Uusi Rock In The City -festivaali tuo nimekkään artistikattauksen Ouluun

Ruotsalainen rocksuuruus esiintyy Oulun Rock In The City –festivaaleilla lauantaina 29.6.

Ouluun tänä kesänä lanseerattava kaksipäiväinen Rock In The City –festivaali järjestetään Kuusisaaressa kesäkuun 28.-29. päivä. Aikuisyleisölle suunnatun festivaalin tähtinä nähdään mm. ruotsalainen rock-suuruus, Mustasch, Nightwish-tähti Marko Hietala, Sonata Arctica ja Stratovarius.

Kotimaisen festivaalitarjonnan keskittyessä entistä enemmän päivän popmusiikkiin, päätti tamperelainen RH-Entertainment Oy monipuolistaa festivaalitarjontaa. Syntyi Rock In The City –niminen kaksipäiväinen kaupunkifestivaali, joka nimensä mukaisesti keskittyy rehtiin rockmusiikkiin.

Ensimmäinen Rock In The City –festivaali järjestettiin Rovaniemellä viime kesänä ja tänä vuonna loistavan palautteen niin yleisöltä kuin festivaalilla esiintyneiltä artisteiltakin saanut Rock In The City festivaali kasvaa kaksipäiväiseksi tapahtumaksi ja laajenee käsittämään kaiken kaikkiaan yhdeksän suomalaista kaupunkia. Ouluun Rock In The City saapuu kesäkuun lopussa.

Kuusisaaressa järjestettävän festivaalin tähtinä nähdään Ruotsin suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Mustasch että kattava joukko suomalaisen rockmusiikin keskeisiä nimiä.

Mukana ovat toukokuussa oman suomenkielisen sooloalbumin julkaiseva Nightwish-tähti Marko Hietala, Jouni Hynysen luotsaama Kotiteollisuus, maailmallakin kestosuosiota nauttiva kemiläinen Sonata Arctica, maaliskuussa uuden No More Hollywood Endings -albuminsa julkaissut Battle Beast, kotimaisen power metalin sanansaattaja Stratovarius, juuri 30-vuotisjuhliaan viettänyt vaasalaisyhtye Klamydia, legendaarinen Pelle Miljoona United, loistavasta livemeiningistä tunnettu rock-trio Melrose ja vintage/classic –tyylistä rockmusiikkia soittava The Dimitri Keiski Band.

Lisäksi festivaaleilla esiintyy helmikuussa uuden Usvaa putkeen -rockalbumin julkaissut Tuomari Nurmio & Spuget, joka heittää ensi kesän ainoat livekeikkansa Rock In The City -festivaaleilla.

Kemiläinen Sonata Arctica huipentaa perjantain festivaalipäivän.

RH-Entertainmentin toimitusjohtaja Riki Huhtala on syystä tyytyväinen:

”Viime vuoden onnistunut Rock In The City –festivaali Rovaniemellä vahvisti käsityksemme siitä, että Suomeen on kaivattu rockmusiikkiin keskittyvää festivaalia. Monen festivaalin ohjelmisto on painottunut päivän poppiin ja rock-musiikin ystävät ovat pudonneet kelkasta. Me haluamme muuttaa tilanteen. Rock In The City –festivaali on koko rock-kansan oma festivaali.”

”Ajatuksenamme oli rakentaa artistikattaus niin, että tarjolla on mielenkiintoinen kattaus monipuolista rock-musiikkia. Mielestämme olemme onnistuneet tässä erinomaisesti. Ilahduttavaa oli myös se, että monet bändit ottivat uuden festivaalin riemulla vastaan.  Nyt odotamme, että pääsemme tien päälle festivaalin kanssa. Haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi Rock In The City –festivaaleille.”

Livemusiikin lisäksi festivaali panostaa myös monipuoliseen ruoka- ja olutvalikoimaan. Festivaalin ikäraja on kahdeksantoista vuotta.  Erikoisuutena mainittakoon vielä, että kaksisataa ensimmäistä festivaalivierasta tulee saamaan festivaaliportilta oman Rock In The City –rannehikinauhan.

Varmistaaksesi paikkasi kesän rokeimmalla festivaalilla, kannattaa liput ostaa ennakkoon Ticketmasterista. Lisätietoa festivaalin aikatauluista ja muista käytännönjärjestelyistä löytyy osoitteesta rockinthecity.fi