Tag Archive for: pintapainemittaus

Olli Lindholmille nukkumaanmeno oli pitkään tuskaista: ”Luulin että minulla on hyvä sänky”

Yö-yhtyeen keulahahmon olkapäät ovat moneen kertaan leikatut. Sopivan nukkuma-asennon löytäminen oli pitkään hankalaa.

Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm on innokas painonnoston harrastaja. Lihaksikas muusikko on kuitenkin kärsinyt pahoista olkapäävaivoista, jotka ovat johtuneet muun muassa vääränlaisesta voimaharjoittelusta.

Laulajan olkapäät ovat moneen kertaan leikatut ja sen verran pahoin runnellut, että nukkumaanmeno oli pitkään todella hankalaa. Selällään nukkuvan Lindholmin täytyi asetella huolella vartaloaan olkapäille sopivaan asentoon.

– Miellyttävän nukkuma-asennon löytäminen oli vaikeaa olkapäiden vuoksi, Lindholm muistelee.

Sitten Unikulman uniasiantuntija Vesa Tuominen kävi Lindholmin kotona ja havaitsi heti, että laulajahan nukkuu ihan väärässä asennossa.

– Luulin nukkuneeni hyvässä sängyssä, Lindholm tuumaa.

Uniasiantuntija näytti kädestä pitäen, mikä Lindholmin silloisessa nukkuma-asennossa ja sängyssä oli vikana.

– Ne olivat hyvin yksiselitteisiä ja helposti ymmärrettäviä juttuja. Vaikeudet sopivan nukkuma-asennon löytymisessä johtuivat siitä että painauduin ikään kuin riippumattotyyliseen asentoon.

Lonkka huonossa asennossa

Lindholm kävi seuraavaksi Unikulman liikkeessä UnikLab-pintapainemittauksessa, jossa nähdään tarkasti, millainen patja hänelle sopii. Mittauksen avulla valmistetaan asiakkaan mittojen mukainen patja.

Unikulman liikkeissä työntekijät ovat usein fysioterapeutteja, jotka pystyvät näkemään pintapainemittauksen tuottamasta kolmiulotteisesta tietokonekuvasta, jos testihenkilön kehon asennossa on ongelmia.

Lindholmin osalta mittaus osoitti, että hänen lonkkansa oli huonossa asennossa, minkä vuoksi polvitaipeet olivat ilmassa, eivätkä painuneet patjaa vasten.

– Samoin mittauksessa näkyi rintarangan jumi, minkä olen tiennytkin. Samoin siinä tuli esille minun ryhti, joka on aikalailla etukenossa.

Pilatesta ja joogaa

Lindholmin mittatilauspatjan valmistuksessa otettiin huomioon pintapainemittauksessa havaitut ongelmat. Lindholm on lisäksi pyrkinyt korjaamaan lonkan asentoa ja poistamaan jumeja käymällä punttisalin sijasta ryhmäliikuntatunneilla.

– Esimerkiksi bodybalance -tunnit ovat todella hyviä. Siinä on pilatesta ja joogaa, kaikkea yhdessä.

Uuden patjan ja kehonhuollon ansiosta ongelmat ja kivut ovat selvästi korjaantuneet.

– Muutama yö meni tottuessa, kun uusi sänky tuntui aluksi niin kovalta. Mutta ei se kauhean kauan vienyt ja nyt tulokset puhuvat puolestaan.

– Heräilen vähemmän, olkapäitä ei särje, niskaa ei särje.

Uuden sängyn mukana tuli myös uusi Unikulman ergonominen tyyny, jonka niskan alla oleva osa on koholla pitäen pään luontevassa asennossa.

– Ensimmäinen yö oli tosi hankala, tyyny tuntui oudolta. Mutta siihenkin kyllä tottui, Lindholm muistelee.

Rutiinit tärkeitä

Kun on pitkään nukkunut väärällä tavalla, siihen tottuu ja silloin uusi terveellisempi nukkumistapa voi aluksi tuntua oudolta. Lindholm kertoo olevansa tapojensa orja. Hän pyrkii aina keikkojensa välillä päästä nukkumaan omaan kotiinsa Tampereelle.

Esimerkiksi jos Lindholmilla on ensin keikka Vaasassa ja sitten Lappeenrannassa, niin hän tulee yöllä kotiin nukkumaan ja jatkaa matkaa seuraavana päivänä. Lindholmilla on kuski, mikä helpottaa järjestelyä.

– Minulle on tosi tärkeätä, kun aamuyöllä kello kolme, neljä tai viisi kävelen kotitietä, avaan kodin oven, panen tavarat tiettyyn paikkaan, teen saman tietyn iltapalan, istun tiettyyn kohtaan ja sen jälkeen menen omaan sänkyyn.

Rutiinit ovat monelle tärkeitä nukahtamisen kannalta. Ne ovat samalla viesti keholle, että nyt ollaan menossa nukkumaan. Hotellissa kaikki rutiinit eivät onnistu ja Lindholm kertookin nukkuvansa hyvin harvoin kunnon yöunet hotelleissa.

– Jos on ihan järjenvastaista ajaa yöksi kotiin, niin sitten jään hotelliin. Vaikka jos on peräkkäiset keikat ensin Kuopiossa ja sitten Kajaanissa.

Hyvä sisäilma tärkeää

Unikulman uniasiantuntija teki Lindholmin kotona tärkeän havainnon. Makuuhuoneen ilmanvaihtoventtiili oli lähes kokonaan kiinni.

