikä luo aivan uudenlaisen elämyksen kylän suunnasta katsomisen rinnalle. Jalankulkijat gondoli kuljettaa tunturi laelle ihastelemaan valoja uudesta perspektiivistä.”
Teoksia löytyy aiempaa laajemmin myös Kuusamon keskustasta. Saarinen itse odottaa paikallisten koululaisten tekemistä lyhdyistä koottavaa Lantern park –installaatiota. Lyhtyjä tulee sinne yli 200 kappaletta.
”On aivan mielettömän hienoa miten laajasti koulut ovat osallistuneet yhteisen teoksen tekemiseen. Installaatiosta tulee upea ja alueen yhteisöllisyys tuo siihen vielä omaa yhdessä tekemisen arvokasta fiilistä mukaan.”
Euroopan suurin harrastelätkätapahtuma tulee jälleen
Tunturissa on tilaa edelleen myös reippaalle hauskanpidolle ulkoilun ja hyvän seuran merkeissä. Vuosi vuodelta tilaisuutena kasvanut harrastelätkäturnaus Pipolätkä valloittaa Kaltiolammen jään, jonne aurataan kaikkiaan viisi kenttää. Tänä talvena lammen reunalle nousee kisakatsomo ravintoloineen.
Kesällä loppuunmyyty tapahtuma on houkutellut paikalle 64 joukkuetta. Höntsäurheilu tuo osallistujia myös esimerkiksi Ruotsista ja Venäjältä. Saarinen sanoo, että suosiota ei sinänsä tarvitse kauaa arvuutella: viikonloppu rennon lätkäurheilun ja karnevaalitunnelman äärellä vetoaa takuulla.
”Yhdellä joukkueista on 50 fanin joukkio mukanaan ja toinen saapuu paikalle saunabussilla. Pipolätkä-viikonloppuna myös muille Rukan kävijöille on tarjolla eräät talven parhaista juhlista.”