Artikkelit

Laanila

Laanilan kaupunginosa sijaitsee noin kahden kilometrin päässä keskustasta koilliseen, Oulujoen pohjoispuolella. Laanilan itäpuolella sijaitsee Tuiran kaupunginosa.

Laanilan alueen yleisilmeelle piirteet antoi 1950-luvulla arkkitehti Alvar Aalto. Noihin aikoihin Laanilan ranta-alueelle rakennettiin rivitalo Typpi Oy:n tehtaan työntekijöille. Myöhemmin samalle alueelle kohosi kolme kerrostaloa ja pesula, joka ei ole enää toiminnassa, ja rakennus muutettiin asunnoiksi vuonna 2002.

Nykyistä Laanilaa voi luonnehtia vehreäksi ja rauhalliseksi uudis- ja täydennysrakentamisen alueeksi veden äärellä. Alueelta on lyhyt matka Oulun keskustaan ja muutenkin kulkuyhteydet muualle ovat hyvät niin kevyen liikenteen väyliä kulkien kuin esimerkiksi autoillen. Alueen välittömässä läheisyydessä, Kuusamontiellä, ovat myös moottoritien liittymät pohjoisen ja etelän suuntaan.

Alueen peruspalveluita ovat muun muassa alueella toimivat lukio ja yläaste. Peruspalveluiden tarjonta laajenee edelleen Laanilan viereisillä alueilla esimeriksi Tuiraan, Hinttaan tai Ruskoon siirryttäessä. Voikin sanoa, että kaikki tarvittava löytyy parin kilometrin säteeltä ja palvelutarjonta laajenee entisestään siirryttäessä Oulun keskutaan, jonne sinnekin matkaa tulee vain pari kilometriä.

Myllytulli

Oulun ydinkeskustan tuntumassa sijaitseva entinen teollisuusalue, Myllytulli, kaavoitettiin 1980-luvulla osaksi kaupungin keskustaa. Kaavan mukainen kehitys on tehnyt Myllytullin alueesta omaleimaisen nykyaikaisen kaupunginosan, jossa on nähtävillä piirteitä menneiltä ajoilta. Alueen tämän hetkinen kehitys lähti liikkeelle Serum arkkitehdit Oy:ltä kesällä 2016 tilatun Myllytullin alueen täydennysrakentamisen visiosta, joka linkittyy Oulun keskustavisioon 2040. Visio katsoo pitkälle tulevaisuuteen ja varsinainen kehitystyö etenee vaiheittain, edellyttäen asemakaavan muutoksia. Merkkejä kehityksestä on kuitenkin jo nähtävissä käynnissä olevien asuinrakentamisen hankkeiden ja lähitulevaisuudessa alkavien muiden rakennushankkeiden myötä.

Myllytullin keskeinen sijainti ja erinomaiset kulkuyhteydet niin autolla, julkisilla kuin kävellen tai pyöräillen ovat alueen ehdottomia vahvuuksia ja edellytyksiä mukavalle kaupunkiasumiselle. Vaivattomien kulkuyhteyksien lisäksi alueen vahvuuksiin kuuluu myös lähiympäristö, josta löytyvät oululaisten ja kauempaakin tulevien suosikkikohteet kuten: kauniit Hupisaaret ja Ainolanpuisto suurine leikkikenttineen, Oulujoki patosiltoineen, Tietomaa ja museot. Myllytullin alueelta löytyy myös päiväkoti ja koulu. Lähikauppana toimii K-Market ja lyhyen matkan päässä Raksilassa palvelevat muun muassa Citymarket ja Prisma. Noin kilometrin päähän ydinkeskustaan siirryttäessä palvelutarjonta laajenee huimasti esimerkiksi shoppailu, ravintola- ja kulttuurielämysten pariin.

Mikäli kaipaa vaivatonta kaupunkiasumista lyhyine välimatkoineen ja kauniissa ympäristössä, on Myllytulli varmasti harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.


Tuira

Tuira sijaitsee keskeisellä paikalla Oulujoen pohjoisrannalla keskustaa vastapäätä. Alue on Oulun yksi suurimmista kaupunginosista lähes 7000 asukkaallaan. Tuiran rakennuskannasta suurin osa on 50-70 -luvuilla purettujen puutalojen tilalle rakennettuja korkeita asuinkerrostaloja. Tuiran kehitykseen on viime vuosina satsattu ja vanhempia rakennuksia kunnostettu.

Asuinalueena Tuiraa voi luonnehtia omintakeiseksi. Alue on suunnitteluvaiheensa ulkomaisten vaikutteiden johdosta väljä ja lähiömainen. Toisaalta taas suuren määrän liikennettä päivittäin käsittelevä ja yksi oulun tärkeimmistä liikenneväylistä, Merikoskenkatu, saa alueen keskiosan tuntumaan hyvinkin vilkkaalta. Merikoskenkatu kulkee Tuiran keskeltä jakaen alueen Itä- ja Länsi-Tuiraan.

