Huippuluokkaa metallialalla

Kaukovainion yksiköstä levyseppähitsaajaksi valmistunut Jani on tykännyt metallihommista jo lapsesta asti. Ei siis ihme, että hän edusti taidoillaan Suomea EuroSkillseissä.

Kone ja tuotantotekniikka

Jani Leskelä on työskennellyt levyseppähitsaajana aina valmistumisestaan lähtien. Työkavereiden keskuudessa nuori mies on ansainnut arvostuksen työnsä jäljen ansiosta. Eikä ihmekään, sillä Jani edusti Suomea ammattitaitomaajoukkueessa loppuvuodesta Göteborgissa pidetyissä EuroSkills-kisoissa. Jani valmistui OSAOsta keväällä 2014. Normekille hän tuli ensimmäisen kerran toisen vuoden keväällä työssäoppimisjaksolle.

– Sitten sain täältä kesätöitä ja tein myös kolmannen vuoden työssäoppimisjaksoni tänne. Välissä olen käynyt armeijassa, mutta muuten töitä on ainakin toistaiseksi riittänyt, Jani kertoo.

Jani kuuli työssäoppimispaikasta opettajaltaan ja otti saman tien yhteyttä yritykseen. Molemmat ovat olleet toisiinsa tyytyväisiä, joten yhteistyö on jatkunut positiivissa merkeissä.

– Pitkälle pääsee jo sillä, että on kiinnostunut alaa kohtaan ja haluaa tehdä näitä hommia. Tässä työssä hitsaustaito kehittyy jatkuvasti, Janin esimies Matti Hanhela kertoo.

Yrityksen näkökulmasta opiskelija sopeutuu hyvin työelämään noudattamalla sovittuja sääntöjä ja tekemään annetut asiat.

– Kyllä sen aika hyvin näkee, kun opiskelija tulee meille, että onko hänessä ainesta työn tekemiseen.

Samalla syntyy luottamus, että annettu homma tulee hoidettua, Matti sanoo.

Normekissa Jani työskentelee siltojen rakenteiden sekä kauppakeskusten ja teollisuuslaitosten runkopalkkien ja pilareiden parissa. Työ vaatii huolellisuutta ja tarkkuutta. Samoja ominaisuuksia Jani on harjoitellut treenatessaan EuroSkills-kisoihin. Siellä kestettävänä oli myös kilpailutilanteesta syntyvä paine.

– Siinä on pakko pysyä rauhallisena. Saamme etukäteen alustavat kuvat ja piirrokset kilpailutöistä. Aikaa on 16 tuntia ja itse kilpailuissa tehtäviin voi tulla 30 prosentin muutos. Kyllä siinä saa ihan töitä tehdä ja pitää työtahdin kohdillaan, Jani kertoo.

Jani on kotoisin Pudasjärveltä, jossa hän on puuhannut äidin kotipaikalla, vanhalla maatilalla erilaisten metallitöiden parissa pienestä pitäen. Alaa hän suosittelee kaikille niille, joilla on palava halu tehdä metallitöitä. Kilpailuihin harjoitellessa ja kilpailuita käyneenä Jani on nähnyt eri oppilaitoksia Suomessa ja kehuu OSAOta.

– Olen nähnyt eri metalli- ja tekniikka-alan kouluja, niin täytyy sanoa, että meillä on OSAOssa ihan huippuluokan hommaa, aina tiloista lähtien, Jani sanoo.

Kaukovainion yksikössä on keskusteltu mahdollisuudesta toteuttaa vahvaa yhteistyötä Normek Oy:n ja syksyllä 2017 aloittavien kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden kanssa. Osa opetuksesta tapahtuisi mahdollisesti Normekilla ja koulutusta räätälöitäisiin yhä enemmän työelämälähtöisesti muun muassa hitsauksen pätevyyskokeisiin valmentavassa koulutuksessa. Opiskelijat tekisivät työssäoppimisjaksonsa yrityksessä ja opiskelujen jälkeen tavoitteena on työllistyminen Normekille.

Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion tekniikan yksikössä on kevään yhteishaussa tarjolla levyseppähitsaajan lisäksi seuraavat tutkinnot: artesaani, automaatioasentaja, asentaja, kiinteistönhoitaja, elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja, koneistaja, laborantti, prosessinhoitaja, putkiasentaja, puuseppä, sähköasentaja ja talonrakentaja.

Nuorten yhteishaku on 21.2. – 14.3.2017.

Lisätietoa yhteishausta »

Oulun seudun ammattiopisto OSAO tarjoaa työelämäläheistä koulutusta Oulun seudulla ja Koillismaalla. OSAOssa opiskelee vuosittain noin 11 000 nuorta ja aikuista. OSAOn ylläpitäjä on Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk).

osao_logo_transparent

teksti: Saara Kärki
kuva: Taneli Kärki