Kattoalan edelläkävijät tarjoavat yllätyksiä ja uutisia

Vesivek arpoi kevätkampanjassaan ilmaisen kattoremontin kaikkien tarjouksen pyytäneiden kesken. Oululaisten Hannu ja Pirkko Hökän Iissä sijaitsevan kesäpaikan kattoremontti oli valmistunut aivan juuri, kun Vesivekillä oli yllättävää asiaa.

”Tämähän käy lottovoitosta!”, oululainen Hannu Hökkä huudahtaa kotiovellaan. Vesivekin Oulun yksikön johtaja Marko Koskela on juuri ojentanut mojovan palkintosekin ja kertonut, että Hannun ja hänen vaimonsa Pirkko Hökän kesäpaikan kattoremontti on kuitattu arpajaisvoitolla. Vesivek arpoi kevätkampanjassaan ilmaisen kattoremontin kaikkien tarjouksen pyytäneiden kesken. Hökkien Iissä sijaitsevan kesäpaikan kattotarjous oli johtanut hankintapäätökseen ja työt oli saatu aivan hiljattain valmiiksi. Katto tehtiin lupauksen mukaisesti säältä suojaan päivässä ja valmiiksi kahdessa päivässä.

”Jos lasku on pöytälaatikossa, niin se saa jäädä sinne. Maksamme myös arpajaisveron, joten 16900 euron remontti on nyt kuitattu”, Koskela vakuuttaa.

Arpajaisvoiton riemun mukana seurasi myös huojentuminen. Oulun Vesivekillä haluttiin yllättää pariskunta heidän mökillään ja tapaaminen palkinnon luovuttamiseksi sovittiin sillä varjolla, että kattoremonttiin haluttiin tehdä yllättäen laadunvarmennuskäynti. Pirkko kertoo, että hän oli jo hetken pelännyt jonkin menneen vikaan. Hannu oli vakuuttanut kaiken olevan varmasti kunnossa.

”Seurasin asennustöitä koko päivän ja työ tehtiin siististi. Talo on kohentunut paljon ulkomuodoltaan”, Hannu sanoo.

Suomessa on ollut kaksi osoitetta joihin on otettu yhteyttä, kun katon ja samalla koko talon kuntoa halutaan kohentaa varmasti ja laadukkaasti. Hämeen Laaturemontin pojat ovat tehneet kattoremontit. Sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet ovat tulleet Vesivekiltä. Nyt nämä kattoalan yritykset tunnetaan yhteisellä nimellä: Vesivek remontoi katot ja toimittaa markkinoiden parhaat sadevesikourut ja kattoturvatuotteet.

Hämeen Laaturemontin vuonna 1993 perustanut toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki sanoo, että kattoremonttien erikoisosaaja ja Vesivek haluttiin saman katon alle, jotta asiakkaat löytäisivät samasta osoitteesta parhaat tekijät ja tuotteet kaikkiin kattotarpeisiin.

”Kaikki Vesivekin tuotteet ovat sataprosenttisesti suomalaisia ja ne toimitetaan asiakkaalle suoraan meidän tehtaalta, ilman välikäsiä – tämä on asiakkaalle iso etu”, Riihimäki huomauttaa.

Marko Koskela sanoo, että brändiuudistuksella on markkinointia ja autoteippauksia syvempi merkitys. Hämeen Laaturemontti ja Vesivek ovat kuuluneet samaan konserniin vuodesta 2016. Yhteistyö on ollut tiiviistä, mutta sitä on tehty eri lipun alta.

”Nyt porukka on hitsautunut vielä entistäkin paremmin yhteen. Meillä on saman näköinen kalusto käytössämme, mutta ennen kaikkea meillä on hyvä yhteishenki. Se on erittäin tärkeä asia työarjessa”, Koskela pohtii.

Yhdistymisen myötä Vesivek on ainoa kattoja ja kattotuotteita valmistava ja asentava yritys, jolla on koko tuotekehitys, tuotanto- ja palveluketju omissa käsissään.

