Tag Archive for: hyvä uni

Vanha tai likainen sänky voi olla terveysriski

Ihminen nukkuu keskimäärin kahdeksan tuntia yössä eli hän viettää kolmanneksen elämästään sängyssä. Tyyny on kaikki nämä tunnit kosketuksissa ihomme kanssa ja vain muutamien senttien päässä nenästämme. Siksi ei ole ollenkaan yhdentekevää, minkälaisessa kunnossa tyyny on. Valitettavasti suuri osa suomalaisista pesee tyynyään liian harvoin.

Tutkimusten mukaan 90 % suomalaisista ei pese tyynyä ollenkaan tai pesee sitä aivan liian harvoin. Yli 50 prosentilla ihmisistä tyynyn huono hygienia aiheuttaa selkeän terveysriskin, kertoo Unikulman ergonomia-asiantuntija Vesa Tuominen. Unikulma on teettänyt YouGov Finlandilla tyynyn hygieniaa koskevia tutkimuksia useana vuotena.

– Olen kyllä erittäin huolestunut suomalaisten tilanteesta, Tuominen sanoo.

Unikulma on tehnyt myös oman tyynytutkimuksensa. Kun Unikulman asiakkaat ostivat liikkeestä uuden sängyn ja toivat vanhan sängyn vuodevaatteineen liikkeeseen hävitettäväksi, osa sängyistä testattiin Orionin homekasvualustalla. Testeissä selvisi, että aivan siistinkin näköisissä tyynyissä saattoi olla 11:tä eri myrkkyhometta.

– Katsoimme myös, että mitähän näiden sänkyjen petauspatjoille ja patjoille kuuluu, koska niiden käyttöikä on jopa 15 vuotta. Ne näytteet olivatkin sitten hälyttäviä, kertoo Tuominen.

Tyyny pitää pestä kolmen kuukauden välein

YouGov Finlandin tutkimuksen mukaan suomalaisten käyttämien tyynyjen keski-ikä on kolme ja puoli vuotta. Tuomisen mielestä se on aivan liian paljon.

– Kahta vuotta vanhempia tyynyjä ei kannattaisi käyttää. Sen jälkeen niissä on likaa jo niin paljon, ettei sitä saa pesukoneessa puhtaaksi, Tuominen sanoo.

Likainen tyyny voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia: finnejä tai ihottumaa kasvoihin, silmä- , poskiontelo- tai korvatulehduksia. Pahimmillaan home aiheuttaa astman kaltaisia hengitysoireita. Tyynyn pesuväli on Tuomisen mukaan kolme kuukautta, petauspatjan kuosien noin puoli vuotta.

– Hyvä vinkki on laittaa tyynyn tai petauspatjan kuoren pesulappuun päivämäärä, jolloin se pitää pestä ja vaihtaa uuteen, kertoo Tuominen.

Tuotteita, joista ei löydy pesulappua, ei kannata Tuomisen mukaan ostaa. Tyyny voi olla ortopedisesti ajateltuna oikein hyvä, mutta jos sitä ei voi pestä, se kannattaa jättää hyllyyn.

– Jos tyynyliina on ainoa, mitä voi pestä, niin ihmisestä lähtevä hiki, karsta ja rasva menevät kuitenkin tyynynkin sisään ja alkavat homehtua, Tuominen korostaa.

Vauvojen pinnasängyn patjoja hankkiessa kannattaa myös tarkistaa, että patjan päällisen saa irti ja että sen voi pestä. Paras patja olisi sellainen, jonka voi huuhdella, mutta se kuivuu kuitenkin nopeasti. Vauvojen patjoja ei tulisikaan koskaan kierrättää, sillä vanhojen patjojen hygienia on aina riski.

Millainen on hyvä tyyny?

Oikein valittu tyyny parantaa oleellisesti nukkuma-asentoa – ja siten suoraan myös yöunesi laatua. Hyvä tyyny estää lihasjännitystä tukemalla niskaa ja antamalle päälle rennon, luonnollisen asennon. Nyrkkisääntönä tyynyn tulee olla hieman korkeampi niskan kuin pään alla. Tavallinen tyyny voi nostaa pään liian ylös. Liian matalan tyynyn antama tuki voi taas olla liian vähäinen aiheuttaen turhia lihasjännityksiä.

Tyynyn korkeuden tulee olla säädettävissä joko lisätäytteen tai säätöpalojen avulla. Nukuttaessa selin- tai kylkiasennossa ergonomisen tyynyn matalampi osa mukailee pääsi muotoja. Korkeampi osa taas tukee kaulan ja hartioiden välistä tilaa rentouttaen alueen lihakset.

Millainen tyyny on sopivin?