– Kun Vesa sen aukaisi, niin rupesi kuulumaan kauhea kohina. En tiedä miksi ja kuinka kauan se oli ollut kiinni. Se on saattanut olla kiinni jopa kymmenen vuotta!

Nyt makuuhuoneessa on öisin huomattavasti raikkaampi sisäilma. Happirikkaassa sisäilmassa ja oikeanlaisessa nukkuma-asennossa keho lepää treenien tai keikkamatkojen rasituksesta.

Lindholm kertoo olevansa nyt päivisin selvästi vireämpi ja tarve nukkua päiväunia on hävinnyt.

– Omalla tavallaan se on jopa huono puoli, sillä olen nauttinut todella paljon päiväunista. Se on hirveän juhlallista nukkua päiväunet, mutta nyt en ole niitä tarvinnut.

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

 
Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 

Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Satu Silvo: ”Yöaikaan kipuja vähiten sitten onnettomuuden”

Näyttelijä Satu Silvo on kärsinyt hiihtokeskusonnettomuutensa aiheuttamista kivuista 20 vuoden ajan. Nyt kivut ovat hellittäneet yöaikaan.

Tunnettu ja rakastettu näyttelijä Satu Silvo muistetaan menestyksekkään uransa lisäksi kammottavasta onnettomuudesta, johon hän joutui 20 vuotta sitten.

Silvo jäi rinnekoneen alle Saariselällä vuonna 1998. Sairaalassa hänellä todettiin muun muassa katkennut reisiluu ja kolmesta kohtaa murtunut lantio. Silvolla oli lisäksi sisäinen verenvuoto sekä monia muita vammoja.

Toipuminen kesti pitkään. Aluksi hän pystyi nukkumaan vain tunnin kerrallaan kipujensa vuoksi. Pikkuhiljaa hän oppi nukkumaan reilut neljä tuntia yhtä mittaan. Nykyään hän nukkuu yhteensä viisi, kuusi tuntia yössä.

Kivut eivät ole edes 20 vuoden jälkeen kokonaan hellittäneet, mutta tilanne on varsinkin yöaikaan parempi kuin koskaan aikaisemmin sitten onnettomuuden.

– Tällä hetkellä on vähiten kipuja uniaikaan, mikä on tosi hyvä, sillä päivisin on vireämpi olo, Silvo iloitsee.

Uniaikaan vähentyneet kivut ovat seurausta määrätietoisesta panostuksesta uniergonomiaan ja makuuhuoneen olosuhteisiin. Unikulman uniasiantuntija Vesa Tuominen vieraili Silvon kotona pari vuotta sitten, jolloin makuuhuoneen olosuhteet laitettiin uusiksi.

Silvo oli aikaisemmin nukkunut puutteellisesti pimennetyssä makuuhuoneessa.

– Ajattelin, että herääminen auringon valoon on luonnollinen ja hyvä juttu. Vesa oli kuitenkin ehdottomasti eri mieltä. Hänen mukaansa ilman kunnon pimennystä yöuni jää liian lyhyeksi.

Huolella pimennetty makuuhuone ja muutokset sängyn uniergonomiaan paransivatkin Silvon yöunia merkittävästi.

Uni tuli heti

Silvolla on mökki merenrannassa Helsingissä. Siellä hänellä oli vaahtomuovipatjat, joilla hän ei pystynyt nukkumaan laisinkaan. Muutos oli raju, kun näyttelijätär hankki äskettäin mökkiinsä Unikulman mittatilauspatjan.

– Se oli oikea ilon juhla, kun uusi patja tuli ja saman tien pystyi nukkumaan. Se oli että hip hei, saman tien uni tuli!

Mittatilauspatjaa suunniteltaessa asiakas käy Unikulman liikkeessä ns. pintapainemittauksessa, jossa nähdään, miten vartalo asettuu testipatjalle. Silvon tapauksessa kiinnitettiin erityistä huomiota lantion alueelle. Patjan tuli joustaa ja tukea juuri sopivasti oikeista kohdista, jotta onnettomuudessa vaurioitunut lantio olisi yön aikana ihanteellisessa asennossa. Testissä otetaan myös huomioon, missä asennossa asiakas useimmiten nukkuu.

– Olen selällään nukkuja. Kuin faarao haudassaan kädet rinnan päällä ristissä, Silvo naurahtaa.

Tosin aamuisin Silvo saattaa vielä nukahtaa kylkiasennossa kumppaninsa näyttelijä Reidar Palmgrenin kainaloon.

– Olen kainalonukkuja aamuisin. Illalla ei usein siihen pysty, mutta aamulla se on kivaa. Keho on toisella tapaa rauhoittunut. Se on semmoinen, että yöunien jälkiruuaksi kainaloon ja joskus nukahtaa uudestaan.

Missä minun tyyny?

Mittatilauspatja suunnitellaan niin, että selkäranka on yöllä suorassa ja selän alueen lihakset pääsevät lepoon. Samalla katsotaan asiakkaalle sopiva tyyny, joka pitää pään oikealla korkeudella ja hyvässä asennossa.

– Meillä on neljä tyynyä. Minä kyselenkin usein iltaisin, että missä minun tyynyni on! Se vaikuttaa niskaan niin paljon. Jos on ollut väärä tyyny yön ajan, niin herätessä niska on kivulias.

