Tag Archive for: Astro-tyyny

Katja Ståhl: ”Viidakossa kovalla bambusängyllä nukkuessani päätin hankkia kunnon sängyn”

Toimittaja haaveili kunnon yöunista Filippiinien viidakossa. Koti-Suomessa uusi sänky poisti pitkään vaivanneet olkapääkivut.


Tunnettu toimittaja Katja Ståhl ei aikaisemmin paljoa sänkyynsä satsannut. Kun hän muutama vuosi sitten muutti nykyiseen kotiinsa, osti Ståhl lehti-ilmoituksen perusteella mahdollisimman edullisen sängyn itselleen.

– Katsoin mainoksesta, että sänky 129 euroa ja 140 senttiä. Että sehän on sitten siinä.

Pian alkoivat kuitenkin ongelmat.

– Ihmettelin, kun sitä alkoi pikku hiljaa elää sellaisessa kuopassa siinä sängyssä ja myös unenlaatu omituisesti heikkeni.

Sitten suosittu toimittaja osallistui julkisuuden henkilöiden tähdittämään Selviytyjät Suomi -tv-ohjelmaan. Kilpailijat lennätettiin Filippiinien viidakkoon, jossa he nukkuivat bambusängyillä.

– Eikä ollut mitään pehmustetta. Siinä tulikin sitten puhe nukkumisen tasosta Janni Hussin kanssa. Sanoin hänelle, että sitten kun menen kotiin, niin minä todellakin hankin uuden sängyn. Että nyt on alkanut arvostamaan ihan eri tavalla nukkumista.

Selviytyjät Suomi -ohjelmassa Ståhlin tapaan kilpaillut Hussi kertoi omistavansa Unikulman sängyn ja vinkkasi Ståhlia käymään Unikulman liikkeessä ilmaisessa UnikLab-mittauksessa. Unikulma mittaa kaikki asiakkaansa UnikLab-järjestelmällä, joka mittaa kehon patjaan kohdistamaa pintapainetta. Mittausten ja unianalyysin pohjalta valmistetaan asiakkaalle mittatilauspatja käsityönä Unikulman Vantaan-tehtaalla.

”Olin aivan pyörryksissä”

Käynti Unikulman liikkeessä avasi Ståhlin silmät.

– Päädyin mittaukseen ja olin aivan pyörryksissä siellä liikkeessä, kun köllöttelin ja tunnustelin, että miltä minusta tuntuu, Ståhl muistelee.

– Kun toiset käy kosmetologilla, niin minä voisin käydä Unikulman liikkeessä koko ajan. Se oli niin ihanaa, että minusta pidetään huolta ja ollaan huolissaan, että millä kankulla minä nukun.

Mittauksessa havaittiin, että Ståhlin vartalo ei ole samanmuotoinen molemmilta puolilta. Toinen lonkka oli vähän ylempänä, minkä vuoksi lonkan ja olkapään etäisyys vaihteli. Mittauksessa myös havaittiin, että Ståhlin toinen jalka ei suoristunut kokonaan.

– Minulta kysyttiin, että onko kyseisen jalan polvi vammautunut. Olin että mitä, ihan ihme juttuja!

Polvea ei ole operoitu, mutta Ståhl epäilee jalan saaneen joskus aikoinaan pienemmän vamman, kun innokas hevosharrastaja on pudonnut elämänsä aikana useamman kerran hevosen selästä.

Olkapään kivut hävisivät

UnikLab-mittauksessa havaittiin myös, että Ståhl on naiseksi varsin harteikas. Tämä havainto oli ratkaiseva Ståhlin unenlaadun parantamiseksi. Edellinen, hyvin halpa sänky ei joustanut olkapäiden kohdalta tarpeeksi. Niinpä pintapaine olkapään kohdalla nousi kovaksi ja aiheutti voimakkaan kivun tunteen.

– Aikaisemmin heräsin useita kertoja yössä, kun jouduin kääntämään kylkeä kipeän olkapään vuoksi. Selällään en pystynyt nukkumaan, sillä minulla on usein allergista nuhaa ja nenä tukossa, jolloin kuorsaan helposti selälläni, Ståhl kertoo.

Unikulma valmisti Ståhlille sängyn, joka joustaa riittävästi olkapään kohdalta. Lisäksi Ståhl valitsi kaksi Unikulman tyynyä, jotka olivat riittävän paksuja antamaan tukea niskalle ja päälle.

