Kirkonrotat touhuavat lasten leikkikavereina Oulun tuomiokirkon pihamaalla

Kesäisen vehreässä Oulun tuomiokirkon kirkkotarhassa on keskiviikkoaamupäivänä tohina päällä.

Kirkkotarhan nurkassa seisovan Pikku-Sofian kirkon edustalla on menossa seurakunnan järjestämä pihaleikkitapahtuma, jonka nuoret osallistujat juoksentelevat innoissaan ympäri nurmikkoa. Lasten kanssa häärii myös yksi Pikku-Sofian kirkon omista kirkonrotista.

Vilma Vartiainen on 17-vuotias lukiolainen ja kesätyösetelillä kirkonrotan töissä. Hänen tehtäviinsä kuuluu lasten kanssa leikkiminen, kertomusten lukeminen ja lasten tuomiokirkkokierrosten opastaminen.

– Lasten kanssa puuhailussa mennään hyvin pitkälti heidän omilla ehdoillaan. Tulen aamulla avaamaan kirkon ja piilottamaan tuomiokirkon sisälle Pikkurotan, minkä jälkeen kuuden tunnin työpäivä vietetään touhutessa kaikenlaista mukavaa lasten kanssa, Vartiainen kertoo.

”Lasten kanssa puuhailussa mennään hyvin pitkälti heidän omilla ehdoillaan.”

Kirkkokierroksella kirkonrotat esittelevät tuomiokirkon historiaa ja yksityiskohtia lapsen perspektiiviin sopivasti tiistaisin ja torstaisin kello 11. Pikkurotta on pieni pehmolelurotta, jonka etsimisen lapset saavat kirkkokierroksella tehtäväkseen. Löytäjä saa luonnollisesti palkinnon tuomiokirkon kivijalan tunnelmallisesta Cafe Kryptasta.

Vilma Vartiainen viihtyy kesätöissään Pikku-Sofian kirkon kirkonrottana.

Pikkukirkko on rakennettu talkoovoimin lasten mittojen mukaan

Pikku-Sofian kirkko eli Pikkukirkko on talkootyöllä rakennettu puukirkko, joka on pienoismalli samalla tontilla 1500-luvulla sijainneesta Oulun ensimmäisestä kirkosta.

– Hirsipuinen ja tervakattoinen Pikkukirkko tuotiin nykyiselle paikalleen kirkkotarhaan syksyllä 2017, kertoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaaja Tea Hieta.

Sisustus on suunniteltu lapsille sopivaksi penkkeineen ja alttareineen, ja suuressa osassa ovat oululaisen Tiia Heikkisen maalaukset kirkon seinillä: upean värikkäät, lapsille sopivat maalaukset käsittelevät raamatun kertomuksia, kuten luomistarinaa, Nooan arkkia ja Jeesuksen lasten siunaamista. Myös taivas aurinkoineen, kuineen ja sateenkaarineen hallitsee kirkon seiniä.

– Raamattuaiheiset seinämaalaukset on tehty lasten ajatusmaailmaa silmällä pitäen, ja Heikkinen on toteuttanut ideoita hienosti, Hieta kehuu.

Leikkivaihtoehtoja löytyy perinteisistä pihaleikeistä häihin ja ristiäisiin

Kirkosta löytyy lapsille nukkeja, häähuntuja ja keko muita leikkikaluja. Myös ovenkarmiin nojaavat, Hiedan omin käsin tekemät keppiaasit Kelpo ja Oiva ovat kovassa käytössä. Pikkukirkon alttarin edustalla oikealla seinustalla seisoo myös rukouslaatikko, jonne lapset voivat pudottaa oman rukouspyyntönsä.

– Viikkomme huipentuu usein yhteiseen rukoushetkeen, johon valitaan rukoukset lasten pyynnöistä. Kirkon penkeillä on järjestetty myös perhepyhäkouluja ja päiväkotiryhmien vierailuja, kertoo Hieta.

Liskon perheen kesäinen pihaleikkihetki. Kuvassa Matti Lisko vasemmalla, Antti Lisko keskellä ja Karoliina Lisko oikealla. Mukana leikeissä on myös kirkonrotta Vilma Vartiainen.

Lastensa kanssa pihamaalla leikkivälle Karoliina Liskolle seurakunnan perhetoiminta on tuttua, mutta Pikkukirkon leikit ovat koko porukalle ensimmäiset. Kolmevuotias Matti pyörii ympäri testaillen pihalle levitettyjä leikkipaikkoja ja esittelee niitä meille vierailijoille asiantuntevasti. Nuorempi veli Antti puolestaan konttaa vauhdilla pitkin Pikkukirkon käytävää.

– Lapset ovat aivan tohkeissaan! Matti ei ole kesäaikaan päiväkodissa, joten tänne on kiva tulla leikkimään, ja tulemme varmasti toistekin, Lisko toteaa mielissään.

Pikku-Sofian kirkko on avoinna Cafe Kryptan aukioloaikoina 9.8. saakka maanantaista torstaihin kello 10–19 ja perjantaisin kello 10–15.

Kesäkahvilan herkuista ja asiakaspalvelusta vastaavat oululaiset kesäsetelinuoret. Kahvilavierailun yhteydessä voi tutustua myös Oulun tuomiokirkkoon, jossa on opas paikalla päivittäin kello 10–20 koko kesän ajan.

Lisätietoja: www.oulunseurakunnat.fi/pikkukirkko

  • Tule mukaan toimintaan!

    Oulun seurakunnat tarjoavat monipuolista toimintaa kaikenikäisille, vauvoista vanhuksiin. Erilaisia ryhmiä, kerhoja ja kuoroja kokoontuu seurakunnissa säännöllisesti. Löydä itsellesi sopiva ryhmä.

    Tutustu myös vapaaehtoistoimintaan Oulun seurakunnissa.

  • Tapahtumat

    Ilmoittaudu retkille, leireille, kerhoihin ja tapahtumiin

  • Perhejuhlat ja hautajaiset

    Kirkonkellojen kutsu herkistää tunnelman suvun ja ystävien kokoontuessa perheen pariin. Pitkät perinteet kastejuhlissa, häissä ja hautajaisissa jäsentävät elämänkaartamme ja muodostuvat käännekohdiksi ja vahvoiksi muistoiksi.

  • Apua ja tukea elämään

    Kun mieltäsi painaa yksinäisyys, suru, masennus, parisuhdehuolet tai mikä tahansa muu murhe, voit kääntyä seurakunnan työntekijöiden puoleen.