Silvon ja Palmgrenin sängyssä on Unikulman erikoisvalmisteiset SteadyBody -lakanat ja -tyynyliinat. Lakanamateriaali sisältää sähköä johtavaa hiilikuitua. Lakanat ovat myös lämpöä sääteleviä. Lakanat pysyvät yön aikana kuivina ja tuntuvat miellyttävältä ihoa vasten.

– Kun saatiin uudet lakanat, niin sen jälkeen ei muilla ole halunnut nukkuakaan. Lakanat myös kuivuvat nopeasti yön jälkeen, Silvo kiittelee.

Erityisesti mökissä, mutta myös Silvon puutalossa sijaitsevassa kodissa sisäilman lämpötila ja kosteus vaihtelevat, joten SteadyBody-lakanat ovat tulleet tarpeeseen.

Meditaatiotauko sängyssä

Satu Silvon valveillaoloaika on todella pitkä. Hän herää aamulla viiden, kuuden aikoihin. Nukkumaan hän pääsee vasta puoliltaöin tai vähän sen jälkeen, koska ilta venyy teatteriesitysten vuoksi.

Silvon päivärutiineihin kuuluukin noin 20 minuutin rentoutus iltapäivisin.

– Puoli viiden aikaan yleensä otan meditaatiorentoutuksen. Menen sängylle selälleen lepäämään, laitan kuulokkeet korville ja kuuntelen YouTubesta meditaatio-ohjeita. Siten saan suljettua ulkopuolelle kaikki äänet ja pystyn keskittymään vain hengitykseen ja rentoutumiseen.

Silvo kärsii ajoittain stressiperäisestä migreenistä. Pahimmillaan hän nukkuu migreenin vuoksi vain korkeintaan viisi yötä viikossa. Päivittäinen meditaatio on kuitenkin vähentänyt migreeniä.

– Hoidan migreeniä myös osteopatialla ja jooga on ollut minulle ihan pelastus, Silvo huokaa.

 
Lue lisää SteadyBody -lakanoista >>

Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

 
Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 

Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Lentopalloilija Eemi Tervaportti: ”Aamulla en tuntenut omia jalkojani”

Lentopallomaajoukkueen kapteeni kärsi viime talven huonoista yöunista puolalaisella sängyllä. Nyt alla on suomalainen mittatilauspatja ja uni maistuu.

Lue lisää

Janne Katajalla on vauhti päällä myös öisin: ”Vaihdan kylkeä usein – nyt en enää herää siihen”

Janne Katajalla on menossa jo kolmas moottorisänky. Mutta vasta kolmas kerta todella sanoi toden.

Janne Kataja pitää itseään ahkerana ihmisenä. Hän tekee paljon töitä, ja haluaa palkita itsensä pienillä arjen luksuksilla. Yksi tällainen on moottorisänky.

– Tykkään tehdä töitä sängyssä, vaikka töitä ei saisi viedä sänkyyn. Tosin onhan maailman vanhin ammattikin kai sieltä lähtöisin.

– Motorisoidussa sängyssä on kiva viettää vapaa-aikaa ihan hereillä ollessa. Saatan olla kirjan tai tietokoneen kanssa päivällä sängyssä puoli-istuvassa asennossa päiväpeiton päällä, niin ettei ole aikomuskaan nukkua.

Kataja tietää kyllä neuvot, että sängyssä ei saisi tehdä muuta kuin nukkua.

– Mutta minun mielestäni hyvä sänky voi toimia sohvan korvikkeenakin aina välillä. Aika monella poikamiehellä sohva on toiminut sängyn korvikkeena, joten voihan se mennä toisinpäinkin!

Janne Katajan edellinen sänky oli periaatteessa laadukas, mutta se ei kuitenkaan sopinut hänelle. Tunnettu juontaja, koomikko, näyttelijä ja ohjaaja päätyi Unikulman nettisivuille ja huomasi, että Unikulmassa tehdään räätälöityjä sänkyjä. Myös vahva kotimaisuus vetosi ja Kataja päätti käydä Unikulman liikkeessä.

Käynti liikkeessä olikin melkoinen kokemus. Katajalle tehtiin ns. pintapainemittaus, jonka avulla Unikulman Vantaan tehtaalla voidaan tehdä juuri asiakkaan mittojen mukainen patja. Pintapainemittauksessa Unikulman asiantuntijat näkevät monia muitakin asioita, kuin miten asiakkaan vartalo asettuu patjalle.

– Olihan se yllätys, kun testissä kysyttiin, että olenko loukannut toista polveani. Olen todellakin loukannut polveni. Mutta se tapahtui lapsena ja muistin koko asian vasta kun sitä kysyttiin, Kataja pyörittelee päätään.

Vauhti päällä myös yöllä

Janne Kataja on vauhdikas persoona niin päivällä kuin yöllä. Hän vaihtaa kylkeä moneen kertaan yön aikana. Edellisen sängyn piti vähentää kääntyilyä, sillä siinä Kataja nukkui uppoutuneena patjan sisään.

– Siitä huolimatta kääntyilin yön aikana. Patjaan uppoamisen vuoksi kuitenkin heräsin joka kerta kun vaihdoin kylkeä. Lisäksi patjan sisässä nukkumisesta tuli tukahdutettu olo.

Unikulman mittatilauspatjalla kehon osat painuvat vain sen verran patjan sisään, että selkäranka suoristuu ja uniergonomia on ihanteellinen.