Tyynyn valinnan kannalta on myös aivan oleellista, millaisella patjalla nukut. Unikulman asiantuntija auttaa sinua valitsemaan itsellesi parhaan mahdollisen tyynyn – siis sellaisen, joka on kaikkien muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi myös helposti pestävä ja pitää ominaisuutensa koko elinkaarensa ajan.

Paina pääsi tyynyyn, jolla nukut hyvin!

 
Lisää hyvästä unesta Unikulman sivuilta >>

Katso tästä lähin liikkeemme ja varaa henkilökohtainen palveluaika >>

 

Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Heräsitkö aamulla selkä kipeänä?

Woman having back pain

Hyvin nukutun yön jälkeen jaksamme pirteämmin ottaa vastaan päivän haasteet. Jos aamulla on jatkuvasti väsynyt ja selkä kipeä, se voi olla merkki epäsopivasta patjasta. Uni on elimistölle korjaava tila, päivän rasituksen jälkeen lihaksesi kaipaavat vastapainoksi kunnon lepoa.

Tärkein yksittäinen nukkumiseen vaikuttava asia on käyttäjälleen sopiva vuode ja ennen kaikkea vuoteen patjaosa. Patjan tulee joustaa nukkujan vartalon mukaan, ei päinvastoin. Rentoutuneena unesi vaiheet pääsevät tekemään työnsä häiriintymättä. Valitettavan tyypillistä on kuitenkin se, että pariskunnalla on samanlaiset patjat, vaikkei vartaloilla olisikaan juuri mitään yhteistä.

Patjan tehtävä on antaa oikea tuki selkärangallesi. Kun selkäranka on oikein tuettu, voivat sitä ympäröivät syvät vatsa- ja selkälihakset rentoutua ja näin ollen myös muut vartalon lihasryhmät pääsevät rentoutumaan. Rennoissa lihaksissa veri kiertää paremmin ja aineenvaihdunta toimii esteettä. Päivän aikana selkärankasi välilevyt painuvat kasaan ja yöllä nukkuessa välilevyjen tulisikin saada kudosnesteistä ravinteita. Mikäli selkäranka on jatkuvasti huonossa asennossa esimerkiksi huonon patjan takia, alkavat selän ongelmat helposti vaivata.

Vartaloidemme erilaisuudesta johtuen, vain yksilöllisesti räätälöity joustinpatja tarjoaa parhaat unet. Yksilöllisen patjan avulla vartalosi lepää oikeassa asennossa joka yö saaden suurimman mahdollisen hyödyn palauttavasta yöunesta. Yksilöllisellä patjalla voit nukkua sellaisissa asennoissa, ettei selkärankasi joudu kierteelle tai mutkalle. Kyljellään tai selällään nukkuminen on suositeltavaa. Vältä vatsallasi nukkumista niskan ja selkärangan kiertymisen vuoksi. Myös liian korkea tyyny jättää lihakset jännitystilaan eikä muu vartalo pääse rentoutumaan.

Unikulman yksilölliset vuoteet valmistetaan henkilökohtaisten mittojesi mukaan juuri sellaiseksi kuin vartalosi vaatii. Säätöpohjalla voit helposti itse hienosäätää patjaa vartalosi painonvaihtelujen mukaan. Unikulman ilmaisella UnikLab-mittauksella tutkitaan kehosi patjaan kohdistamaa pintapainetta ja sen perusteella suunnitellaan sinulle sopiva ja terveellinen vuode. Ammattitaitoinen henkilökunta koostuu fysioterapeuteista sekä ergonomiasuunnittelijoista jotka varmistavat, että saat parhaat mahdolliset unet.

UnikLab

Hyvän unen vinkkejä:

  • Hyväkään vuode ei korvaa liikuntaa. Muista myös venytellä säännöllisesti.
  • Älä syö raskaasti ennen nukkumaanmenoa. Kevyet salaatit ja hedelmät ovat suositeltavia iltapaloja.
  • Vältä piristäviä juomia ja alkoholia ennen nukkumaanmenoa. Ne heikentävät unen vaiheita ja unen laatua.
  • Huolehdi ennen nukkumaanmenoa ilmanvaihdosta. Tuuleta ja pidä makuuhuone puhtaana ja viileänä.
  • Noudata säännöllistä unirytmiä – se kannattaa! Unesi on silloin tehokkainta.
  • Huolehdi makuuhuoneesi pimennyksestä, nukut paremmin.

Lue lisää hyvästä unesta >

Artikkeli on Unikulma Oy:n tuottamaa kaupallista sisältöä.


Cxense Display

Kärsitkö yöhikoilusta ja levottomasta unesta?

