Mainos
Kaleva.fi uutisia
- Hawkit harjoittelevat Oulunsalosta – lentotoimintaa koko viikkoIlmasotakoulun Hawkit harjoittelevat lentotoimintaa Oulunsalon lentokentältä käsin maanantaista 20. huhtikuuta perjantaihin 24. huhtikuuta asti.
- Oulussa toimii kesällä vain yksi sähköpotkulautayhtiö – Kausi käynnistyy toukokuun alussaKaupungin linjaama sähköpotkulautojen toimintakausi ulottuu toukokuun alusta 31. lokakuuta asti.
- Salibandypoikien SM-finaalit OLS:n ja OFBC:n välillä vetivät Kastellin täyteen kahtena peräkkäisenä päivänäOLS ja OFBC pelasivat viikonloppuna kaksi P16 SM-sarjan loppuottelua Kastellin monitoimitalolla. Kaksi paikallista joukkuetta, yhteensä yli tuhat katsojaa, paljon tunteita, ja riehakas karnevaali.
- Tulipalo runteli sotilaspiirin vanhaa rivitaloa Oulaisissa – silminnäkijöiden mukaan rakennuksen edessä oli palopesäkePohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Oulaisten keskustaan sunnuntaina noin kello 17.
- Viikko alkaa lämpimänä, mutta pian koittaa käänneViikko alkaa aurinkoisissa merkeissä ja lämpötilat nousevat, Ilmatieteen laitokselta kerrottiin sunnuntaina.
- Kansallisarkiston siirto Oulusta Mikkeliin keräsi joukon vastustajia kaupungintalolle – Opiskelijoille kyse on myös rahastaOululaiset osoittivat sunnuntaina mieltään Kansallisarkiston Oulun toimipaikan lakkauttamista vastaan. Oulun kaupungintalon edustalla kokoontui sunnuntaina noin sata henkilöä.
- Oululla on paljon toiveita Orpon hallitukselle, mutta ratayhteys Ruotsiin on selkeä ykkönenOulun seudulla toivotaan, että parin viikon päästä pidettävä hallituksen viimeinen kehysriihi suuntaisi rahoitusta pohjoiseen valtion tiukasta taloustilanteesta huolimatta.
- Ylivieskassa jo kolmas maastopalo tälle päivää – yhden syynä lasten leikit, toisen kulotusPelastuslaitos sammuttin pienen maastopalon Ylivieskassa sunnuntaina päivällä.
- Suomi tukee julkilausumaa HormuzinsalmestaSuomi yhtyy Hormuzinsalmen merenkulun vapautta tukevaan julkilausumaan, joka on laadittu Ranskan ja Britannian johdolla.
- Hiirosen Neste puretaan ja tilalle rakennetaan S-MarketNeste Hiironen lopettaa ja tilalle aletaan kaavoittaa elintarvikemarkettia. Paikalle aletaan rakentaa Arinan S-Marketia lähivuosina.

Oululainen nettikirpputori ponnistaa maailmalle
/ Yleinen / Miia KarvonenUudenlainen nettikirpputori Vähänkäytetty.fi on noussut alle kahdessa vuodessa valtakunnalliseksi menestyjäksi. Suositun käytettyjen pientavaroiden kuluttajaverkkokaupan kasvulle ei näy rajoja. Seuraavaksi yritys laajentaa toimintansa Pohjoismaihin ja Baltiaan. Lue lisää →