Tag Archive for: liikuntarajoite

Vaihtoehto vanhukselle – kotona pitkään ja turvallisesti

Pirkko_Mannola_Vuode (1 of 1)

Vanhenemisen myötä asuminen kotona saattaa muuttua hankalaksi, kun jaksaminen ja fysiikka eivät enää riitäkään arjen askareisiin. Vanhainkotiin muuttaminen ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto, sillä kotona pärjäämistä voidaan helpottaa rollaattorin, säädettävän vuoteen ja tukikahvojen kaltaisilla apuvälineillä. Apuvälineistä on apua paitsi vanhukselle itselleen, myös hänestä huolehtivalle omaishoitajalle.

Kun ihminen ikääntyy, aikaisemmin niin viihtyisä koti ei olekaan enää mukavin mahdollinen ympäristö. Tuki- ja liikuntaelinongelmien seurauksena esimerkiksi portaiden kiipeäminen, kotitöiden tekeminen tai vuoteeseen nouseminen voivat olla hankalia puuhia, kun selkä ei toimi kunnolla, jalat väsyvät eikä käsiä ei pysty nostamaan tarpeeksi ylös.

– Kun arjen normaalit askareet eivät enää suju niin kuin ennen, ongelmia voi tulla myös henkisellä puolella. Vanhus voi tuntea menettävänsä itsenäisyytensä tai pelätä pärjäämisensä puolesta, ja saattaa lopulta erakoitua kotiinsa, toteaa Unikulman fysioterapeutti Kati Virtanen.

Vanhuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että kotona ei pärjää enää yksin, sillä osa iäkkäistä asuu omakotitalossaan vielä myöhäisillä vuosikymmenilläkin, jollei tarvitse laitoshoitoa esimerkiksi muistiongelmien vuoksi.

Kotona asumista voidaan tarvittaessa pitkittää erilaisilla apuvälineillä, jotka helpottavat vanhuksen arkea ja tuovat turvallisuuden tunnetta. Ulkona liikkumiseen tukea tuova rollaattori on tuttu kapine monen iäkkään kotona, ja kotona liikkumista voidaan helpottaa asentamalla tukikahvoja ja kaiteita esimerkiksi portaikkoihin tai wc:n seiniin.

– Esimerkiksi leikkausten jälkeen saatetaan tarvita apuvälineitä wc-pöntön tai vuoteen korottamiseen, jotta ylös nouseminen olisi helpompaa. Säädettävän vuoteen avulla voidaan myös ehkäistä hengitysongelmia, kun vuoteen päätyä pystytään nukkuessa nostamaan ylemmäs. Kunnilla on velvollisuus järjestää apuvälinehuoltoa, mutta välineitä voi hankkia myös omatoimisesti, mikä saattaa tuoda myös enemmän valinnanvaraa tuotteiden ulkonäön ja kodikkuuden suhteen.

Koko koti helpommaksi ympäristöksi

Apuvälineillä pystytään tuomaan helpotusta myös omaishoitajien raskaaseen arkeen, josta on viime aikoina puhuttu paljon. Kun työn fyysinen taakka kevenee, myös henkinen jaksaminen paranee. Fysioterapeutti Kati Virtanen neuvoo laittamaan koko asunnon liikkumisen kannalta mahdollisimman helpoksi ympäristöksi.

– Kun oviaukot ovat riittävän leveitä ja kynnykset mahdollisimman matalia, omaishoitajan on keveämpi liikuttaa esimerkiksi pyörätuolia tai vuodetta asunnossa. Myös rollaattorin tuella sisällä kulkeva vanhus pääsee liikkumaan paremmin, kun kynnykset tai liian monet lattiamatot eivät osu rollaattorin pyörien eteen, Virtanen sanoo.

Jos omaishoitaja tekee hoitotoimenpiteitä vuoteessa, korkeudeltaan säädettävä vuode on yksi tärkeimmistä apuvälineistä, joka myös tutkimusten mukaan vähentää omaishoitajien selkävaivoja. Hoitotyö kevenee huomattavasti, kun omaishoitajan ei tarvitse seistä kumarassa tai mahdollisesti nostaa hoidettavaansa selkä kyyryssä.

– Apuvälineillä pystytään helpottamaan monen ihmisen arkea ja pidentämään kotona asumisen aikaa. Melkein meillä kaikilla on lähipiirissä vanhuksia ja totta kai toivomme, että he voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. En kuitenkaan usko, että niiden avulla päästään kokonaan eroon laitospaikoista, sillä väestö ikääntyy koko ajan.

Unikulmalla on tuoteperhe, joka tuo helpotusta arkeen, kun liikkuminen on vaikeutunut. Grand -hoivatuoteperheen tuotteet sopivat niin ikääntyville kuin liikuntarajoitteisille. Tuoteperheeseen kuuluvat laadukkaat vuoteet, patjat, vuodevaatteet, apuvälineet ja tekstiilit.

 

Lue lisää GRAND-tuoteperheestä.

 

Artikkeli on Unikulma Oy:n tuottamaa kaupallista sisältöä.

Cxense Display