Palvelu ja asiantuntemus yhdistyvät Pohjois-Suomen suurimmassa tavara-autokeskuksessa

Oulun Limingantullissa sijaitseva Pörhön Tavara-Autokeskus on Pohjois-Suomen suurin hyötyautoihin erikoistunut autotalo. Saman katon alta löytyvät kätevästi uusimmat mallit, asiantunteva palvelu sekä asiakkaan toiveiden mukaan räätälöidyt paketit.

B_DSC0103

Tavara-Autokeskuksen toiminta perustuu laadukkaiden tuotteiden ja osaavan henkilökunnan ympärille. Täysin tavara-automallistonsa uudistanut Volkswagen on tällä hetkellä johtava merkki hyötyautoissa.

– Volkswagenin Crafter-malli valittiin vastikään vuoden 2017 pakettiautoksi, kertoo Pörhön Tavara-Autokeskuksen Tommi Ruonala.

Malliston suurinta kokoluokkaa edustavan Crafterin menestys perustuu ajopelin monipuolisuuteen. Uraauurtavan tavara-auton kori on muokattavissa muun muassa tila-autoksi tai vaikkapa retkeilykäyttöön.

– Perusvariaatioita on saatavilla 69 eri versiota ja siihen vielä sitten kaikki erikoisrakennelmat päälle, Ruonala sanoo.

B_DSC0094

Luokkansa ainoana mallina Crafteriin on saatavissa myös henkilöautomaailmasta tutut kuljettajaa avustavat järjestelmät, joita ei ole nähty aiemmin tavara-autojen keskuudessa.

– Autoon voidaan asentaa muun muassa kamerajärjestelmä, adaptiivinen vakionopeudensäädin, perävaunuavustin, sivutuuliavustin tai ympäristövalvontajärjestelmä. Lista on loputon, Ruonala kuvailee.

Paketti räätälöidään avaimet käteen -periaatteella

Kun asiakas tulee Tavara-Autokeskukseen, hänen tarpeensa pyritään kartoittamaan mahdollisimman tarkasti. Hyötyautoihin erikoistuneelta henkilökunnalta löytyy ammattitaitoa ominaisuuksien ja mahdollisten lisärakenteiden toteuttamiseen.

B_DSC0126

– Olemme rakentaneet tosi monimutkaisiakin tuotteita asiakkaille, kuten nosturiautoja. Teetimme myös esimerkiksi yhden asiakkaan auton voimansiirron Itävallassa nelivetoiseksi. Pakettiautoista kun puhutaan, niin ne ovat vasta aihioita, Ruonala hymyilee.

Autojen räätälöintimahdollisuudet ovat käytännössä melkeinpä rajattomat. Lisäksi saman katon alta löytyy myös asiakkaan tarpeisiin räätälöity rahoitus.

Hyötyautoihin keskittyvä Tavara-Autokeskus tarjoaa yrittäjälle kokonaisen paketin avaimet käteen -periaatteella.

Huolto taipuu asiakkaan toiveisiin

Tavara-autotalossa toimivan huollon salaisuus piilee joustavuudessa. Omaa tarinaansa kertoo se, että huollossa käytetään paljon myös vieraiden merkkien autoja.

– Huoltomme ei ole kahdeksasta neljään ja hanskat lattialle -hommaa, vaan asiakkaiden tarpeisiin pyritään vastaamaan mahdollisimman kattavasti, Ruonala sanoo.

B_DSC0151

Huollon mallivalikoima ei rajoitu pelkästään pakettiautoihin. Asiakkaat tuovat huoltoon myös paljon minibusseja ja suurimpien mallien henkilöautoja, kuten premium-luokan maastoautoja.

– Ammattiautoilijat ovat tyytyväisiä siihen, että meillä autot huolletaan kuntoon mahdollisimman joutuin. Sen osalta ymmärrämme yrittäjien tarpeet, huoltopäällikkö Mika Koistinen sanoo.

Pörhön pitkäaikaisilla ja osaavilla mekaanikoilla on vuosikymmenien kokemus huoltotöistä. Työnjäljen lisäksi panostetaan asiakaspalveluun.

– Palvelumme on ilman muuta tekijä, jonka vuoksi asiakkaamme luottavat meihin, Koistinen linjaa.

Luottamus näkyy asiakaskunnan laajuudessa

Pohjois-Suomen suurimman tavara-autokeskuksen asiakaskunta ei rajoitu ainoastaan Oulun seudulle. Sana hyvästä palvelusta ja kattavasta valikoimasta on vuosien varrella kiirinyt ympäri Suomen.

– Hyötyautopuolella on asiakkaita Hangosta Petsamoon, myyntijohtaja Jarmo Tikkanen sanoo.

B_DSC0158

Autojenkin parissa asioiden toimivuudessa on lopulta kysymys ihmisistä. Tila-autojen ja taksien myyntiä tukee Tavara-Autotalon ammattitaitoinen ja kokenut henkilökunta.

– Osastojemme välinen yhteistyö sujuu saumattomasti ja tiimihenki toimii, Tikkanen summaa.

images

Volkswagenin, Nissanin ja Peugeotin hyötyautoja myyvä Pörhön Tavara-Autokeskus palvelee osoitteessa Nuottasaarentie 6, Oulu.

Olemme 60-vuotias autoliike ja yksi Suomen vanhimmista alan toimijoista. Yhtiötämme luotsaa toimitusjohtaja, kauppaneuvos Matti Pörhö.

Ketjumme liikkeet sijaitsevat yhdeksällä paikkakunnalla Lapissa, Kainuussa, Koillismaalla, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla sekä Ylä-Savossa. Vuoden aikana noin 10 000 autoa löytää omistajansa meidän kauttamme.

Artikkeli on Pörhön Autoliikkeen tuottamaa kaupallista sisältöä.