Selviääkö harrastajahiihtäjä kisaladulla, jota kilpailijatkin kammoavat?
Ruka Nordicin kisalatu on yksi vaativimmasta koko maailmancup-kiertueella, mutta se on kilpailuiden ulkopuolella myös jokaisen hiihdettävissä. Rukan Matkailun toimitusjohtaja Mats Lindfors lähti ottamaan selvää, miten sunnuntaihiihtäjä selviää reitillä, jota huippuhiihtäjätkin lähestyvät kunnioittaen.
Marraskuun puolivälin tuntumassa Ruka Nordiciin, maastohiihdon ja yhdistetyn maailmancupin avaustapahtumaan on vielä muutama viikko aikaa. Kisavalmistelut ovat jo pitkällä ja tässä vaiheessa hiihtostadion on suljettu. Viiden kilometrin hiihtorupeamasta jää siten kilometri pois, mutta työtä sen selättämiseen jää riittämiin.
Mats Lindfors sanoo, että FIS-kisalatu on Rukalla – ja oikeastaan koko maailmassa – omaa luokkaansa. Hän pitää itseään hiihtäjänä varsin tavallisena tapauksena. Ennen Rukan matkailujohtajan pestiä Lindfors työskenteli Suomen lumilautaliiton vetäjänä.
”Hiihtotausta? Minun hiihtotaustani on lumilautailussa”, hän naurahtaa.
Hän silmäilee ladun varressa skinipohjaisia perinteisen suksiaan mietteliäänä, sillä pitoalueen karvaiset liuskat näyttävät jo kuluneilta. Ennen testilenkkiä hiihtokertoja oli kertynyt kaksi kappaletta. Talvisin Lindfors ehtii sivakoimaan joitain satoja kilometrejä ja nyt niitä kertyy muutama lisää, kun hän suuntaa reippaalla potkulla Talvijärven sivustaa.
Taustalla siintää mäkihyppytorni ja joka puolella maisemaa reunustavat tykkylumen peittämät puut. Latu on priimakunnossa, sillä yksistään edellinen yö oli tuonut kymmenisen senttiä uutta lunta. Kevyesti etenevä Lindfors viittoo sauvallaan aukean laitaan ja sanoo, että vielä pari kuukautta sitten sen täytti 50 000 kuutiota säilölunta. Luonnonlumi on ajettu kiinni siitä aiemmin syksyllä tehtyyn pohjaan.
”Nyt se on täällä meidän jalkojemme alla.”
Sydäntalven maisemaa marraskuussa
Alkusyksystä säilötystä tykkilumesta levitetty latu on mutkitellut kauniin ruskan keskellä, mutta kiehtova kontrasti on jo nyt kaukana muistoissa. Metsämaisema on peittynyt lumeen jo lokakuussa, joten hiihtäjän mieli siintää ennemminkin alkutalvesta kohti kevättalven piteneviä päiviä.
Hyväntuulisesti hiihtävä Lindfors vilkaisee sykemittariaan. Alkujännityksen jälkeen pulssi on jopa laskenut, mutta reitti on tuttu ja hiihtäjämme tietää miten pitkä nousu edessä odottaa. Pian ladun vieressä nousevat pystysuorat jyrkänteet vartioivat vaativaa nousua. Skinit pitävät eikä Lindforsin tarvitse vaihtaa haarakäyntiin. Tämä on näytön paikka kilpahiihtäjille ja on sitä selvästi myös matkailukehityksen päällysmiehelle.
”Armoa!”, Lindfors puuskuttaa nousun lopun häämöttäessä.
Huipulla sykemittarin lukema heilahtaa punaiselle ja on aika pysähtyä ja katsoa kohti juuri taltutettua taivalta. Lindfors hengähtää hetken, mutta kilpailuissa tämä on ratkaisun paikka: Maasto kevenee kohti takalenkkiä, josta palataan kohti pitkää, nopeaa laskua. Lindfors käyttää rauhallisen etapin kerätäkseen voimia koko reitin nopeinta osuutta, mutta sykkeet ovat edelleen korkealla, kun hän hakee sopivaa aurauskulmaa latu-uran vieressä.
”Tässä laskussa voi tapahtua aivan mitä tahansa, joten otetaan se edes videolle talteen.”
Laskussa on mitattu Ruka Nordiceissa jopa 80 km/h nopeuksia. Lindfors sanoo ymmärtävänsä sen vauhdin alppisuksilla tai lumilaudalla.
