Muotoilustaan palkitulta Kialta löytyy ässä hihasta – ”7 vuoden takuu on vakuutus auton laadusta”

Pörhön Autoliikkeessä myytävä eteläkorealainen automerkki Kia ylsi voittoon ensimmäisen kerran Auto Bild -laatuselvityksessä vuonna 2015. Sen vahvaan nousuun ja ensimmäiseen sijaan vaikutti vahvasti sen tarjoama takuu, joka on markkinoiden paras – vielä tänäkin päivänä.

Automyyjä Juha Tapojärvi esittelee innoissaan eteläkorealaisen automerkin Kian kattavaa tuotevalikoimaa Keminmaan Pörhöllä. Sporttinen Kia Stinger sekä komea katumaasturi Kia Sportage pistävät katsojan silmään tyylikkyydellään.

Pörhöltä löytyy kattavat rahoitussopimukset, jotka yritys solmii yhteistyössä Santanderin kautta. ”Kun asiakas käy, pystymme tarjoamaan auton lisäksi jokaiselle sopivan rahoituksen”, Tapojärvi kertoo.

– Kun toisen maailman sodan jälkeen volkkareita tehtiin liukuhihnalta, Etelä-Koreassa valmistettiin vielä polkupyöriä. Nyt tästä eteläkorealaisesta automerkistä on kasvanut maailman neljänneksi suurin autonvalmistaja, jonka autot valmistetaan Euroopassa, Tapojärvi avaa Kian historiaa ja sen huimaa kasvua autoilun markkinoilla.

Kian tuotteet ovat palkittuja muotoilustaan ja teknologiastaan, mutta siltä löytyy ässä hihasta: markkinoiden paras takuu. Jokaisen uuden Kia-mallin tehdastakuu on 7 vuotta automaattisesti ja kilometrirajoitus on 150 000 kilometriä.

– Se on ylivoimainen automarkkinoilla, huikkaa Tapojärvi autojen välistä.

Ykkösluokan takuu

Vuonna 2015 Kia sai näyttävän osoituksen sen laadukkuudesta ja eritoten sen pitkästä takuusta, jota suurin osa automerkeistä ei tarjoa asiakkailleen.

Saksalainen Auto Bild -lehti rankkasi 20 automerkkiä niiden laadukkuuden mukaan, jolloin Kia pärjäsi erinomaisesti, päässen ykköspallille koko vertailussa.

Lehti laski yhteistuloksen seitsemän eri tekijän perusteella, mihin kuului muuan muassa asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset, autojen takaisinkutsujen ja korjaustöiden määrä ja autonvalmistajien myöntämät takuut.

Kia sai ainoana autonvalmistajana parhaan mahdollisen arvosanan seitsemän vuoden takuustaan kyseisessä tutkimuksessa.

– Pitkä takuuaika lisää asiakkaiden luottamusta myös autoon, kommentoi Tapojärvi hymyillen.

Pohjois-Suomen Pörhön Autoliikkeen Kia-valikoimasta löytyy tällä hetkellä kaksi hintalaatu-suhteeltaan erinomaista hybridimallia: Kia Optima ja Kia Niro. ”Kian hybridiautot ovat suhteessa edullisempia verraten muiden autojen hybrideihin.”

Huolto saman katon alta

Takuun lisäksi Pörhön Autoliike tarjoaa Kia-merkkisille autoille huollon saman katon alta. Huoltoväli on Kian autoissa 2 vuotta ja 30 000 ajettua kilometriä. Bensa-autoihin tehdään öljynvaihto kerran vuodessa.

– Huolto-ohjelman mukaisesti huollettu auto parantaa jälleenmyyntiarvoaan. Myös takuu siirtyy näin seuraavalle omistajalle, jos auto on alle seitsemän vuotta, kun se myydään, Tapojärvi vinkkaa.

Pörhön tarjoaman huollon lisäksi asiakas voi ottaa yhteyttä vahingon sattuessa korjaamon puolelle ja saada apua vikaan kuin vikaan, koski se sitten verhouksia, mekaniikkaa, koria tai lasia.

– Asiakkaamme voivat luottaa mekaanikkojemme asiantuntemukseen.

Nykyään Pörhön nettisivuilta voi huollon varata nopeasti – muutamassa minuutissa. Samaiselta sivulta löytyy myös mahdollisuus varata aika vauriokorjaamoon, autopesuun tai rengaspalveluun.

– Palvelusta on pyritty tekemään mahdollisimman helppo ja vaivaton asiakkaalle.

Rovaniemen Pörhöllä työskentelevä Kia-automyyjä Reijo Talvensaari komppaa kollegaansa Juha Tapojärveä: ”Kian 7 vuoden takuuaika lisää asiakkaiden luottamusta autoon”.

Ekologisia valintoja

Vuonna 2014 Kia lanseerasi Soul EV:n, joka oli täysin sähköllä toimiva päästötön auto. Näiden ponnistelujen ansiosta ekologisuus nostettiin Kialla etusijalle sen strategiassa pari vuotta sitten.

Pohjois-Suomen Pörhön Autoliikkeen Kia-valikoimasta löytyy tällä hetkellä kaksi hintalaatu-suhteeltaan erinomaista hybridimallia: Kia Optima ja Kia Niro, jotka sopivat ekologisuutta autossa etsivälle.

– Kian hybridiautoissa on pitkälle edennyt tekniikka ja ne ovat suhteellisen edullisia verraten muiden mallien hybrideihin, kertoo Tapojärvi ja jatkaa:

Kia on myös varma kuin vuori. Uudella tuotteella on 7 vuoden takuu, halvat käyttökulut sekä mahtava hyvityshinta.

Pörhöltä löytyy myös Kialle ammattitaitoiset huolto- ja korjauspalvelut. Kian omistajasta pidetään huolta, summaa Tapojärvi hymyillen.

Lue lisää: http://www.porho.fi/uudet-autot/kia/