Joulukinkku vailla vertaa

Moni kinkku päältä kaunis

Kylmänen Food Oy on perheyritys, jossa on tehty työtä lihan parissa jo yli sata vuotta. Ensimmäisen kerran lihatuotteita myytiin Oulun kauppahallissa jo vuonna 1905. Vuodesta 1923 toiminta on ollut säännöllistä ja jatkuu suvun toimesta edelleenkin.

Rantsilassa, Sodankylässä ja Pudasjärvellä toimiva Kylmänen tunnetaan poro- ja riistatuotteiden, laadukkaan tuorelihan ja monipuolisten jalosteiden paikallisena toimittajana. Perinteinen palvattu joulukinkku on klassikko, joka on yksi suosituimmista ja pidetyimmistä tuotteista.

kylmanen_kauppatori_47

Kuvassa: Matti Kylmänen Oulun torilla vuonna 1947

Palvaamisen pitkät perinteet

Lihan palvaaminen on hyvin vanha tapa säilyttää lihaa. Kylmäsellä lihan palvaamisen perinteet ovat pitkät. Työtä palvaamisen parissa tehtiin jo viime vuosisadan alkuajoista lähtien Rantsilan Pukinperällä. Syysteurastusten aikaan kiirettä riitti palvaamossa.

Palvaamisella saatiin liha säilymään pitkään, olihan suolapitoisuus korkea ja tuotteita kypsytettiin pitkään. Raaka liha menetti painostaan jopa yli 30 %, joten tuote säilyi hyvin. Pääsääntöisesti palvattiin naudanlihaa. Lihoista palvattiin kaikki osat ja suurin osa myös luisena. Saatiinhan siitä sitten palvilihakeittoa. Palvattu naudan maksa oli myös suurta herkkua. Sianliha tuli mukaan vasta 60-luvulla.

Lämmön antajana savustamisessa käytetään edelleen leppäpuuta. Rantsilassa Kylmänen on ollut palvilihan valmistuksen kehittäjä ja uranuurtaja, monet savustajat ovat hakeneet oppinsa Kylmäseltä. 1960-luvulla alkanut valmistuksen nykyaikaistaminen on jatkunut tähän päiviin asti ja nykyään valmistaminen on suolauksesta kypsyttämiseen asti pitkälle automatisoitua ja tarkkaan säädeltyä.

Kylmäseltä joulupöytään

Kylmäsellä joulu on vuoden kiireisintä aikaa. Ammattitaidolla valmistetut tuotteet ovat Kylmäselle kunnia-asia, ja etenkin Kylmäsen joulukinkut tunnetaan verrattomasta maustaan. Laajasta valikoimasta löytyy sopiva joulukinkku jokaiseen pöytään. Ylikypsä luuton juhlakinkku on valmistettu suomalaisesta porsaanlihasta ja kypsennetty kevyesti savustamalla aidolla leppäsavulla. Valmis juhlakinkku on helppo herkuttelijan valinta.

Kokeile joulupöytään myös Kylmäsen maalaishyytelöä, kylmäsavustettua poronpaistileikettä ja poropateeta. Näillä eväillä et voi epäonnistua!

kylmanen_juhlakinkku

kylmanen_maalaishyytelo

kylmanen_poropate

Tutustu monipuoliseen valikoimaamme www.kylmanen.fi