”Asiakkaillemme tämä näkyy koko toimitusketjun varmana ja saumattomana toimintana, sillä se on kokonaisuudessaan meidän hallussamme. Kun teemme kattoremonttia, myös peltisepät ja kourumiehet ovat oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan”, Koskela huomauttaa.

Yritykset ovat kulkeneet samaa jalkaa jo paljon kauemmin. Kimmo Riihimäen työura rakennusalalla alkoi Vesivekin kesätyöntekijänä 15-vuotiaana. Ei ole mikään yllätys, että yhden miehen ja pakettiauton yrityksestä Suomen markkinajohtajaksi noussut Hämeen Laaturemontti on ollut Vesivekin asiakas koko 25-vuotisen taipaleensa ajan. Riihimäki kertoo, että hän tunsi jo nuorena kesätyöntekijänä kokeneensa tulleensa Vesivekillä kotiin.

”Olen kuljettanut kaikki aikoinani Vesivekillä oppimani asiat työkulttuurista, arvoista ja johtamisesta viimeiset 25 vuotta mukanani. Tämä brändiuudistus on unelmieni täyttymys.”

 
Tutustu Vesivekkiin, asiakkaiden kertomuksiin ja tapaamme toimia,
klikkaa tästä >>

 

 

Artikkeli on Vesivekin tuottamaa kaupallista sisältöä.

Lauluiltoja, festareita, frisbee-golfia – nämä ikäihmiset ja vammaiset eivät unohdu neljän seinän sisään

Caritas on toiminut pian 20 vuotta yhteisöllisyyden puolesta, yksinäisyyttä vastaan.

Alussa oli aloite tutkia pienen palvelutalon rakennuttamista oululaisille vanhuksille. Aloite kohtasi tarpeen. Se oli tehty oikeaan aikaan ja oikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Oululaiset tarvitsivat uusia, moderneja palveluasuntoja.

Päättäjät ja johtajat syttyivät ajatukselle seurakunnassa ja Oulun kaupungissa. Hanke alkoi elää ja yhä uudet ihmiset tulivat mukaan kaavoittajina, suunnittelijoina, rakentajina. Vähitellen aloite sai muotonsa ja siitä tuli satojen ihmisten osaamisen, vaikuttamisen ja päättämisen kautta Caritas-kylä, suomalaisen modernin yhteisöllisen palveluasumisen esikuva ja kansainvälisesti arvostettu kohde Oulun Taka-Lyötyssä.

Palveluita vammaisten ja ikäihmisten arkielämän tueksi

Asukkaiden tarvitsemia palveluita varten perustettiin Caritas-Säätiö vuonna 1998 Oulun seurakuntayhtymän ja paikallisten veteraani- ja vammaisjärjestöjen toimesta. Säätiön tehtäväksi annettiin vanhusten ja vammaisten asumisolojen, kuntoutuksen ja terveyden edistäminen.

Caritaslaisten virkeä arki täyttyy monenlaisesta harrastetoiminnasta ja tapahtumista. Esimerkiksi palvelutalo Metsolan Kartanon yhteislaulutilaisuuksissa laulu raikaa kahvinjuonnin lomassa.

Pian 20 vuoden ajan Caritas on toteuttanut tehtäväänsä tarjoamalla ja kehittämällä monipuolisia palveluasumisen, kuntoutuksen ja kotihoidon palveluita Oulun seudulla, ja viime keväästä alkaen myös Rovaniemellä. Palveluita täydentää Oulussa Caritas Sairaala, joka on yhä merkittävä osa Caritasta vaikka lääkäripalvelut vaihtoivat tänä syksynä omistajaa.

Caritaksen tuottama liiketoiminta jatkuu vahvalla kasvu-uralla. Palvelujen piirissä on useita palvelutaloja, satoja vuokrattavia itsenäisen asumisen koteja sekä 20 tehostetun palveluasumisen kohdetta. Caritas on myös merkittävä pohjoissuomalainen työllistäjä 450:llä työntekijällään.

Caritaksessa kenenkään ei tarvitse jäädä yksin, vaikka lähiomaiset asuisivat satojen kilometrien päässä. Turvaa tuovat tutut ihmiset ympärillä.

