Pelialan datanomi suuntaa ulkomaille
Pelialan datanomin tutkinto antaa hyvät eväät kotimaan lisäksi myös kansainväliselle uralle. Työura ulkomailla onkin OSAOsta juuri valmistuneen Johanna Tarvaisen haave.
”Japanissa kaikki pelaa – vauvasta vaariin”, kertoo Tarvainen, joka on vasta palannut kolmen kuukauden Japanin vaihdostaan. Japanin pelikulttuuri poikkeaa suuresti suomalaisesta.
Pelejä pelataan enemmän, niistä ollaan valmiita maksamaan ja ulkomaiset pelit eivät uppoa markkinaan sellaisenaan. Tämän tietää Tarvainen, joka osana opintojaan työskenteli firmassa, joka julkaisee länsimaisia pelejä Japanin markkinoille.
”Kaiken täytyy olla ”kawaii”, eli söpöä. Pohjoismaisten raju huumori ei toimi, ja työnäni oli tehdä peleistä japanilaisille myyviä.”
Oulu hyvä pelialan ympäristö
Tarvainen löysi pelialan opintomahdollisuuden OSAOlta ja pääsi heti opiskelemaan.
”Olen aina ollut kiinnostunut peleistä ja alavalinnallani pääsen ehkä vaikuttamaan, millaisia pelejä tulevaisuudessa pelataan.”
Opintoihin mahtui graafista puolta, koodaamista ja oman pelin tekemistä. Tarvainen suoritti kaksi työpaikalla tapahtuvaa oppimisjaksoa oululaisissa pelifirmoissa.
”Oulu on hyvä paikka aloittaa pelialalla, koska meillä on hyvät koulutusmahdollisuudet sekä paljon aktiivisia alan konkareita.”
Tulevaisuuden työnäkymät
Suomen ja Japanin välinen yhteistyöverkosto Hanako mahdollisti Tarvaisen vaihdon.
”Tein paljon töitä hakua varten. Kieli ja kulttuuri olivat jo tuttuja harrastuksieni kautta, ja hyödyin siitä paljon.”
Japani sai kipinän syttymään työntekoon ulkomailla ja antoi paljon uusia kontakteja.
”Pelialalla verkostoituminen on tärkeää. Japanin työkulttuurin tavat olivat mielestäni tehottomia ja epäkäytännöllisiä, mutta uusien verkostojeni kautta sain jo harjoittelupaikan Romaniasta.”
Työmahdollisuuksia on Suomessakin paljon, mutta Tarvainen haluaa tutustua alan eri markkinoihin ulkomailla – ainakin aluksi.
Pelialaa on mahdollista opiskella tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon ohjelmistotuotannon osaamisalalla. Pelialaan painottuva koulutus on mukana yhteishaussa. Seuraavan yhteishaun hakuaika on 19.2.–12.3.2019.
Tutustu koko tarjontaan: osao.fi/hakijalle
Katso video
OSAOn opiskelija Perttu Männistön piirilevystä koteloon asti itse rakentama käsikonsolipeli. Sillä voi pelata nostalgista matopeliä sekä tennispeliä.
Katso video
Tubettaja ToppeV tutustuu OSAO Kempele-Limingan yksikköön.
Teksti: Iida Latvala
Kuva: Jouni Ylisuutari