– Nyt tuntuu kuin nukkuisin patjan päällä, enkä missään montussa. Voin kääntää rauhassa kylkeä, enkä herää siihen, Kataja kehuu uutta patjaansa.

– Montussa me kaikki ehditään olla sitten joskus tulevaisuudessa. Mutta vakavasti puhuen unenlaatuni on parantunut selvästi.

Hierontaominaisuus rauhoittaa

Unikulman sänky on jo Katajan kolmas moottorisänky. Mutta nyt hänellä on ensimmäistä kertaa moottorisängyssä myös hieronta. Kyseessä on ns. fysiovibrastinen hieronta eli patja hieroo tärinän avulla.

– Esimerkiksi kun äskettäin tulin väsyneenä pitkältä keikkamatkalta ja menin sänkyyn, niin ei ihan kuitenkaan nukuttanut. Oli sellainen puoliksi hereillä oleva olotila. Laitoin sitten hieronnan vähän vatkaamaan, niin sitten alkoi kivasti väsyttämään, Kataja kuvailee.

Suoraan pitkän ajomatkan jälkeen nukahtaminen on monelle vaikeaa. Keho käy vielä ylikierroksilla, eikä väsymyksestä huolimatta pysty nukahtamaan.

– Kun on pitkään istunut autossa, niin tulee uupunut olo ja ajattelee että ”ai, ai kun tämä ihmiselämä on raskasta”. Sitten kun pääsee omaan sänkyyn ja laittaa hieronnan päälle niin tulee sellainen rojalistinen (kuninkaallinen) fiilis. Että minun sänkyni on vähän enemmän kuin vain sänky, Kataja maalailee.

Monta tyynyä

Moottorisängyn lisäksi Janne Kataja ei suostu luopumaan mahdollisuudesta käyttää useampaa tyynyä. Hänellä onkin Unikulmalta kaksi erilaista ergonomista tyynymallia kotonaan.

– Käytän molempia tyynyjä. Tykkään että pitää olla paljon tyynyjä. Olen sellainen molempi parempi -tyynynkäyttäjä.

Nukkuessaan Katajalla on tapana työntää käsi tyynyn alle. Tätä tapaa uniasiantuntijat eivät suosittele, mutta moni ihminen ei oikein mahda mitään tavalleen. Tällöin tyynyn täytyy olla sellainen, että pää ei nouse liian pystyyn käden sujahtaessa tyynyn alle.

Katajalla on kotonaan kaikki herkut, sillä hänellä on myös Unikulman SteadyBody -peitto. Kyseisen peiton valmistuksessa on käytetty huipputeknologiaa, jonka ansiosta peitto tasapainottaa ja jakaa kehon lämpötilaa pitäen nukkujan sopivan lämpöisenä koko yön ajan.

Oikea uniergonomia auttaa pitämään selän suorassa, jolloin selkäranka palautuu ja venyy yön aikana.

– Minulla on ryhti painunut lysyyn. Unikulman liikkeessä luvattiinkin, että olen muutaman viikon päästä useamman sentin pidempi. Ongelma on vain, kun olen niin vähän kotona, Kataja tuumaa.

– Nukun kaikkien muiden sängyssä kuin omassa sängyssä. Pitäisi malttaa nukkua omassa sängyssäkin, niin alkaisi selkäranka sekä ryhti suoristumaan ja mies pitenemään!

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 
 
Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Heikki Paasonen pääsi eroon uniongelmistaan: ”Kuorsaus loppui lähes kokonaan, olo on levänneempi”

Tv-tähden kuorsaus haittasi myös puolison yöunia. Nyt Paasosen taloudessa on rauha maassa, kun kuorsaus loppui lähes kokonaan uuden sängyn ansiosta.

Kaikkien tuntema tv-tähti Heikki Paasonen oli kärsinyt jo jonkin aikaa uniongelmista. Unenlaatua heikensi toistuva kuorsaaminen ja myös selkä vihoitteli huonon uniergonomian vuoksi.

Kuorsaus ei ole vain ylipainosta kärsivien ongelma. Paasosen kaltaiset hoikat ja huippukuntoiset ihmisetkin voivat kuorsata.

– Nehän voivat olla myös rakenteellisia juttuja. Mullakin faija ei saa nukkua edes samassa huoneessa äidin kanssa. Heillä kuorsaamisongelma on ratkaistu sillä tavalla, Paasonen hymähtää.

Heikki Paasonen ei kuitenkaan halunnut joutua nukkumaan eri huoneessa kuin puolisonsa. Paasonen ryhtyi pohtimaan sängynvaihtoa, kun hänen kaverinsa oli kehunut hankkimaansa Unikulman sänkyään.

Paasosella oli varsin uusi sänky, joten sillä olisi ollut vielä käyttöikää jäljellä. Patjan käyttöikä on noin kymmenen vuotta. Ongelmana oli silloisen patjan kovuus.

– Edellisellä patjalla minua sattui kyljellään nukkuessa olkapäihin niin paljon, että jouduin nukkumaan selällään. Se taas pahensi kuorsaamista, Paasonen kertoo noidankehästään.

Ratkaisuna mittatilauspatja

Unikulman liikkeessä tehdyssä pintapainemittauksessa näkyi hyvin, että urheilullinen ja harteikas Paasonen tarvitsee mittatilauspatjan, joka joustaa riittävästi hartioiden kohdalta kyljellään nukuttaessa.