Monipuoliset palvelut ovat apuna ja tukena vammaisten ja ikäihmisten arkielämässä. Omassa kodissaan asuvien ja omaishoitajien arkea Caritas helpottaa kotiin saatavilla palveluilla. Kuntoutuspalveluilla tuetaan kaikenikäisten toimintakykyä ja arjessa pärjäämistä. Ja Caritaksen palvelukodeissa asuville apu on lähellä 24 tuntia vuorokaudessa.

Viime vuosina Caritas on panostanut erikoisosaamista vaativiin sosiaalipalveluihin. Palveluita on tarjottu rohkeasti haasteisiin tarttuen myös niille, joiden on ollut vaikea löytää muualta itselleen sopivaa asumismuotoa.

Esimerkiksi kotiin annettava tehostettu palveluasuminen on antanut neurologisesti pitkäaikaissairaille ja vammautuneille mahdollisuuden asua omassa kodissaan, ja vaikeimmin kehitysvammaisille on voitu tarjota kodinomainen ympäristö laitosasumisen sijaan.

Caritas on mukana myös useissa kotona asumista tukevaa teknologiaa kehittävissä hankkeissa.

Vapaaehtoiset järjestävät caritaslaisille monenlaista tekemistä. Tässä pelataan porukalla frisbee-golfia Caritas-kylän pihapiirissä.

Yhteisöllistä, virkeää arkea

Kokonaisuutena Caritas on yhteisö, jonka tarkoitus ja tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen. Caritaksen asiakkaana teet hyvää, sillä liiketoiminnan tuotot ohjataan pohjoissuomalaisten vanhusten ja vammaisten hyväksi. Yhteisö mm. tukee vammaisten urheilu- ja harrastustoimintaa, toteuttaa diakonisia hankkeita ja järjestää vapaaehtoistoimintaa.

Caritaksen arvoissa korostuu yhteisöllisyys. Palveluasumisen kohteet tarjoavat aktiivisen ja yhteisöllisen tavan elää. Talojen virkeä arki täyttyy monenlaisesta maksuttomasta, kaikille avoimesta harrastetoiminnasta ja tapahtumista. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, jos ei niin halua.

Caritaksen vammaisasiakkaiden – ja toki Pohjois-Suomen muunkin vammaisyhteisön – yksi vuoden kohokohdista on Tahkokankaan kesäfestarit nimekkäine esiintyjineen.

Lähes sadan vapaaehtoisen joukko antaa korvaamattoman panoksensa koko yhteisölle. He vetävät harrastekerhoja, avustavat retkillä, toimivat ulkoiluapuna tai ihan vaan ystävänä, joka kuuntelee. Vapaaehtoistyö antaa hyvän mielen ja sisältöä elämään paitsi lähimmäiselle myös vapaaehtoiselle itselleen.

Ensi vuonna Caritas-Säätiö juhlii 20-vuotista taivaltaan. Caritas on myös tulevaisuudessa vahvasti mukana rakentamassa hyvän elämän yhteisöjä pohjoissuomalaisille – yhteiseksi hyväksi.

 
Tutustu Caritakseen tarkemmin osoitteessa www.caritaslaiset.fi 

Caritaksen toimintaa voit seurata myös sosiaalisessa mediassa:

Artikkeli on Caritas-yhteisön tuottamaa kaupallista sisältöä.

Laadukkaita tuotteita ja osaavaa asiakaspalvelua Matto Nurmiselta

Oulun Limingantullissa, aivan keskustan kupeessa toimii pitkät perinteet omaava sisustusliike, joka tarjoaa asiakkailleen laadukkaita sisustustuotteita sekä asiantuntevaa palvelua. Lue lisää

Nykyaikainen mediatalo kehittää koko ajan uutta

Kaleva on välittänyt kansan kaikuja Oulusta ja Pohjois-Suomesta jo 118 vuoden ajan. Siinä ajassa pitkän linjan sanomalehtitalo on kehittynyt nykyaikaiseksi monimediataloksi, jossa tekeminen suuntautuu jatkuvasti kasvaen digitaalisiin palveluihin. Lue lisää