Yölliseen hikoiluun voi olla monta syytä. Vilkas aineenvaihdunta, ylipaino, vaihdevuodet tai väärä materiaali vuodevaatteissa. Yöllä hiestä märkänä on ikävä herätä ja vielä vaikeampi nukahtaa uudestaan.

hikoilu

Jos hikoilu alkaa yllättäen ja pahenee nopeasti, kannattaa käydä lääkärissä varmistamassa ettei hikoilu ole oire sairaudesta. Tällaisia sairauksia saattavat olla uniapnea, refluksitauti, kilpirauhasen ongelmat tai syöpä- ja sydänsairaudet.

Onneksi useimmiten syy löytyy hengittämättömissä materiaaleissa vuoteessa tai makuuhuoneen huonosta ilmanvaihdosta.

Tuuletatko makuuhuoneesi ennen nukkumaanmenoa vai aamulla herättyäsi?

Viileä, raikas, happipitoinen ilma yön aikana tuo hyvät unet kotiisi. Varmista makuuhuoneesi tuloilma. Paras olisi saada ilmaa suoraan ulkoa, jos ei muuten niin tuuleta aina kun voit. Erityisen tärkeää makuuhuoneen tuulettaminen on juuri ennen nukkumaanmenoa.

Puutteellinen ilmanvaihto aiheuttaa yöllisen hikoilun lisäksi ylimääräistä väsymystä – jopa jo herätessä. Jos päätä särkee ja olo on puolitehoinen kannattaa ensin selvittää onko makuuhuoneessa riittävästi happipitoista ilmaa.

Kodin ilmanvaihdon periaate on seuraava: tuloilmaventtiilien tulee löytyä aina makuu- ja olohuoneista sekä poisto-ilmaventtiilit keittiöstä ja kylpyhuoneista. Rappukäytävästä saatava sisäilma ei ole parasta mahdollista. Jotta kulutettu vähähappinen ilma poistuisi huoneistosta omaa tietään, kannattaa nukkua makuuhuoneen ovi raollaan. Varmista kuitenkin, etteivät ovesta kantautuvat valot tai äänet häiritse untasi.

Funktionaaliset ja hengittävät materiaalit sängyssä

Petauspatjoissa ja vuodetekstiileissä käytetyn materiaalin laatu ratkaisee yhtälailla peittojen täytteissä kuin lakanoissakin. Mitä laadukkaampi materiaali, sitä hengittävämpi, pitkäikäisempi ja miellyttävämpi se on nukkuessasi.

Petauspatjan päällysmateriaalin sekä täytteen tulee kestää kulutusta, mutta samalla sen pitäisi olla myös miellyttävä ja hengittävä. Unikulman Air-o-bed-petauspatjan monikerroksinen päällysmateriaali sisältää hopealankaa, jolla on lämpötilaeroja tasoittava sekä antibakteerinen vaikutus. Air-o-bed on huomattavasti ilmavampi kuin tavalliset petauspatjat. Kolmiulotteisen rakenteen ansiosta Air-o-bed -petauspatja tasoittaa kehoon kohdituvia paineita ja edistää näin myös pintaverenkiertoa.

Laadukas ja ilmava materiaali mahdollistaa kunnon yöunet sekä paremman nukkumismukavuuden. Lämmön ja kosteuden muodostuminen estyy tehokkaasti ja nukkuminen on miellyttävää.

lakanat

Unikulman tekninen SteadyBody®-tuoteperheen lakanat ja peitot tasapainottaa ja jakaa kehon lämpötilaa pitäen Sinut sopivan lämpöisenä koko yön ajan. SteadyBody-vuodevaatteiden valmistuksessa on käytetty hiilikuitua ja niiden tarkoitus on auttaa Sinua nukkumaan rauhallisemmin tasoittamalla kehosi sähkökentät ja lämpötilaerot.

Vuodevaatteet rauhoittavat unta ja ovat tarjonneet helpotusta myös useiden sairauksien oireisiin, kuten levottomat jalat, epilepsia, unettomuus, MS- tai Parkinsonin tauti.

tyynyt

Tuotesarjaan kuuluvat myös tyynyn- ja petauspatjansuojat, jotka ovat helppoja pestä ja helpottavat vuoteen puhtaana pitämistä.

Unikulma on toiminut paremman unen asialla jo 30-vuotta. Unikulma kehittää, valmistaa ja myy yksilöllisiä sekä terveellisiä hyvän unen ratkaisuja. Ammattitaitoinen henkilökunta koostuu fysioterapeuteista sekä ergonomiasuunnittelijoista.

Tutustu tuotteisiimme www.unikulma.fi

Artikkeli on Unikulma Oy:n tuottamaa kaupallista sisältöä.


Cxense Display