Merkikoskenkatu ja Merikosken sillat mahdollistavat helpon kulun Oulun keskustaan ja ovat osaltaan syy Tuiran suosioon asuinalueena. Kulkuyhteyksien osalta merkille pantavaa on myös se, että Tuiran kautta ajavat melkein kaikki paikallisliikenteen linja-autovuorot. Tuirassa kulkemista helpottavat entisestään Merikoskenkatua risteävät Koskitie ja Valtatie. Pohjoisemmas siirryttäessä Merikoskenkatu muuttuu Kemintieksi ja pohjoisin risteävä tie Bertel Jungin tie yhdistää kulun aina Toppilasta nelostielle (moottoritie) saakka.

Tuiran palvelutaso on erittäin hyvä ja alueelta löytyy useita ruoka- ja erikoistavarakauppoja sekä ravintoloita. Alueelta löytyvät myös kaikki muut tarvittavat peruspalvelut, kuten päiväkodit, koulut, kirjasto, apteekki ja Postin palvelut. Ulkoiluun erinomaiset puitteet tarjoaa Oulujoen ympäristö. Löytyypä joelta myös oma uimaranta, jossa on mahdollisuus myös avantouintiin ja yleiseen saunomiseen. Tuiran naapurista, Raatin saaresta, löytyy uimahalli ja stadion, joka tarjoaa mahdollisuuden yleisurheiluun ja jalkapalloon. Hyvä esimerkki Tuiran monipuolisesta palvelutarjonnasta on myös Itä-Tuirassa sijaitseva perinteikäs, mutta moderni elokuvateatteri Star.

Kasarminranta – Intiö

Uudiskohteet-Kasarminranta

Historiallisen jokimaiseman omaava Kasarminranta muodostaa Intiön kaupunginosan pohjoisosan. Viihtyisästä Kasarminrannasta avautuvat näkymät Oulujoelle ja tulliväylän yli Merikosken leveimpään kohtaan. Kasarminrantaan viihtyisyyttä tuovat vesialueiden lisäksi vehreät nurmialueet ja puut sekä rantabulevardi pienvenepaikkoineen.

Kasarminrannasta on hyvät kulkuyhteydet niin kevyen liikenteen väyliä kuin autoteitä pitkin. Keyven liikenteen väyliä reunustavat puut sekä puistoalueet tekevät varsinkin kesällä jalkaisin tai pyöräillen liikkumisesta nautinnollista. Myös matka ydinkeskustaan taittuu hetkessä jokirantaa myötäilevää ja puistoalueen halki kulkevaa kevyen liikenteen väylää pitkin. Aivan Kasarminrannan tuntumassa sijaitsee useita puistoalueita niin Värtössä kuin joen toisella puolella Tuirassa. Keskustan suunnassa laajalle levittäytyy Ainolanpuisto.

Kasarminrantaa lähimmät päivittäistavarakaupat ovat K-Market Myllytulli sekä Värtön K-Market. Niin ikään lyhyen matkan päästä löytyy Intiön Sale. Laajempaa tarjontaa löytyy Raksilan marketeilta lyhyen matkan päässä. Liikuntapalveluja lähellä tarjoavat muun muassa Värtön liikuntahalli, Raksilan liikuntapuisto sekä Oulun keskusta muun laajan palvelutarjonnan lisäksi.

Intiön Kasarminranta on loistava valinta viihtyisyyttä, monipuolisuutta ja kaunista ympäristöä kaipaavalle kaupunkiasujalle.

Koskenranta – Tuira

Koskenranta-1

Kauniilla jokinäkymällä varustettu Koskenranta edustaa Tuiran kaupunginosan kauneimpia ranta-alueita. Näkymä Oulujoen Merikoskeen sekä vastakkaiselle rannalle Ainolanpuistoon hivelevät Koskenrannassa asuvan silmiä.

Koskenrannasta ulottuvilla ovat Tuiran monipuoliset palvelut. Läheltä löytyy esimerkiksi useita päivittäistavarakauppoja, koulu, päiväkoteja sekä Elokuvateatteri Star. Ylittämällä patosillan jalkaisin tai pyöräillen ovat nopeasti saavutettavissa myös Ainolanpuisto, taidemuseo sekä koko Oulun keskustan laaja palvelutarjonta. Koskenranta itsessään tarjoaa erinomaiset puitteet puistoalueista ja lenkkeilystä nauttiville. Oman lisänsä viihtyvyyteen tuo myös erityisesti auringonpalvojien suosima Tuiran uimaranta kesäkahviloineen.

Autoillen Koskenrannasta pääsee kätevästi Merikoskenkatua pitkin Pohjoiseen päin tai vastakkaiseen suuntaan kaupungin keskustaan Merikosken sillat ylittäen. Myös idän puolelta kulku Tulliväylää pitkin onnistuu autolla moneen suuntaan.

Kaunista jokinäkymää arvostavalle kaupunkiasujalle Koskenranta on erinomainen valinta.