Faktoja ja teknisiä tietoja Ruka Landingbagista
Rukan Landingbag on melkoisen monumentaalinen laitos, jonka mittasuhteita voi olla hankala hahmottaa. Lähdimme selvittämään, millainen patja kaiken kaikkiaan on.
Ruka Parkin ohi laskeneet tai hissillä kulkeneet eivät ole voineet välttyä huomaamasta maastosta poikkeavaa rakennelmaa. Hieman kookasta pomppulinnan pohjaa muistuttava laitos on kieltämättä jotain, mitä ei rinteessä ihan joka paikassa näe – Pohjoismaissa ei missään muualla.
Kokoluokaltaan patja on suuri: pituutta sillä on 50 metriä ja leveyttä 20 metriä. Alastulopatja on niin kutsuttu olympialuokan patja, ja se on suurin, mitä valmistajan BagJumpin mallistossa on. Ruka Landingbag on myös ensimmäinen pysyvästi asennettu tämän mallinen ja kokoinen alastulopatja. Mittojen puolesta patja on noin jääkiekkokaukalon kokoinen ja mahtuisi jalkapallokentän sisään. Tilavuudeltaan patjan sisään uppoaisi saman verran vettä kuin uimahallin 50 metrin altaaseen.
Ruka Landingbag koostuu kolmesta eri osasta: hyppyripöytä, alastulo-osa sekä alastulon jälkeinen vastamäki. Vastaseinä on noin viisi metriä korkea patjan alustan pinnasta vastaseinän yläreunaan. Patjan rungossa on kiinni yhteensä kymmenen ilmapuhallinta, jotka huolehtivat patjan muodosta ja pehmeydestä. Pöytäosassa tuulettimia on kaksi kappaletta, itse alastulossa neljä ja alaosassa neljä. Patjan pinta-ala on noin 1000 m2, ja samaan alaan mahtuisi miltei 50 tavallista viidakkokuvioitua pomppulinnaa.
Painoa laitoksella on huimat 5500 kilogrammaa: saman verran kuin neljällä henkilöautolla. Patja on kiinnitetty lumialustaan metallisilla ankkureilla, ja sen liikutteluun tarvitaankin melkoinen määrä miesvoimaa ja koneita. Ruka Landingbagilla ei ole mitään tekemistä ämpäreiden kanssa, paitsi muovipohjainen materiaali, mutta 27 500 muoviämpäriä painaa saman verran kuin alastulopatja.
Ruka Landingbagille on kaksi eri kokoista hyppyriä. Isomman hyppyrin nokalta alastulon kumpuun pituutta kertyy 17-18 metriä, ja itse hypylle tulee pituutta 17-22 metriä. Maksimipituus isossa hyppyrissä on noin 24 metriä. Pienemmän hyppyrin nokalta kumpuun on kuusi metriä, ja jos ihanteelliseen kohtaan haluaa tulla alas, on hypyllä pituutta 12 metriä. Aivan samoihin lukuihin ei päästä kuin Rukan mäkihyppymäessä: hyppyrimäen 120 metriin mahtuisi kaksi alastulopatjaa peräkkäin. Silti kyseessä on kunnioitusta herättävän kokoinen rakennelma.
Hyppyrin lentorata on pyritty saamaan mahdollisimman samanlaiseksi kuin Ruka Parkin ylähyppyrissä, jotta hyppytuntuma olisi vastaava ja että temput olisi mahdollisimman luontevaa viedä alastulopatjalta lumelle. Patjahyppyristä pystyy tekemään samoja temppuja kuin viereisestä parkin ylähyppyristä tai isoista kisahyppyreistä ympäri maailman. Ilma-aika riittää triplakorkki 1440 tekemiseen ja 1620 astetta on myös mahdollista pyöriä: suksilla on tehty jopa 1800 astetta. Patja-alastulon jyrkkyys on 32 astetta ja hyppyrin nokka noin 34 astetta. Hyvin rakennetussa hyppyrissä nokan ja alastulon kaltevuus ovat samaa luokkaa toisiinsa nähden. Alastulon jyrkkyys on saman kaltainen kuin miellyttävässä puuterilumimäessä olisi.
Äkkiseltään voisi ajatella, että patja on kuin iso pomppulinna ja rakenteeltaan samankaltainen, mutta materiaalit ja patjan sisäinen rakenne on suunniteltu ja valmistettu vain alastulopatjaa varten. Hyppykäytössä patja on hyvin kestävä ja pitkäikäinen. Patjakangas on PVC-pohjaista ja yllättävänkin ohutta. Alastulon pehmeys tulee ohuiden kankaiden ja sisällä olevan ilman yhdistelmästä. Jos kangas olisi paksu, olisi se myös kovempi alastuloissa. Lisäksi alastulossa on erillinen topsheet eli pintakangas, jossa on valmistajan BagJumpin suunnittelema ja valmistama erityinen vinyyli-silikoniyhdistelmä. Alastulon pinta liukuu hyvin joka säällä ja on huomattavasti liukkaampi kuin muissa käytössä olevissa patjoissa. Tämä lisää hyppymukavuutta huomattavasti. Topsheet on myös mahdollista vaihtaa tai korjata ilman, että patjan runko-osiin tarvitsisi tehdä huoltoa.
Patjalle on tarjolla myös yleisövuoroja, joten jos erityislaitteen testaus kiinnostaa, niin ei kun yhteyttä ottamaan: ski.ruka.fi/harjoituskeskus