– Pintapainemittauksessa nähtiin myös monia muita asioita. Kuten että lonkan koukistajalihakset olivat kireinä. Mittauksessa katsottiin myös tarkkaan, että uudella patjalla nukuttaessa selkäranka on suorassa, Paasonen muistelee.

Paasonen oli varautunut totuttelujaksoon Unikulman uuden patjan kanssa, mutta yllätyksekseen huomasi eron jo ensimmäisen nukutun yön jälkeen.

– Heti ensimmäisenä aamuna tuntui todella hyvältä. Olo oli levännyt.

Olo ja tuntemus kehossa ovat nyt parempia myös pitkin päivää.

– Urheilen paljon ja selkää on aikaisemmin tullut naksuteltua auki jumpparullilla ja muilla. Unikulman patjan saatuani olen huomannut, että jumpparullille ja muille on ollut paljon vähäisempi tarve. Luulen että saan nyt nukkua hyvässä asennossa, niin että selkärangan välilevyt saavat kerättyä nestettä riittävästi yön aikana. Kaikki paikat ovat öisin oikeilla mestoillaan.

Kun selkäranka pääsee suoristumaan yön aikana hyvän uniergonomian ansiosta, selän lihakset pääsevät lepoon ja selkäranka venyy. Tällöin selkänikamien väliset välilevyt keräävät nestettä yön aikana ja paisuvat alkuperäiseen kokoonsa. Päivän rasituksen aikana välilevyt ottavat tasaisesti iskuja vastaan, päästäen nestettä pois ja painuen kokoon iltaa kohden.

Moottorivuode luksusta

Paasonen on erityisen iloinen päästyään lähes kokonaan eroon kuorsauksestaan.

– Kuulemma 90 prosenttia on kuorsaaminen vähentynyt, Paasonen kertoo puolisonsa antamasta palautteesta.

– Meillä on moottoroitu versio sängystä ja ollaan vähän leikitty sen nostokulman kanssa. Niin että yläkroppa olisi hieman koholla vähentäen kuorsaamista. Vielä haetaan, että mikä on oikea balanssi.

Kohotettu ylävartalo on tehokas kuorsauksen vähentäjä. Moottorivuode on myös arjen luksusta. Paasosella ja hänen kumppanillaan on erityisen muhkean kokoinen sänky. Se on 210 senttiä pitkä ja leveä. Sängyn molemmat patjat on tehty mittatilauksena pariskunnalle.

– Olohuone on jäänyt aika vähälle käytölle. Sitä huomaa, että hakeudumme aika automaattisesti sänkyyn. Saatan esimerkiksi tehdä läppärillä töitä, niin että menen sänkyyn ja nostan vähän jalkoja ja ylävartaloa.

– Sängyssä on niin mukava olla. Sohvaparka joutuu nyt pärjäämään ilman meitä, Paasonen naurahtaa.

Paasosella ja hänen kumppanillaan on ollut jo pidempään Unikulman tyynyt. He yrittivät ratkaista kuorsaamisongelmaa ensin hankkimalla Unikulman tyynyt, mutta tarvittiin myös uusi patja ja sänky.

– Tyyny on sellainen muotoiltu, jossa on kolme irrotettavaa ja säädettävää osaa. Vähän vielä testaillaan ja säädetään tyynyjäkin, että mikä on optimi.

Paasonen on hyvin tyytyväinen sängyn vaihtoon.

– Autoon satsataan moninkertaisia summia verrattuna sänkyyn. Mutta autossa ollaan se tunti päivässä, kun taas sängyssä vietetään kolmannes elämästä.

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 
 
Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Supertähti Kobe Bryantin fysiikasta vastannut Marko Yrjövuori: ”Huonosta tyynystä kärsii koko selkä”

Suomalainen Marko Yrjövuori piti huolta maailman parhaiden koripalloilijoiden fysiikasta, mutta laiminlöi omansa.

– Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, Marko Yrjövuori naurahtaa.

Yrjövuori toimi vuosien ajan fysiikkavalmentajana Yhdysvalloissa ensin NHL-seura Los Angeles Kingsin ja sitten koripalloliiga NBA:n suurseuran Los Angeles Lakersin joukkueessa. Lakersissa hän nousi supertähti Kobe Bryantin luottomieheksi.

NBA:ssa Kobe Bryantin kaltaiset joukkueiden ykköstähdet voivat yksinään ratkaista otteluita. Koripallon ykkösliigassa pyörivät valtavat summat. Koripallotähtien fysiikan tuleekin olla maailman huippuluokkaa, jotta he pystyvät pelaamaan absoluuttisella huipputasolla illasta toiseen. Pieni alavireisyys ratkaisevalla hetkellä voi maksaa valtavia summia.

Samaan aikaan kun Yrjövuori piti parasta mahdollista huolta Kobe Bryantin kehosta, Yrjövuori ei pitänyt riittävän hyvää huolta omasta kehostaan. Tämä kävi hyvin ilmi äskettäin Suomessa Unikulman liikkeessä tehdyssä UnikLab-mittauksessa.

Pintapainemittaus tehdään, kun Unikulmasta ostetaan mittatilauksena tehty patja. Mittauksen avulla Unikulman Vantaan tehtaalla saadaan valmistettua juuri asiakkaan mittojen mukainen patja. Pintapainemittaus paljastaa Unikulman asiantuntijoiden harjaantuneisiin silmiin paljon asioita asiakkaan kehon kunnosta.

