ENERGIA ON HAASTE TALOYHTIÖILLE

Energia-asioiden hyvä hoito on taloyhtiöille entistä tärkeämpää.

”Me olemme taloyhtiöiden ja isännöitsijöiden jelppari, kouluttaja ja edunvalvontajärjestö.”

Pekka Luodon johtamalla Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistyksellä riittää tehtäväkenttää. Entisen Oulun läänin alueella toimivaan Suomen Kiinteistöliiton paikallisyhdistykseen kuuluu noin 1 200 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä.

”Ulkopuolella jää paljosta paitsi. Jos taloyhtiöiden asioista ei tiedä tarpeeksi, on hankala toimia osakkeenomistajien edun mukaisesti”, Luoto sanoo ja luettelee osa-alueita, joilla Kiinteistöliitto tarjoaa koulutusta ja apua: hallinto, talous, lakiasiat, remontit sekä energiakysymykset. Ne muodostavat taloyhtiöiden suurimman yksittäisen menoerän ja yhden Kiinteistöyhdistyksen painopistealueista.

Viime vuosien aikana haastetta ovat tuoneet uudet energiamääräykset. ”Ei tarvitse olla kovinkaan iso remppa, että energiapuoli on tarkasteltava erikseen: onko säästöjen saamiseksi vaikkapa laitettava lisäeristeitä?”

Määräysten myötä seinä- ja eristepaksuus on kasvanut, mikä tuo mukanaan lisääntyneen kosteusvaurioiden riskin. Myös ilmalämpöpumppuihin liittyy pieni riski. Rakentamisen laadusta ja tekniikan kunnosta riippuu, vältytäänkö ongelmilta.

”Talotekniikka on mennyt koko ajan automatisoidummaksi. Laitteiden huoltoon ja toimivuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. On jo nähty, etteivät ne toimi aina niin kuin pitäisi”, Luoto sanoo huolestuneena. ”10−20 vuoden kuluessa tiedetään, lisääntyvätkö kosteusvauriot.”

Kiinteistöliitto on järjestänyt näiden teemojen tiimoilta koulutuksia, joissa on ollut mukana rakennusvalvonnan viranomaisia. Pohjoisessa koulutuskumppanina on myös Oulun Energia.

”On tärkeää, että lämmitysjärjestelmät pelaavat eikä energiaa tuhlata. Tämän esille tuomista varten meillä on Oulun Energian kanssa vähintään yksi yhteinen tilaisuus vuodessa. Kun energia on suurin yksittäinen kuluerä, säästöt todella näkyvät taloyhtiöiden tilanteessa.”

Pekka Luoto
Pekka Luoto on johtanut pitkään Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistystä. Nyt odottavat eläkepäivät.

Energiaa harakoille

Luoto ihmettelee, miksi laitteiden ja säätöjen trimmaus jätetään usein tekemättä. Lämmitysjärjestelmä voi esimerkiksi olla epätasapainossa, osa huoneista on kylmiä ja osa kuumia, tai veden ja energian kulutusta ei seurata.

”Oulun Energialtahan saa hyviä kulutusraportteja, joista voi päätellä laitteiden toimivuuttakin. Ja sähköisten palvelujen avulla omalta tietokoneelta pystyy seuraamaan monia asioita”, hän sanoo ja suosittelee isännöitsijöille ja taloyhtiöille kulutuksen tarkkaa seurantaa sekä lämmitysjärjestelmän tarkastusta.

”Usein taloyhtiöissä halutaan päästä kaikesta halvalla, mutta energiaa ollaan jostain syystä valmiita tuhlaamaan.”

Vääntöä sähkön hinnasta

Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistyksen jäsentaloyhtiöt ovat pääsääntöisesti kaupunkialueella ja kaukolämmön piirissä. Sähkölämmitys ja öljy ovat syrjäisempien seutujen keinoja, ja varsinkin öljylämmitys on väistymässä. Syyt ovat sekä taloudellisia että ympäristötietoisuuteen liittyviä.

”Maalämpöä kysytään koko ajan lisää, ja apuna käytetään aurinkopaneeleita. Taloyhtiöihin nämä tulevat hieman hitaammin kuin omakotitaloihin. Jotkut ovat miettineet jopa taloyhtiökohtaista tuulivoimalaa”, Luoto kertoo.

Oulun Energia toimittaa sekä maalämpöä että aurinkopaneeleita. Päätuote, kaukolämpö, on Luodon mukaan hinnaltaan hyvin kilpailukykyinen.

”Yritämme edunvalvojana toppuutella, ettei hinta nousisi.”

Sähkön osalta Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys on vuosittain neuvotellut Oulun Energialta edullisen sähkösopimuksen jäsenilleen. Kyseessä on perinne, joka alkoi jo ennen Luodon toimikautta.

”Neuvottelut ovat tietysti tiukkoja, monesti niissä on väännön paikka. Suosimme mielellämme paikallista toimijaa, mutta otamme tarjouksia muualtakin.”

TEKSTI: Jarno Mällinen KUVAT: Kati Leinonen, Vesa Ranta