Alueellinen kumppanuus toimii – Wetterin ja OSAOn yhteistyö tuottaa hedelmää

Täyden palvelun autotalo Wetteri ja oululainen OSAO ovat pitkäaikaisia kumppaneita. Nopeasti muuttuva tekniikka luo haasteita autoalan ammattilaisille: kuinka pysyä mukana jatkuvassa kehityksessä?

”Elinikäinen oppiminen näkyy erityisesti autoalalla, jossa pyöritään koko ajan muuttuvan tekniikan ympärillä. Siksi tärkeää on hyvä alueellinen kumppani, jonka kanssa saamme nopeasti kehitettyä henkilöstön taitotasoa”, kertoo Wetterin teknisen palvelun johtaja Pekka Palo.

Monipuolinen ja pitkäaikainen yhteistyö Suomen johtavan ammattiosaajien koulutusyhteisön, oululaisen OSAOn kanssa mahdollistaa täsmälleen Wetteriä varten toteutetut koulutukset. Palon mukaan yksilöllisesti suunnitellut koulutukset, joihin osallistuu vain autotalon omaa henkilökuntaa, ovat hedelmällisiä – niissä voidaan yleisluontoisten esimerkkien sijaan puhua suoraan yrityksen omista asioista.

OSAOn autoalan koulutuspäällikkö Marko Hyyryläinen on samaa mieltä: oppilaitoksen on tärkeää osata kuunnella koulutuksen tilaajaa.

”Me kysymme suoraan yrityksen edustajilta, millaisia asioita he haluavat meidän kouluttavan. Emme siis välttämättä mene tarjoamaan valmista koulutusta, vaan kuuntelemme, mitä yritys itse haluaa.”

Wetterin Pekka Palo ja OSAOn koulutuspäällikkö Marko Hyyryläinen tekevät paljon yhteistyötä. Marko Hyyryläisen mielestä yritysyhteistyön arvostus näkyy ja kuuluu kaikessa, mitä oppilaitoksella tehdään. Kuva: Jouni Ylisuutari

Palkittua koulutusta Haukiputaalta

Autoalan tutkinnoissa teknisten taitojen on oltava kunnossa, mutta ammattilaisen on yhä tärkeämpää myös osata kohdata asiakas. Marko Hyyryläisen mielestä Haukiputaalla autoalan opetushenkilökunnan vahvuus on laaja osaaminen ja monipuoliset taustat. Teknisen puolen osaajien lisäksi löytyy myös asiakaspalvelun ja myyntityön ammattilaisia.

”Henkilökunnan ammattitaidon ylläpitäminen on yksi tärkeimmistä tehtävistäni koulutuspäällikkönä. Ammattitaidon tulee olla sellaista, että he oikeasti pystyvät vastaamaan alan koulutustarpeisiin.”

Konkreettinen keino kehittää opettajien ammattitaitoa ovat yritysten järjestämät koulutukset, jotka tapahtuvat OSAOn tiloissa Haukiputaalla. Niihin voi osallistua myös oppilaitoksen henkilökuntaa, jolloin yhteistyöstä hyötyvät molemmat osapuolet.

”OSAOlla on hienot ja hyvät tilat, eli puitteet ovat kunnossa. Siksi meillä on hyvä mahdollisuus kehittää koulutusta jatkuvasti”, Hyyryläinen iloitsee.

Autoalalla yritysyhteistyö on toimivaa muun muassa siksi, että OSAOn osaavalla henkilöstöllä on resursseja pitää yllä yhteyksiä alueen työnantajiin. OSAO valittiin vuonna 2017 vuoden autoalan koulutuksen järjestäjäksi. Yksi tunnustuksen perusteista olikin aktiivinen yhteistyö alueen yritysten kanssa.

Yhteistyö on yhteydenpitoa

Tulevaisuudessa yhä suuremmaksi pulmaksi autoalalla nousee kovan luokan osaajien löytäminen. Yrityksen on osattava pitää kiinni parhaista taitajista ja koulutettava henkilökuntaa koko ajan. Avainasemassa on luotettava koulutuskumppani.

”Meille on kustannustehokasta kouluttaa paikallisesti. Hyvä yhteistyö vaatii aina sitä, että ollaan ihan aidosti tekemisissä toistemme kanssa: oppilaitoksen henkilökunnan ja työelämän edustajien pitäisi tuntea toisensa myös ihmisinä”, Wetterin Pekka Palo pohtii.

Palon mielestä voima tulee joukkueesta: hyvää yhteistyötä ei voi rakentaa yksien ihmisten varaan. Myös Marko Hyyryläinen liputtaa aktiivisen yhteydenpidon puolesta.

”Oppilaitoksen henkilökunnan on uskallettava olla alansa työelämän kanssa yhteyksissä, ei vain jäädä oppilaitokselle työskentelemään.”

OSAO

OSAO on Suomen johtava ammattiosaajien koulutusyhteisö, joka mahdollistaa työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen.

Kehitämme ja tarjoamme koulutuspalveluja joustavasti. Meillä on ammatillisen koulutuksen kaikki alat ja koko elinkaari – kaikille ikäryhmille. OSAOon on jatkuva haku ympäri vuoden.

OSAOlla on yli 3 000 työnantajakumppania ja 8 500 opiskelijaa. Mitattu opiskelijatyytyväisyys on 4,35/5.

Koulutuskuntayhtymän konserniin kuuluvat OSAOn koulutusyksiköt, OSAO Edu Oy ja Virpiniemen liikuntaopisto. OSAOn koulutusyksiköt sijaitsevat Oulussa, Haukiputaalla, Kempeleessä, Limingassa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella.

Tutustu OSAOn Työelämäpalveluihin >>