– Mittauksessa havaittiin selkeitä kehon epätasapainoja. Minulla oli toispuoleisuutta vanhoista vammoista johtuen. Se näkyi heti siinä mittauksessa. Ja hyvä niin, jotta voitiin tehdä patja niin että saatiin ongelmat kuriin, Yrjövuori muistelee saamaansa palautetta.

Yrjövuorella oli ollut pidempään hankaluuksia selkänsä kanssa. Tämä oli vaikuttanut unen laatuun. Huonojen yöunien ja väsymyksen kierre saatiin poikki vasta kun uniergonomia oli vihdoin kunnossa.

– Olen kylkinukkuja ja minulla on leveät hartiat. Olen yrittänyt käyttää useampaa tyynyä ja erilaisia viritelmiä, mutta pää on silti jäänyt roikkumaan. Tällöin muu kroppa on joutunut yön ajan kompensoimaan virheellistä nukkumisasentoa.

– Väärä asento on vääntänyt selän ja rintarankaa. Huonosta tyynystä kärsii koko selkä.

Unikulman mittatilauspatjan lisäksi Yrjövuori käyttää Unikulman ergonomista Astro-tyynyä. Sellaisia Yrjövuorella on kaksi. Toinen on kotona ja toinen reissussa mukana.

– En lähde kotoa ilman sitä tyynyä, Yrjövuori naurahtaa.

Reissussa joutuu nukkumaan patjoilla, joita ei ole tehty nukkujan mittojen mukaan. Tällöin hyvä tyyny auttaa parantamaan uniasentoa. Moni suomalainen huippu-urheilija, jolla on Unikulman sänky, kuljettaa harjoitus- ja kisareissuilla mukanaan Unikulman tyynyä ja jopa petauspatjaa. NBA-tähdet eivät Yrjövuoren mukaan kuitenkaan kulje oma tyyny mukanaan ympäri Yhdysvaltoja.

– Eivät pelaajat ryhdy kuljettamaan tyynyä mukanaan. Jos vierasottelukiertueelle olisi otettu tyynyt mukaan, niin niitä olisivat kantaneet me taustajoukot.

Yrjövuoren mukaan NBA-tähtien unen laatuun kyllä kiinnitetään paljon huomiota. Esimerkeissä sopimushotelleissa pelaajille on varattu erityispitkät sängyt. NBA-kausi on raastava. Pelejä on muutaman päivän välein. Tehokas palautuminen on äärimmäisen tärkeää.

– Urheilun kovimmalla huipulla haetaan marginaalieroja. Olen liikkeenhallinnan ja biomekaniikan asiantuntija. Haen juuri niitä pieniä eroja, nykyään muun muassa Suomen koripallomaajoukkueen taustavoimiin kuuluva Yrjövuori toteaa.

– Puhutaan sadasosista, senteistä tai kahdesta korista. Pieni mekaaninen ongelma kehossa voi hyvinkin vaikuttaa silloin kun ratkaisuja tehdään.

Ehkäpä joku päivä NBA-tähdet nukkuvatkin yönsä Unikulman patjoilla ja tyynyillä.

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 
 
Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Jesse Puljujärvi nukkuu kuin uimahyppääjä: ”Eihän se mikään paras uniasento ole”

Nuori jääkiekkotähti nukkuu varsin erikoisessa asennossa. Nyt hän pyrkii kiinnittämään huomiota uniergonomiaan.

Jesse Puljujärvi on tunnettu ja tykätty suomalainen jääkiekkotähti. Miehen hymy ja hauskat kommentit ovat saaneet monet suomalaiset usein hyvälle tuulelle.

Jopa Puljujärven nukkuma-asento on persoonallinen. Hän nukkuu kuin uimahyppääjä: vatsallaan ja molemmat kädet tyynyn alla.

– Eihän se mikään paras uniasento ole. Mutta siinä tulee uni parhaiten, Puljujärvi hymähtää.

Vatsallaan nukkuminen on ehdoton ei, jos kysyy Unikulman uniasiantuntijoilta. Vatsallaan nukuttaessa selkäranka on aina mutkalla. Tällöin selän lihakset eivät pääse lepoon, mikä haittaa lihasten ja selkärangan palautumista päivän rasituksista.

Puljujärvi tarvitsi Suomen-asuntoonsa uuden patjan, sillä vanha oli NHL-tähden mukaan surkeassa kunnossa. Puljujärvi kuuli huippu-urheilijoiden ja monien muiden suomalaisten suosimista Unikulman patjoista, jotka tehdään asiakkaan mittojen mukaan.

Keskivartalo kunnossa

Puljujärvi kävi Unikulman liikkeessä ns. pintapainetestissä, jossa nähdään kolmiulotteisesti, kuinka testihenkilön keho painuu patjan sisään. Testin perusteella valmistetaan patja asiakkaan mittojen mukaisesti.

Vaikka Puljujärven uniergonomia ei ole ollut paras mahdollinen, testissä ei havaittu ongelmia kiekkoilijan kehossa. Pintapainetestissä tyypillisesti fysioterapeutin koulutuksen saanut Unikulman uniasiantuntija pystyy näkemään, jos testihenkilön kehossa on huonosta uniasennosta johtuvia ongelmia.

