Kansallispuistojen elämysten kokeminen ei edellytä retkeilytaitoja

Ruka-Kuusamon alueelta löytyy peräti kolme kansallispuistoa, joiden ääreltä löytyy jylhiä kanjoneita, avaria tunturilakeja ja lempeitä lehtometsiä. Helppokulkuisten reittien, selkeän viitoituksen ja hoidettujen taukopaikkojen ansiosta ainutlaatuisten luontoelämysten kokeminen ei kuitenkaan vaadi suuria ponnisteluita.

Markkinointikoordinaattori Sari Kumpuniemi vinkkaa, että suurin osa reiteistä on 1-2 ja 5-6 kilometrin mittaisia.

Yksistään Oulangan kansallispuistossa on kymmenkunta reittiä valittavaksi.

Lisäksi luontopolku Könkään kuohu on noin 300 metriä pitkä täysin esteetön reitti.

Kunhan pukeutuminen on sään mukaista ja repussa on riittävästi evästä, suomalaisen luonnon monet kasvot odottavat kokijaansa. Reitit sekä taukopaikat wc-tiloineen huolletaan säännöllisesti.

Nuotiopaikoilta löytyy kuivia polttopuita, joten mukaan tarvitsee pakata vain evästä ja sään mukaisen vaatetuksen. Esimerkiksi Kiutakönkäällä Oulungan kansallispuistossa upean vesiputouksen lähistöllä on tilavat, suuret tulistelukatokset, joissa makkarat saa paistettua ja nautiskeltua, vaikka sade yllättäisikin.

Oulangan, Riisitunturin ja Hossan kansallispuistoissa kohtaavat pohjoisen, idän ja läntisen Suomen luontovyöhykkeet, minkä ansiosta jokaisella on jotain täysin ainutlaatuista tarjottavaa retkeilijöille.

Vaaramaisemia kohtia katsovan Riisitunturin puuton laki muistuttaa Lapin tunturimaastoja, Hossasta löytyy puolestaan eteläisen ja läntisen Suomen mäntyharjumaisemia ja kirkasvetisiä lampia.

Oulangalla puolestaan idän vaikutus tekee alueesta omaleimaisen, sillä Siperian kasvi- ja puulajien rinnalla kasvaa leppeitä lehtometsiä.

”Tavallisesti näin vaihtelevien luontokokemusten äärelle pääseminen edellyttää matkustamista eri puolelle Suomea, mutta Ruka-Kuusamossa monimuotoisen luonnon voi kohdata samalla alueella. Riittää, kun varaa majoituksen riittävän pitkäksi aikaa”, Kumpuniemi sanoo.

Järvenrantamökiltä tunturimaisemiin

Kansallispuistot sijaitsevat majoituspaikasta riippuen noin 45-60 minuutin ajomatkan päässä, mikä tekee Ruka-Kuusamosta ainutlaatuisen kesälomakohteen. Saatavilla on runsaasti majoitusvaihtoehtoja chalet-huoneistoista ja hotelleista kysyttyihin järvenrantamökkeihin.

Tekemistä löytyy kesäaikaan myös kolmen kansallispuiston ulkopuolellakin. Kuusamon Tropiikin kylpylä, Angry Birds Activity Park sekä keilahallit kylpylän yhteydessä ja Rukalla tarjoavat vastapainoa erästelylle. Rukan kylän ravintolat ja ostospaikat palvelevat myös kesällä ja myös kylästä lähtee useita helppokulkuisia retkeilyreittejä.

Ruka-Kuusamon ohjelmapalveluyritykset palvelevat monipuolisesti koko kesän yli. Viikko-ohjelmasta löytyy esimerkiksi melontaa, karhunkatselua ja mönkijäsafareita.

Lyhyiden välimatkojen ansiota samana päivänä voi käydä sekä retkeilemässä että kokemassa koskenlaskun pärskeet. Ohjattujen retkien kesto alkaa noin kahdesta tunnista ja mukana on useita matalan kynnyksen koko perheen aktiviteetteja.

”Myös koskenlasku soveltuu lapsille jo viisivuotiasta alkaen. Lasten ohjatut aktiviteetit ovat edullisia ja osa niistä on täysin ilmaisia.”

Näitä ei löydä muualta!

Lue lisää

Vaellusreitit >>

Rukan kesän viikko-ohjelma >>

Tapahtumakalenteri >>

Artikkeli on Ruka-Kuusamon tuottamaa kaupallista sisältöä.