Vahvasti pohjoissuomalainen

Kylmänen Food Oy on yksi maailman pohjoisimmista lihanjalostustaloista. Rantsilassa, Sodankylässä ja Pudasjärvellä toimiva Kylmänen tuottaa tuorelihan lisäksi lihajalosteita, eineksiä ja säilykkeitä.
Pohjois-Suomessa Kylmänen tunnetaan poro- ja riistatuotteiden, laadukkaan tuorelihan ja monipuolisten jalosteiden paikallisena toimittajana. Kylmäsen kotipaikka on Rantsilassa Pohjois-Pohjanmaalla. Sodankylän poronlihanjalostamolla valmistetaan muun muassa poron kylmäsavupaistit ym. erikoistuotteet.

Kylmänen Food Oy on yksityinen perheyritys. Toimitusjohtaja Antti Kylmänen kertoo, että perheessä on tehty työtä lihan parissa jo yli sata vuotta. Oulun kauppahallissa olimme ensimmäisen kerran myymässä jo vuonna 1905. Vuodesta 1923 toiminta on ollut säännöllistä ja jatkuu suvun toimesta edelleenkin.

Haluamme olla alueellisesti vahva laadukkaiden lihatuotteiden valmistaja. Tuotevalikoimassamme erityisesti poro- ja riista ovat vahvasti esillä.

www.kylmanen.fi