– Pidän kehosta hyvää huolta. Venyttelen päivittäin. Treenien jälkeen teen hyvät loppuverryttelyt ja treenaan syviä vatsalihaksia sekä keskivartalon tukilihaksia, että paketti pysyy kasassa, Puljujärvi toteaa kehonsa lihaksiston hyvästä kunnosta.

Jääkiekko on todella kuluttava laji. Vammoilta ei välty käytännössä kukaan. 19-vuotiaalta Puljujärveltäkin on jo uran aikana operoitu polvi sekä kyynärpää. Lisäksi reisiluu on murtunut kertaalleen. Näistä vammoista hän on kuitenkin täysin toipunut.

– Ajan mittaan kroppa huononee johonkin suuntaan. Itse olen niin nuori, että kropan pitääkin olla hyvässä kunnossa.

Uusi uniasento opettelussa

Unikulman asiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti Puljujärvi aikoo nyt opetella nukkumaan kyljellään tai selällään. Hän hankki uuden patjan seuraksi ergonomisen tyynyn, joka tukee päätä ja niskaa niin että selkäranka on suorassa niskan alueella.

– Kokeilen nyt nukkua ohjeiden mukaisesti. Mutta jos siinä ei tule uni, niin sitten nukun kyllä kuten aina ennenkin, Puljujärvi linjaa päättäväisesti.

Monesti vatsallaan nukkuminen on merkki huonosta patjasta. Erityisesti kylkiasennossa kehoon kohdistuu olkapään ja lantion kohdalta huonolla patjalla niin kova paine, että se aiheuttaa kipua. Vaikka kipuun ei herää, nukkuja vaihtaa alitajuntaisesti asentoa.

Puljujärvelle tehdyssä patjassa täytyi ottaa huomioon erityisesti huippujääkiekkoilijalle tyypilliset paksut pakarat. Kun Puljujärven keho painuu eri kohdista juuri sopivan syvälle patjan sisään, patjan aiheuttama pintapaine on tasainen koko kehon osalta, eikä patja aiheuta puutumista tai kipua. Tällöin on helppo nukkua kyljellään vaikka koko yön.

Uni tärkeää urheilijalle

Mittatilauspatjan ansiosta selkäranka on suorassa, jolloin sitä tukeva ja liikuttava monimuotoinen lihaksisto pääsee lepoon yön ajaksi. Myös selkärangan välilevyt pääsevät palautumaan päivän rasituksesta.

– Kyllä unen vaikutuksesta urheilusuoritukseen on ollut aikaisemminkin puhetta. Kärpissä meillä oli unimittareita, joita piti käyttää parin yön ajan, Puljujärvi muistelee.

Nuori jääkiekkotähti pyrkii säännölliseen unirytmiin arjessaan Pohjois-Amerikassa. Nukkumaan hän menee kahteentoista mennessä ja herätys on aamulla kahdeksan, yhdeksän aikaan.

– Kahdeksan, yhdeksän tunnin yöunet riittävät minulle hyvin. Välillä pelien ja matkustamisen vuoksi nukkumaanmeno saattaa venyä yökahteenkin asti. Silloin unet jäävät tietysti vähän huonommiksi.

 

Unikulma on toiminut paremman unen asialla jo yli 30 vuotta. Unikulma kehittää, valmistaa ja myy yksilöllisiä sekä terveellisiä hyvän unen ratkaisuja. Ammattitaitoinen henkilökunta koostuu fysioterapeuteista sekä ergonomiasuunnittelijoista.

Varaa henkilökohtainen palveluaika Unikulmasta >

 
 
Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Fitness-tähti Eevi Teittinen: ”Selkäongelmat hävisivät sängyn vaihdon myötä”

Jaksa_paremmin_eevi_teittinen-2

Tunnettu fitness-tähti nukkui aikaisemmin liian pehmeällä sängyllä ja kärsi selkäkivuista. Sängyn vaihdon jälkeen ongelmat hävisivät. Lue lisää

Jääkiekkotähden ura oli vaakalaudalla – oikeanlainen patja auttoi paluussa huipulle

Nuoren jääkiekkotähden keho oli vääntynyt mutkalle. Kehon mittojen mukainen, venyttävä patja auttoi suoristamaan vartaloa.

matti

SM-liigaa Jokerien ja HIFK:n paidassa pelannut Matti Lamberg joutui karmeaan vammakierteeseen marraskuussa 2014. Hän oli ehtinyt pelata HIFK:ssa vain muutaman ottelun, kun kausi katkesi leikkausta vaativaan vammaan.

Tämä oli vasta alkua. Toukokuussa 2015 kontrollikuvat paljastivat, että edessä olisi uusi leikkaus. Silloisten arvioiden perusteella edessä oli kahdeksan kuukauden pakkolepo.

Lambergin mukaan useampi erinäinen vamma oli johtanut siihen, että keho oli epätasapainossa.

– Toki ammattikin on todella toispuoleinen keholle. Se vääntää rankaa toiseen suuntaan, jolloin toinen puoli on erittäin dominoiva, kaudella 2016-17 Vaasan Sportissa SM-liigaa pelaava Lamberg toteaa.

Lambergin osalta keho meni kuitenkin niin solmuun, että pelaaminen tai edes normaali harjoittelu oli mahdottomuus. Leikkausten jälkeen alkoi armoton kuntoutus. Siihen kuului muun muassa syvien lihasten, kehon hallinnan sekä lantion hallinnan kehittäminen erikoislääkäreiden ohjeiden mukaisesti.