– En ollut sitäkään koskaan ajatellut, että tarvitsisin riittävän paksun tyynyn, kun olen harteikas. Minulla on nyt sellainen laskettelurinteen näköinen muotoiltu tyyny ja sitten sellainen toinen, jossa on kolme erillistä osastoa pehmusteille. Tyynyt ovat sängyllä vierekkäin ja käytän molempia fiiliksen mukaan.

Ståhlin mainitsema laskettelurinteen mallinen tyyny on ergonominen Astro-tyyny. Kolmeen osaan jaettu tyyny on Hybrid-malli.

Aina hyvä asento

Ståhl muistelee, kuinka vanhassa sängyssään hän joutui koko ajan hakemaan sopivaa nukkuma-asentoa.

– Uudessa sängyssä kääntyilin ihan älyttömän paljon vähemmän. Jokainen asento olikin nyt hyvä asento, mikä oli kummallista, kun yleensä sitä pitää hakea.

Olkapään vihoittelut ovat nyt historiaa, kuten ovat myös päiväunet, koska päivisin olo on niin paljon virkeämpi.

– En kaipaa päikkäreitä enää ollenkaan. Olen aina ollut tosi innokas nukkumaan päiväsaikaan, ja monesti olen nukkunut liian pitkään, niin että sitten olen ollut sekaisin kuin seinäkello.

Lapsi vei lakanat

Katja Ståhl hankki sängyn ja tyynyjen lisäksi myös Unikulman SteadyBody-erikoislakanat. Hän ehti käyttää niitä kuitenkin vain kertaalleen.

– Lapseni kiinnostui niistä niin paljon, että hän nappasi ne, enkä ole enää lakanoita nähnyt!

– Hän nukkuu kuulemma ihan murmelina uusilla lakanoilla ja hän totesikin minulle, että hän ei enää vaihda niitä lainkaan.

Ståhl on huomannut, että hänen lapsensa toive on helppo toteuttaa, koska SteadyBody-lakanat kuivuvat niin nopeasti.

– Jos aamulla laittaa koneeseen ja nostaa kuivumaan, niin ne ovat illalla kuivat.

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 

Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Laura Lepistö: ”Nukuin liian pehmeällä patjalla – kuin riippumatossa”

Ex-taitoluistelutähti kokeili sattumalta uutta patjaa ja tajusi sillä hetkellä nukkuvansa aivan vääränlaisella patjalla. Yöunet muuttuivat uuden sängyn ansiosta hetkessä levollisemmiksi.

Kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama entinen taitoluistelutähti Laura Lepistö on urheilu-uransa jälkeen aloittanut menestyksekkään yrittäjäelämän. Hänen osittain omistama yrityksensä muun muassa manageroi nuorta yleisurheilutähti Viivi Lehikoista.

Viivi Lehikoinen hankki äskettäin sängyn Unikulmasta. Laura Lepistö oli Lehikoisen mukana, kun Lehikoiselle tehtiin UnikLab-pintapainemittaus Unikulman liikkeessä. Mittauksessa nähdään millaisia vaatimuksia vartalo asettaa sängylle ja millainen sängyn pitäisi olla. Mittausten avulla voidaan valmistaa mittatilauspatja, joka joustaa ja toisaalta tukee kehoa juuri sopivan määrän patjan eri kohdissa.

Samalla kun Lehikoinen oli mittauksessa, Laura Lepistö köllötteli myymälässä sängyssä. Sillä hetkellä hän havahtui.

– Tuli fiilis, että nyt pitää tehdä asialle jotain, Lepistö muistelee.

– Ero vanhaan sänkyyn oli selvä. Siihen ei oltu aikoinaan niin panostettu ja se oli jo aika monta vuotta vanha.

Urheilu-ura vaikuttaa yhä

Lepistö varasikin ajan itselleen UnikLab-mittaukseen, tuli uudestaan Unikulman liikkeeseen ja asettui testivuoteelle makaamaan.

– Pintapainemittauksessa oli tosi kiinnostava nähdä pieniä eroja kehon vasemman ja oikean puolen välillä. Ne olivat tulleet luistelusta. Esimerkiksi toinen kylki oli erimallinen. Pohdittiin siinä mittauksessa, että onko se vaikuttanut jotenkin, kun minä kaaduin aina vasemmalle puolelle, Lepistö kertoo.

– Toisaalta luistelu on aika monipuolinen laji. Oli kiva nähdä, että kropassa ei ollut mitään hirveitä epätasapainoja.