”Mutta kapeilla hiihtosuksilla? Ei minulla olisi mitään edellytyksiä hallita niin kovaa vauhtia.”
Nousun jälkeen nautitaan laskusta
Murtomaahiihdossa Lindfors sanoo periaatteekseen, ettei matka tapa vaan vauhti. Tosin sillä viitataan tavallisesti siihen, että liian nopeasti hiihtävältä loppuu voimat ennen perille pääsyä. Mitenköhän tässä laskussa käy? Videokuvaajaa kuljettava moottorikelkka etenee tasaisesti, mutta pian sen moottori murahtaa kuljettajan kiihdyttäessä pysyäkseen syöksyasennossa kiitävän Lindforsin edellä.
Syöksy vaihtuu tasatyönnöksi, kun olemme palanneet järven rannalle ja lähestymme hiihtostadionia. Siellä kisajärjestelyt ovat kesken, joten jatkamme tien alittavaan tunneliin ja loivaan nousuun kohti Rukan kylää. Kisalatu osoittaa taas vaativuutensa. Tasaiset osuudet ovat harvassa, ja edessä on yllättävän pitkä työpätkä.
Alkulenkin aikana ladulle on tullut useampikin eri maiden nuorten hiihtomaajoukkueiden ryhmä, ja Lindfors pitää valmentajien katseen alla tahtia yllä. Se on vaikeaa, sillä ylämäki vie vääjäämättä voimia ennen kenties koko kisaladun kovinta taistelua. Impilinnan nousu kohoaa lyhyellä matkalla Rukan kylän tuntumaan, kunnes latu syöksyy tiukan mutkan siivittämänä takaisin kohti hiihtostadionia.
Impilinnan nousu kutsuu katsojia
Ruka Nordicin aikana viereinen jalkakäytävä täytyy yleisöstä. Nyt siellä ei ole ketään katsomassa, kun Lindfors vaihtaa haarakäynnille. Huipulla tasainen osuus ennen vaativaa, jopa vaarallista laskua on vain muutaman metrin mittainen. Siinä on kuitenkin tilaa hengähtää ja päästää ylös singonneet nuoret maajoukkuehiihtäjät kohti laskua. Yksi heistä nappaa älypuhelimen taskustaan ja kuvaa videota samalla, kun hyökkää eteenpäin luistelupotkujen kiihdyttämänä.
Lindfors puistelee päätään.
”Juttelin kisajärjestelyistä hiljattain Aino-Kaisa Saarisen kanssa ja hän sanoi, että Impilinnan laskun mutka todella pelottaa hiihtäjiä. Ja on tässä useammissa kisoissa joku kaatunutkin.”
Naiset kiertävät kisareitin kahdesti, miehet kolme kertaa. Lindfors vinkkaa, että kisojen seuraajan kannattaa katsoa ensimmäisellä kierrokselle rivakka nousu ja siirtyä laskun kohdalle, kun hiihtäjien voimat alkavat hiipua.
”Harrastaja palkitsee itsensä nousun jälleen lepohetkellä, mutta kilpailuissa nämä hetket ovat takaa-ajotilanteissa jännittäviä. Siinä ei kysytä vain kuntoa, vaan myös mielen lujuutta.”
Uuden lumen pelastama
Lindforsin lasku sujahtaa mukavalla etäisyydellä jylhää mäntymetsää rajaavaan turva-aitaan. Pian latu kääntyy kohti Aurinkorinteen huoneistoja. Niiden parvekkeet ovat selvästi kisakatsomoiden parhaimmistoa. Latuprofiili löytää vielä yhden tiukan nousun lomakiinteistöjen lähituntumaan, kunnes sukset kääntyvät laskuun. Kovan rutistuksen jälkeen Lindfors saa jarruttaa tiukasti matkan päätteeksi.
Urheilujuhlan päätteeksi on aika kysyä, miltä nyt tuntuu?
”Välineet ja huolto pelasivat hyvin”, Lindfors naurahtaa.
Hän jatkaa puhaltaen, että kisaladulla jatkuvasti tehtävä raskas työ on se, mikä erottaa reitin harrastajahiihtäjien reiteistä. Uusi lumi ei ollut kaikkein liukkain alusta, mutta se tarjosi pitoa nousuihin ja ennen kaikkea piti laskujen vauhdit maltillisina.
”Jos laskut olisivat olleet jäiset ja liippaantuneet, ne olisi varmasti pitänyt tulla kävelemällä alas.”
