Miten löytää uskallusta temppuihin? Huippulaskijoillekin tarpeellinen ”bägi” auttaa epävarmuudessa
Olympiakoon alastulopatja ehkäisee loukkaantumisia ja houkuttelee Rukalle sekä ammattilaisiksi tähtääviä laskettelijoita että taitojensa parantelijoita.
”Ihan mahtavaa, kun on olympialaisten kaltainen iso tavoite, jota päin mennä”, kuvailee Kuura Koivisto, freestylelaskija Suomen maajoukkueesta.
Slopestylessa ja Big airissa kisaavan Koiviston tähtäin ulottuu pitkälle: haaveissa siintää huippu.
Siinä auttaa Rukallekin saatu keksintö nimeltä landing bag eli alastulopatja. Jääkiekkokaukalon kokoinen patja, eli bägi, on rinteeseen asennettu ilmalla täytetty laskeutumisalusta, joka myötäilee rinteen muotoa. Se antaa vähän periksi hyppääjän laskeutuessa sille, toisin kuin lumi.
Rukan bägi on kokoluokassaan Suomen ainoa. Koiviston mukaan bägejä on alkanut olla parhaimmissa laskettelupaikoissa, joissain isompia ja joissain pienempiä. Kaikille löytyy käyttötarkoituksensa.
”Bägillä on paras harjoitella silloin, kun ei ole ihan varma mikä pää edellä on tulossa alas”, Koivisto kertaa.
”Se ei kylläkään ole mikään leikkikalu, eikä sitä suositella ihan alkaville laskijoille, mutta jonkun aikaa laskeneille siinä on selkeitä etuja lumirinteeseen nähden.”
Uskallusta temppujen treenaamiseen
Tämän ammattilaskijan omaan aloitteluun liittyy suksille meno jo kolmen vuoden iässä, eikä into ole siitä vähentynyt. Päinvastoin. Koivisto muistelee kavunneensa laskupaikoille aina vanhempien tyyppien mukana, koittaen pysyä perässä — kunnes päätti kavuta heidän ohitseen taidoissa.
”Silloin muutin Rukalle alppikouluun. Edelleen vietän talvet Rukalla, ja aina kun on sään puolesta mahdollista, treenaan myös landing bagilla. Erityisesti jäisellä kelillä on parempi treenata bägillä, koska jäiselle lumelle voi olla tosi kovantuntuista laskeutua. Bägi on pehmeä riippumatta kelistä.”
Koivisto on ottanut juuri Rukan patjalla isojenkin temppujen alkuaskeleita. Maaliskuussa 2021 mies pääsi uutisotsikoihin huikealla tempullaan, jossa pyöri takaperin 2160 astetta ympäri ilmassa.
”Sitäkin temppua harjoittelin aikaisemmassa vaiheessa Rukan bägillä. Sellaista helpompaa versiota, ennen siirtymistä isompiin mäkiin. Bägi auttaa tosi paljon uskaltamisessa, kun tekee mieli testata uusia juttuja, joista ei ole ihan varma.”
Ehkäisee loukkaantumisia ja tuo itseluottamusta
Joustamisensa ansiosta alastulopatja ennen kaikkea ehkäisee loukkaantumisia kaatumisissa.
Koivisto kuvaa patjan auttavan pään pyörimisessä: kun muutaman patjalla toiston jälkeen pää tottuu, miten päin tässä tempussa oikein laskeudutaan, on kovempi luotto siirtää temppu lumelle viereiseen rinteeseen. Ja se onkin kirjaimellisesti ihan vieressä.
”Rukalla bägi on sijoitettu ihan samankokoisen lumirinteen viereen, niin että vauhdinottokumpu mistä lähdetään laskemaan, on molemmissa sama. Kun tempun on vetänyt muutaman kerran bägillä onnistuneesti, on helppo vaan toistaa kaava oikeassa rinteessä. Ei tarvitse kuin laskea vähän eri suuntaan.”
Maajoukkue on ollut tiiviisti mukana Rukan bägin testaamisessa ja parhaan mahdollisen käyttökokemuksen löytämisessä, joten yleisövuorojenkin hyppijät voivat luottaa bägin olevan turvallinen. Testaajat kuuluvat Suomen parhaimmistoon.
Bägi ei ole kuitenkaan oikea paikka aloittelevan laskijan ihka ensimmäisille hypyille: pienemmistä mäistä tulee aloittaa. Hieman edistyneemmille se on paras alusta esimerkiksi takavolttien, triplavolttien ja tuplakorkkien harjoittelemisen aloitteluun.
”Sehän on kaikista vaarallisinta hypyissä, että lähtisi ilman itseluottamusta hyppäämään”, Koivisto korostaa.
”Bägille hyppäämisessäkin pitää tietää mitä on tekemässä, mutta jos on vähän epävarma, bägi on turvallisempi alusta kuin lumirinne. Kun lähtee yrittämään, se pitää tehdä kunnolla.”
Harjoittelua, harjoittelua, ja harjoittelua!
Rukan alastulopatjan tarpeellisuus sekä fyysiselle oppimisprosessille että henkiselle itseluottamukselle on tullut siis maajoukkuetasollakin huomioitua.
Entä mitä sanoo ammattilaskija Koivisto niille, jotka vielä epäröivät uskaltamista?
”Nuorena kun haluaa testata juttuja, on yleensä vähän epävarma onnistumisesta. Bägi madaltaa sitä kynnystä uskaltaa kokeilla. Sanoisin, että se on paras nimenomaan temppujen treenaamiseen, suoria hyppyjä pystyy harjoitella lumellakin.”
Jos siis temppujen tekeminen on aina houkutellut, mutta alastulo jännittää, patja saattaa olla uskalluksen avain.
Tutustu Rukan landing bagin harjoittelumahdollisuuksiin täältä.
- Ruka Parkissa järjestetään kaikille vapaat landing bag -hyppyvuorot joka lauantai. Varaukset yleisövuorolle tehdään nettilomakkeen kautta.
- Yleisövuorot järjestetään, kun ilmoittautuneita vuorolle on vähintään 4 henkilöä. Voit valita joko yhden vuoron hintaan 30 € tai kaksi vuoroa hintaan 45 €. Huomioithan, että tarvitset lisäksi voimassa olevan hissilipun.