Huippu-urheilijoille keho on työväline ja siitä pidetään erityisen hyvää huolta. Ja vaikka urheilu-ura päättyy, ei satsaus hyvinvointiin yleensä lopu siihen. Laura Lepistö on huomannut yrittäjän hetkisessä elämässään, että palautuminen on edelleen äärimmäisen tärkeää.

Palautuminen tapahtuu erityisesti yön aikana. Aikaisemmin Lepistön uniergonomia oli pahasti retuperällä. Hän tajusi Unikulmassa käytyään, että hänen silloinen sänkynsä oli aivan liian pehmeä.

– Vaikka vanha patja tavallaan tuntui mukavalta, niin se ei ollut ergonomisesti hyvä. Siinä valui ikään kuin riippumattotyyliseen asentoon. Sitten aina jokin paikka puutui ja öisin piti vaihtaa usein asentoa ja muutenkin olo oli epämukava.

– Kun vaihtoi sängyn, niin ero oli huikea. Hyvällä sängyllä pystyy nukkumaan paljon levollisemmin, kun ei vaihtele koko ajan asentoa.

Ei enää heräilyä öisin

Lepistö kertoo heräävänsä nyt virkeänä aamuisin.

– Aamulle tunne on ihan erilainen, kun ei enää heräile öisin. Sitä saattaa nukkua melkein koko yön putkeen.

Unikulman sängyn kanssa kannattaa hankkia uusi tyyny, joka sopii juuri kyseisen asiakkaan kehon ja uniasennon tarpeisiin. Lepistö valitsi Unikulman asiantuntijan suosituksesta Astro-erikoistyynyn, joka muotoutuu kehon lämmön ja painon mukaan.

Astro-tyynyssä on kaksi säätöpalaa. Tyynyn korkeutta säädetään kiilanmuotoista säätöpalaa kääntämällä tai poistamalla säätöpala kokonaan. Toisen säätöpalan avulla säädetään tyynyn keskiosan korkeutta.

Laura Lepistö on kylkinukkuja. Kyljellään nukuttaessa tyynyltä vaaditaan riittävästi korkeutta ja tukea, jotta pää ei jää roikkumaan.

– Olin kuitenkin aina aikaisemmin nukkunut todella litteällä tyynyllä. Uuteen ergonomiseen tyynyyn totutteleminen vei aikansa. Nyt kun siihen on tottunut, niin olen huomannut, että uusi tyyny on paljon parempi niskalle.

Moottorivuode luksusta

Lepistön ja hänen miehensä uusi parisänky on moottorivuode. Moottorivuoteessa asennon voi säätää mieluisaksi jalko- ja pääpäätyä nostamalla tai laskemalla.
Ylävartalon kohottaminen muun muassa tuo helpotusta kuorsauksen sekä närästyksen oireisiin. Moottorivuoteeseen on saatavana myös fysiovibrastinen hieronta. Lepistön sängyssä on hierontaominaisuus ja hän on siihen erityisen ihastunut.

– Olen käyttänyt hierontaominaisuutta tosi paljon. Se on ihana, Lepistö huokaa.

– Yrittäjänä teen iltaisinkin töitä. Kun työt on tehty, otan hierontaa ennen nukkumaanmenoa. Se on tosi rentouttavaa ja sellainen ihana unilääke.

Moottorivuode on myös kätevä tiukan treenin jälkeen.

– Tykkään edelleen urheilla ja liikkua. Treenin jälkeen on ihanaa, kun nostaa sängyllä vähän jalkoja ylös ja pistää hieronnan tärisemään. Silloin kropassa tuntuu tosi hyvältä.

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 
 
Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.

Supertähti Kobe Bryantin fysiikasta vastannut Marko Yrjövuori: ”Huonosta tyynystä kärsii koko selkä”

Suomalainen Marko Yrjövuori piti huolta maailman parhaiden koripalloilijoiden fysiikasta, mutta laiminlöi omansa.

– Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, Marko Yrjövuori naurahtaa.

Yrjövuori toimi vuosien ajan fysiikkavalmentajana Yhdysvalloissa ensin NHL-seura Los Angeles Kingsin ja sitten koripalloliiga NBA:n suurseuran Los Angeles Lakersin joukkueessa. Lakersissa hän nousi supertähti Kobe Bryantin luottomieheksi.

