Pikkulahti – Raahe

Raahe-Pikkulahti

Raahe on merellinen kaupunki, joka sijaitsee hieman yli 70 kilometrin päässä Oulusta lounaaseen. Kaunis Pikkulahti sijaitsee Vanhan Raahen kupeessa, lähellä kaupungin keskustaa ja palveluita.

Pikkulahden alue on erinomainen ulkoharrastamiseen ja virkistäytymiseen. Alueelta löytyy muun muassa uimaranta, beachvolley- ja beachfutiskentät, talvella puolestaan avantotuintipaikka ja pukeutumistilat. Myös venepaikkoja on tarjolla. Lenkkeilyyn ja talvella hiihtämiseen alue tarjoaa niin ikään loistavat puitteet. Liikunta- ja elämyksellisiä harrastusmahdollisuuksia tarjoaa myös paikallinen matkailualan yritys. Yrityksestä on esimerkiksi vuokrattavissa runsaasti erilaisia välineitä niin kesän kuin talven harrastuksiin.

Vaikka Pikkulahti sijaitsee ydinkestan ulkopuolella niin sijainti heti keskustan vieressä mahdollistaa kuitenkin hyvät kulkuyhteydet keskustaan ja kauemmaskin. Liikkua voi kätevästi niin autolla kuin kevyen liikenteen väyliä kävellen tai pyöräillen.

Pikkulahden viihtyisyyden keskiössä monipuolisten harrastus- ja virkistäytymismahdollisuuksien lisäksi ovat vehreät puisto- ja puualueet sekä merellisyys. Lahden ympäriltä löytyvät myös ainutlaatuiset vanhan kaupungin puukorttelit, rantakahvila ja Merimuseo.

Pikkulahti edustaa Raahen kauneimpia alueita ja on asujalle varmasti miellyttävä ja monipuolinen alue.