Menikö viime yö kuorsausta kuunnellessa?

Yleinen ja kiusallinen vaiva, kuorsaus kuuluu yöaikaan monessa suomalaisessa kodissa. Joskus niin kovaa, etteivät muutkaan perheessä nuku. Kuorsaaminen vaikuttaa haitallisesti unenlaatuun ja tärkeän syvän unen määrä pienenee, joten aamulla väsyttää normaalia enemmän.

Mistä kuorsaaminen johtuu?

Kuorsaamiseen voi olla useampi syy, esimerkiksi nenän ja nielun rakenteelliset aiheuttajat, tupakka, ylipaino tai alkoholi, mutta useimmiten syy löytyy kuitenkin nukkumisasennosta. Selinmakuulla ihminen kuorsaa tutkitusti eniten hengitysteiden ahtautumisen vuoksi. Usein selinmakuulle kääntyminen aiheutuu patjasta, jossa ei ole mukava nukkua kyljellään. Jos kuorsaukseen liittyy hengityskatkoksia, kannattaa lääkäriin mennä heti. Hengityskatkokset ovet merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.

Mistä apua?

Kuivaan nenään auttavat ilmankostutin, nenätipat ja kannuhuuhtelut. Rakenteellisia vikoja varten on erilaisia apuvälineitä, kuten kisko, joka pitää leuan oikeassa asennossa ja hengittäminen helpottuu. Lisäksi laihduttaminen, alkoholin vähentäminen ja tupakoinnin lopettaminen hillitsee kuorsausta. Illalla ei myöskään kannata syödä raskasta ateriaa. Jos kuorsausta kuuluu varsinkin selällään nukkuessa, kannattaa apua etsiä moottorivuoteesta.

Omalle keholle sopiva patja mahdollistaa ergonomiset nukkumisasennot ja helpottavat kylkimakuulla oloa. Kun patja muotoutuu ja tukee kehoa sen tarvitsemista kohdista, ei aiheudu esimerkiksi käden puutumista, joka pakottaa kääntymään selinmakuulle, jonka seurauksena kuorsaus vähenee.

Usein yhtenä ongelmakohtana patjaa valitessa on puolisoiden väliset fyysiset erot. Lähes aina pariskunnalla on samanlaiset patjat, vaikkei vartaloilla olisikaan mitään yhteistä. Toinen pariskunnasta voi olla huomattavasti pidempi tai kookkaampi. Kannattaa siis hankkia erilaiset jousitukset patjoihin. Patja tai petauspatja voi silti olla yhtenäinen, jos haluaa nukkua puolison kanssa lähekkäin.

Unikmatic_tupla_sininen

Moottorivuoteella päätyä saa nostettua ylös portaattomasti juuri sen verran kuin itselle on tarpeen ja ergonomisella tyynyllä pään asennon saa optimaaliseksi, jolloin hengitystiet pysyvät auki ja kuorsaus vähenee tai parhaassa tapauksessa häviää kokonaan. On myös erittäin tärkeää, että tyyny on korkeussäädettävä ja näin sen saa säädettyä itselle oikean korkuiseksi.

Säädettävillä moottorivuoteilla voidaan lisäksi helpottaa mm. närästystä ja levottomien jalkojen oireita. Terveysvaikutusten lisäksi moottorivuoteessa on kiva lukea ja katsella tv:tä mukavassa asennossa. Pitkän työpäivän tai urheilun jälkeen on mukava kohottaa jalkopäätyä, veri kiertää paremmin ja jalat palautuvat päivän rasituksista.

Moottorivuoteisiin on saatavana monipuoliset lisävarusteet aina rentouttavasta ja verenkiertoa lisäävästä fysiovibrastisesta hierontatoiminnosta led-valaistustekniikkaan asti. Vuoteen alustaa voidaan säätää tukemaan vartaloa eri kohdista painonvaihtelujen ja kiputilojen mukaan.

Katso Unikulman Vesa Tuomisen vinkit kuorsauksen vähentämiseen:

Tutustu tuotteisiimme ja varaa henkilökohtainen palveluaika, jossa voimme kartoittaa sinulle sopivimman vuoteen.

 

Artikkeli on Unikulma Oy:n tuottamaa kaupallista sisältöä.

Cxense Display