NBA:ssa Kobe Bryantin kaltaiset joukkueiden ykköstähdet voivat yksinään ratkaista otteluita. Koripallon ykkösliigassa pyörivät valtavat summat. Koripallotähtien fysiikan tuleekin olla maailman huippuluokkaa, jotta he pystyvät pelaamaan absoluuttisella huipputasolla illasta toiseen. Pieni alavireisyys ratkaisevalla hetkellä voi maksaa valtavia summia.

Samaan aikaan kun Yrjövuori piti parasta mahdollista huolta Kobe Bryantin kehosta, Yrjövuori ei pitänyt riittävän hyvää huolta omasta kehostaan. Tämä kävi hyvin ilmi äskettäin Suomessa Unikulman liikkeessä tehdyssä UnikLab-mittauksessa.

Pintapainemittaus tehdään, kun Unikulmasta ostetaan mittatilauksena tehty patja. Mittauksen avulla Unikulman Vantaan tehtaalla saadaan valmistettua juuri asiakkaan mittojen mukainen patja. Pintapainemittaus paljastaa Unikulman asiantuntijoiden harjaantuneisiin silmiin paljon asioita asiakkaan kehon kunnosta.

– Mittauksessa havaittiin selkeitä kehon epätasapainoja. Minulla oli toispuoleisuutta vanhoista vammoista johtuen. Se näkyi heti siinä mittauksessa. Ja hyvä niin, jotta voitiin tehdä patja niin että saatiin ongelmat kuriin, Yrjövuori muistelee saamaansa palautetta.

Yrjövuorella oli ollut pidempään hankaluuksia selkänsä kanssa. Tämä oli vaikuttanut unen laatuun. Huonojen yöunien ja väsymyksen kierre saatiin poikki vasta kun uniergonomia oli vihdoin kunnossa.

– Olen kylkinukkuja ja minulla on leveät hartiat. Olen yrittänyt käyttää useampaa tyynyä ja erilaisia viritelmiä, mutta pää on silti jäänyt roikkumaan. Tällöin muu kroppa on joutunut yön ajan kompensoimaan virheellistä nukkumisasentoa.

– Väärä asento on vääntänyt selän ja rintarankaa. Huonosta tyynystä kärsii koko selkä.

Unikulman mittatilauspatjan lisäksi Yrjövuori käyttää Unikulman ergonomista Astro-tyynyä. Sellaisia Yrjövuorella on kaksi. Toinen on kotona ja toinen reissussa mukana.

– En lähde kotoa ilman sitä tyynyä, Yrjövuori naurahtaa.

Reissussa joutuu nukkumaan patjoilla, joita ei ole tehty nukkujan mittojen mukaan. Tällöin hyvä tyyny auttaa parantamaan uniasentoa. Moni suomalainen huippu-urheilija, jolla on Unikulman sänky, kuljettaa harjoitus- ja kisareissuilla mukanaan Unikulman tyynyä ja jopa petauspatjaa. NBA-tähdet eivät Yrjövuoren mukaan kuitenkaan kulje oma tyyny mukanaan ympäri Yhdysvaltoja.

– Eivät pelaajat ryhdy kuljettamaan tyynyä mukanaan. Jos vierasottelukiertueelle olisi otettu tyynyt mukaan, niin niitä olisivat kantaneet me taustajoukot.

Yrjövuoren mukaan NBA-tähtien unen laatuun kyllä kiinnitetään paljon huomiota. Esimerkeissä sopimushotelleissa pelaajille on varattu erityispitkät sängyt. NBA-kausi on raastava. Pelejä on muutaman päivän välein. Tehokas palautuminen on äärimmäisen tärkeää.

– Urheilun kovimmalla huipulla haetaan marginaalieroja. Olen liikkeenhallinnan ja biomekaniikan asiantuntija. Haen juuri niitä pieniä eroja, nykyään muun muassa Suomen koripallomaajoukkueen taustavoimiin kuuluva Yrjövuori toteaa.

– Puhutaan sadasosista, senteistä tai kahdesta korista. Pieni mekaaninen ongelma kehossa voi hyvinkin vaikuttaa silloin kun ratkaisuja tehdään.

Ehkäpä joku päivä NBA-tähdet nukkuvatkin yönsä Unikulman patjoilla ja tyynyillä.

 
Hyvä uni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Tutustu paremman unen ratkaisuihin Unikulman sivuilla >>

Varaa aika asiantuntijalle Oulun myymälään >>

 
 
Artikkeli on Unikulman tuottamaa kaupallista sisältöä.