Tag Archive for: terveysriski

Vanha tai likainen sänky voi olla terveysriski

Ihminen nukkuu keskimäärin kahdeksan tuntia yössä eli hän viettää kolmanneksen elämästään sängyssä. Tyyny on kaikki nämä tunnit kosketuksissa ihomme kanssa ja vain muutamien senttien päässä nenästämme. Siksi ei ole ollenkaan yhdentekevää, minkälaisessa kunnossa tyyny on. Valitettavasti suuri osa suomalaisista pesee tyynyään liian harvoin.

Tutkimusten mukaan 90 % suomalaisista ei pese tyynyä ollenkaan tai pesee sitä aivan liian harvoin. Yli 50 prosentilla ihmisistä tyynyn huono hygienia aiheuttaa selkeän terveysriskin, kertoo Unikulman ergonomia-asiantuntija Vesa Tuominen. Unikulma on teettänyt YouGov Finlandilla tyynyn hygieniaa koskevia tutkimuksia useana vuotena.

– Olen kyllä erittäin huolestunut suomalaisten tilanteesta, Tuominen sanoo.

Unikulma on tehnyt myös oman tyynytutkimuksensa. Kun Unikulman asiakkaat ostivat liikkeestä uuden sängyn ja toivat vanhan sängyn vuodevaatteineen liikkeeseen hävitettäväksi, osa sängyistä testattiin Orionin homekasvualustalla. Testeissä selvisi, että aivan siistinkin näköisissä tyynyissä saattoi olla 11:tä eri myrkkyhometta.

– Katsoimme myös, että mitähän näiden sänkyjen petauspatjoille ja patjoille kuuluu, koska niiden käyttöikä on jopa 15 vuotta. Ne näytteet olivatkin sitten hälyttäviä, kertoo Tuominen.

Tyyny pitää pestä kolmen kuukauden välein

YouGov Finlandin tutkimuksen mukaan suomalaisten käyttämien tyynyjen keski-ikä on kolme ja puoli vuotta. Tuomisen mielestä se on aivan liian paljon.

– Kahta vuotta vanhempia tyynyjä ei kannattaisi käyttää. Sen jälkeen niissä on likaa jo niin paljon, ettei sitä saa pesukoneessa puhtaaksi, Tuominen sanoo.

Likainen tyyny voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia: finnejä tai ihottumaa kasvoihin, silmä- , poskiontelo- tai korvatulehduksia. Pahimmillaan home aiheuttaa astman kaltaisia hengitysoireita. Tyynyn pesuväli on Tuomisen mukaan kolme kuukautta, petauspatjan kuosien noin puoli vuotta.

– Hyvä vinkki on laittaa tyynyn tai petauspatjan kuoren pesulappuun päivämäärä, jolloin se pitää pestä ja vaihtaa uuteen, kertoo Tuominen.

Tuotteita, joista ei löydy pesulappua, ei kannata Tuomisen mukaan ostaa. Tyyny voi olla ortopedisesti ajateltuna oikein hyvä, mutta jos sitä ei voi pestä, se kannattaa jättää hyllyyn.

– Jos tyynyliina on ainoa, mitä voi pestä, niin ihmisestä lähtevä hiki, karsta ja rasva menevät kuitenkin tyynynkin sisään ja alkavat homehtua, Tuominen korostaa.

Vauvojen pinnasängyn patjoja hankkiessa kannattaa myös tarkistaa, että patjan päällisen saa irti ja että sen voi pestä. Paras patja olisi sellainen, jonka voi huuhdella, mutta se kuivuu kuitenkin nopeasti. Vauvojen patjoja ei tulisikaan koskaan kierrättää, sillä vanhojen patjojen hygienia on aina riski.

Millainen on hyvä tyyny?

Oikein valittu tyyny parantaa oleellisesti nukkuma-asentoa – ja siten suoraan myös yöunesi laatua. Hyvä tyyny estää lihasjännitystä tukemalla niskaa ja antamalle päälle rennon, luonnollisen asennon. Nyrkkisääntönä tyynyn tulee olla hieman korkeampi niskan kuin pään alla. Tavallinen tyyny voi nostaa pään liian ylös. Liian matalan tyynyn antama tuki voi taas olla liian vähäinen aiheuttaen turhia lihasjännityksiä.

Tyynyn korkeuden tulee olla säädettävissä joko lisätäytteen tai säätöpalojen avulla. Nukuttaessa selin- tai kylkiasennossa ergonomisen tyynyn matalampi osa mukailee pääsi muotoja. Korkeampi osa taas tukee kaulan ja hartioiden välistä tilaa rentouttaen alueen lihakset.

Millainen tyyny on sopivin?

Tyynyn valinnan kannalta on myös aivan oleellista, millaisella patjalla nukut. Unikulman asiantuntija auttaa sinua valitsemaan itsellesi parhaan mahdollisen tyynyn – siis sellaisen, joka on kaikkien muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi myös helposti pestävä ja pitää ominaisuutensa koko elinkaarensa ajan.

Paina pääsi tyynyyn, jolla nukut hyvin!

 
Lisää hyvästä unesta Unikulman sivuilta >>

Katso tästä lähin liikkeemme ja varaa henkilökohtainen palveluaika >>

 

Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.