– Käytännössä kuntoutuksessa oli paljon samantyylisiä juttuja, mitä löytyy joogasta ja pilateksesta, Lamberg jatkaa.

Tuttavan vinkki toi avun

Kuntoutusvaiheen aikana Lambergin tuttava kertoi Unikulman uniasiantuntija Vesa Tuomisesta, joka on auttanut monia huippu-urheilijoita toipumaan vammoistaan. Unikulma valmistaa kunkin henkilön omien vartalon muotojen mukaan suunniteltuja patjoja.

Lamberg meni ensin Unikulman liikkeeseen ns. pintapainemittaukseen, jossa nähdään kolmiulotteisesti, minkä verran keho painuu patjan sisään. Samalla mittauksessa nähtiin, kuinka pahasti Lambergin keho oli mutkalla.

– Pintapainemittauksessa näkyi äärettömän kova toispuoleisuus. Mittauksesta näkyi myös, kummalta puolelta pelaan, Lamberg muistelee.

Jääkiekkoilijalle tehtiin Unikulman Vantaan tehtaalla mittatilauspatja, jolla nukuttaessa selkäranka pysyy suorassa. Tällöin lihakset pääsevät lepotilaan ja selkäranka venyy, kun välilevyt täyttyvät nesteellä, joka on päivän rasituksen aikana puristunut pois välilevyistä.

Lambergilla on jääkiekkoilijalle tyypillisesti lihaksikkaat olkapäät ja pakarat, jotka painuvat nyt juuri sopivasti patjan sisään. Lisäksi lantion asento on uudella patjalla nukuttaessa optimaalinen.

– Muutos ei ollut sellainen, että ensimmäisen nukutun yön jälkeen kaikki oli kultaista, Lamberg naurahtaa.

– Mutta pyörin ehdottomasti vähemmän uudella patjalla. Se asento mihin nukahdan, on ollut nyt myös se, mistä herään.

Lamberg seurasi unen laadun muutosta Beddit-unimittarilla.

– Siitä huomasi muutoksen todella selvästi. Saman tien alkoi tulla kovempia lukuja. Nukuin ehdottomasti sikeämpää unta uudella patjalla.

Tehokkaan palautumisen ja rentoutumisen mahdollistava patja vauhditti hurjasti kuntoutusta.

– Uniasioiden parannuttua mentiin harppauksittain eteenpäin. Muutamassa kuukaudessa olin jo pelikunnossa.

Koskettava Facebook-kirjoitus

Tammikuussa 2016 Lamberg oli pelikunnossa. Kiiminkiläislähtöinen hyökkääjä julkaisi Facebookissa koskettavan tarinansa kokonaisuudessaan. Otsikko kertoi kaiken: ”Huomenna mää pellaan”.

Facebook-kirjoituksessaan epäonninen hyökkääjä kertoi, kuinka usko hänen ympärillään alkoi jo loppua. Yksi kuitenkin luotti loppuun saakka – Lambergin agentti Sami Mettovaara.

– Metto, joka on kohellu mua ku omaa poikaa sano mulle tänään puhelimessa vaan että Masa, oon sanonu varmaa sadalle ihmiselle ketkä on sanonu et sun juttu oli siinä, että te ette tunne sitä poikaa. Eikä ne tunnekaan, Lamberg kirjoitti.

Syksyllä 2016 Lamberg muutti Vaasaan tehtyään sopimuksen Sportin kanssa. Vuoden 2016 aikana hän kävi myös Unikulman liikkeessä kontrollimittauksissa.

– Kävin useamman kerran mittauspatjalla tasaisin väliajoin katsomassa, miten kroppa oli balansoitunut vammasta. Eroa ensimmäisten ja viimeisten mittausten välillä oli kuin yöllä ja päivällä, Lamberg toteaa.

Pitkän harjoittelu- ja pelitauon vuoksi paluu jääkiekkoammattilaiseksi oli kova shokki Lambergin keholle.

– Käytännössä kroppa oli tosi kireänä ja kärsin tosi pitkään lihasspasmeista eli kouristuksista.

Kehon huoltamisen eteen tehtiinkin kaikki mahdollinen myös kaukaloon paluun jälkeen. Yksi hyväksi havaittu metodi oli suolatankki.

– Suolatankki auttoi palautumaan. Käytännössä kyseessä oli älyttömän iso vesisaavi, mihin laitettiin kehonlämpöistä vettä ja suolaa. Sen pystyi toteuttamaan jäähallilla. Olin saavissa puoli tuntia kerrallaan.

Nyt keho on tottunut rasitukseen ja suolatankkia ei ole viime aikoina tarvittu.

– Mutta patjasta en luovu. Sen otin mukaani, kun muutin Vaasaan, Lamberg toteaa.

 

Unikulma on toiminut paremman unen asialla jo yli 30 vuotta. Unikulma kehittää, valmistaa ja myy yksilöllisiä sekä terveellisiä hyvän unen ratkaisuja. Ammattitaitoinen henkilökunta koostuu fysioterapeuteista sekä ergonomiasuunnittelijoista.

Varaa henkilökohtainen palveluaika Unikulmasta >

 

Artikkeli on Unikulma Oy:n tuottamaa kaupallista sisältöä.
Cxense Display