Uudet singlejulkaisut täydentävät Pyhimyksen festarisetin – Qstockin järjestelyt etenevät normaalisti

Pyhimys kehuu Qstockia yhdeksi lempifestarikseen: ”Juuri sopivan kokoinen, iso mutta kotoisa.”

Suomen suosituimman rap-artistin Pyhimyksen Mikko pienenä -kiertue jäi kesken, kun maan hallitus linjasi, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

”Siinä mielessä hyvä, että Mikko pienenä -kiertueen keikkapaikat eivät ole mitään isoja areenoja tai konserttisaleja, joten ne voidaan helpommin siirtää tulevaisuuteen”, Pyhimys alias Mikko Kuoppala toteaa.

Mikko pienenä -kiertueella Pyhimyksen kanssa lavalla ovat olleet vain kitaristi ja laulaja, mutta Qstockiin ja muille kesän festivaaleille on luvassa taas isompi festivaalikokoonpano. Kesän suunnitelmat ovat kuitenkin koronaepidemian takia monilta osin vielä avoinna.

”Siinä vaiheessa, kun saamme vähän osviittaa, miten asiat etenevät, alamme suunnitella kesää. Qstock tuntuisi olevan vielä aika turvallisen matkan päässä”, Pyhimys miettii.

Se on kuitenkin selvää, että kesän keikkaohjelmisto vahvistuu 27. maaliskuuta julkaistavilla kahdella uudella singlellä. Kappaleet ovat osa kansainvälistä Spotify Singles -konseptia, jossa artisti äänittää Spotifyn studiolla yhden lainabiisin ja yhden uuden version jostain omasta biisistään.

Pyhimys joutui tekemään kaksi studioreissua Tukholmaan, kun ensimmäisen cover-vaihtoehdon julkaisemiseen ei irronnutkaan lupaa. Toisella yrittämällä singleksi päätyi hollantilaisen Alice DJ:n eurodance-hitti Better Off Alone vuodelta 1998.

”Minun versioni siitä on Parempi yksin, joka sopii hyvin tähän koronakaranteeniin”, Pyhimys sanoo.

Pyhimys tähdentää Parempi yksin -singlen olevan samaa henkeä tammikuussa julkaistun MIKKO-albumin kanssa, vaikka se erikseen julkaistaankin. Albumin vinyylipainoksella single tulee olemaan mukana. Se on tavallaan myös kyseisen kokonaisuuden jäähyväisbiisi.

”Vanha tapa tehdä albumia oli sellainen, että ennen albumia tuli sinkku, albumin julkaisun aikaan toinen sinkku, ja jälkeenpäin albumilta lohkaistiin vielä yksi sinkku. Se ei ole toiminut enää viime vuosina. Kun albumi on ilmestynyt, sieltä on vaikea lohkaista enää mitään.”

Niin ikään Spotifyn studiolla työstetty oma biisi taas on yksi Paranoid-albumin kolmestatoista nimikkobiisistä.

Pyhimys kasvoi suomiräpin jättiläiseksi viimeistään kahden vuoden takaisen Tapa poika -albumin myötä. Uutuusalbumi MIKKO noudattelee rap-genren vallitsevaa itsereflektiomuotoa: Menestyksen myötä huomio keskittyy tekijään minähahmon takana, ja usein seuraava levy käsittelee elämää ja ongelmia sen menestyksen jälkeen.

Käytäntö on tuttu yhtä lailla Eminemin uran alkutaipaleen albumeilta The Slim Shadyltä ja The Marshall Mathersilta kuin Pyhimyksen vuoden 2011 albumeilta Mediumilta ja Paranoidilta.

Sävellysten tasolla MIKKO on melkoinen tilkkutäkki, kuten artisti on itsekin todennut. Ajatuksena on ollut mennä tiukan yhtenäisen linjan sijaan biisien ehdoilla.

”Oletetaan, että levyn pitäisi olla yhtenäinen. Minä taas pyrin tarkoituksenmukaisesti siihen, että se ei olisi yhtenäinen. Jokaisella biisillä on eri tuottaja, ja siellä on tosi erilaista soundia. Se on kannanotto sinänsä, että mitä on albumi, ja että voiko albumin yhdistävä tekijä olla vain Mikko”, Pyhimys selvittää.

”Levyllä sanotaan, että ’mulla ei ole mua, mutta minusta on moneksi’, ja kirjaimet kannen tekstissä ovat eri väreillä. Se liittyy siihen, että kokonaisuus on kirjava. Toisaalta perustunnelma on hyvin sininen. Eli vaikka siellä on kirjavuutta, siellä on silti punainen lanka – enkä nyt puhu biisistä Punainen lanka.”

Pyhimykselle itselleen albumi edustaa 2020-lukua.

”Kun minä olin teini, mietittiin, mikä vuosikymmen tulee seuraavaksi muotiin. Minä uskon, että 2020-luvulla kaikki vuosikymmenet ovat muodissa samaan aikaan.”

Qstockin järjestelyt etenevät normaalisti

Monia Qstockiin lippunsa jo hankkineita askarruttaa, miten koronaepidemia vaikuttaa festivaaliin. Toistaiseksi festivaalijärjestelyt ovat edenneet ihan normaaliin tapaan.

Jos asiat kuitenkin kehittyvät niin ikävään suuntaan, että festivaali joudutaan perumaan, asiakkaille maksetaan lipun hinta ilman käsittely- ja toimituskuluja takaisin.

Festivaali on huomioinut vallitsevan tilanteen siten, että alkuvuoden edullisempi lipunhinta on voimassa toistaiseksi. Alkujaan edun oli määrä olla voimassa maaliskuun loppuun.

Qstockin esiintyjäkaartia täydennetään myöhemmin keväällä.

Anssi Juntto