Yrityspalvelut
Valitse kattava kokonaisuus tai palvelu tarpeesi mukaan.
Uudet kanavat, palvelut ja teknologiat haastavat markkinoinnin tekijöitä ja mainonnan ostajia. Me Kalevassa haluamme auttaa mainostajaa yhä pirstaleisemmassa toimintaympäristössä. Lisätietoa Kalevan tuotteista ja palveluista löydät yritysasiakkaat-sivustolta.
Kaleva.fi uutisia
- American Car Show'ssa vietettiin sunnuntaina perhepäivää – Katso kuvagalleria tapahtumastaAmerican Car Show'ssa vietettiin sunnuntaina perhepäivää – Katso kuvagalleria
- Jari Ikkelän kaunottaret keräsivät katseita Amerikan Car Show'ssa Oulussa – Napapiirin sankareista tuttu Sierra on jälleen loistokunnossaJari Ikkelän kaunottaret keräsivät katseita Amerikan Car Show'ssa Oulussa – Napapiirin sankareista tuttu Sierra on jälleen loistokunnossa
- Kiinteistösijoittaja Hyperco: Emme neuvottele Tiktokin kanssa Lohjan datakeskushankkeesta – ministerit vaativat jarrua hankkeelleHyperco sanoo pitävänsä perussuomalaisen elinkeinoministeri Wille Rydmanin pyyntöä lykätä kauppoja "faktojen valossa merkillisenä".
- Napapiirin pohjoispuolella on jalkapalloseura, jonka ihmetekoja hämmästellään ympäri Eurooppaa – Juha Malinen kertoo, mikä on Bodö/Glimtin menestysreseptiBodön kaupungissa eletään jalkapallohuumaa.
- Viikko alkaa Oulun seudulla aurinkoisena ja lämpimänä, sitten viilenee ja sateitakin saadaanKesän lämpöä ei vielä näy alkavan viikon ennustekartoilla Oulun seudulla.
- Salvoksen Pyhännän tehtaalla eletään vuoden kiireisintä aikaa – Alle 30 neliön piharakennuksia hankintaan ennätysvauhtiaSalvoksen tehtaalla Pyhännällä piharakennuksen matka puusta hirreksi ja valmiiksi rakennukseksi on tarkkaan mietitty prosessi.
Kaleva – Instagram
No images available at the moment
Seuraa Kalevaa!
Kommentoi
Haluatko mukaan keskusteluun?Osallistu rohkeasti!