Kannattaako lattia kunnostaa vai uusia?

Heikki Säkkinen tutkii liikkeeseen saapuneita uusia lattiamateriaaleja.

Huonoonkin kuntoon päässeet lankku- ja parkettilattiat ovat kunnostettavissa. Toisaalta lattiapinnan uusija saa valita mieleisensä laajasta materiaalijoukosta. Kunnostaa vai uusia? Lue tästä ammattilaisen vinkit!

Oululaisen Parkettiliike Säkkisen toimitusjohtajan Heikki Säkkisen pakeille marssii säännöllisesti asiakkaita, jotka ovat ehtineet tekemään surutyötä lattiansa kanssa: Kukkaruukusta tai jääkaapista vuotanut vesi on tummentanut puulattian, tai sen pinta on muuten kulahtanut vuosien saatossa lohduttomaan kuntoon. Yleensä Säkkisellä on iloisia uutisia: Ovat puulattiat sitten massiivipuuta, lankkua tai parkettia, ne saadaan useimmissa tapauksissa hiottua uudenveroisiksi. Säkkinen huomauttaa, että lattian kunnostusmahdollisuuden arviointi voi silti säästää rahaa ja vaivaa.

”Jos pohjatöitä ei ole aikanaan tehty hyvin, lattia voi notkua eikä tasokas hionta onnistu. Ammattilaisen näkemys voi säästää pitkässä juoksussa rahaa, kun huomataan ettei lattian elinkaari kunnostuksen jälkeen ole riittävän pitkä”, Säkkinen sanoo.

Juuri tätä moni pohtii – pitäisikö oma lattia kunnostaa vai onko sittenkin järkevintä uusia se? Säkkinen neuvoo, että oikea vastaus löytyy nykyisestä lattiamateriaalista ja toivotusta laatutasosta. Vuosikymmeniäkin vanha puupintainen lattia voi olla kunnostettavissa ja usein siinä voidaan nähdä rakennuksen aikakauteen liittyviä arvoja. Tällöin kunnostaminen on hyvinkin järkevää.

Toisaalta lattiamateriaalin uusiminen nostaa koko kodin arvoa ja mukavuutta. Laminaatti- ja vinyylilattioiden sekä muovimattojen korjaaminen on useimmiten mahdotonta tai kannattamatonta. Näissä tapauksissa lattian uusiminen johtaa Säkkisen mukaan usein myös entistä laadukkaamman tai omaan tarpeeseen paremmin sopivan lattiamateriaalin käyttämiseen.

Säkkinen sanoo, että uuden lattian tekeminen on usein asiakkaalle odotettua nopeampi ja edullisempi rupeama. Uuden lattian asentamisen voi tehdä käsistään kätevä itsekin.

”Meiltä saa myös kaikki asentamiseen tarvittavat materiaalit, kynnykset ja listat. Opastamme asentamisen yksityiskohdista ja tavoitteenamme on päästä yhdessä loistavaan lopputulokseen.”

Parkettiliike Säkkisen myymälässä on jatkuvasti esillä laaja valikoima lauta- ja mosaiikkiparketteja, laminaatteja, vinyylilattioita, muovimattoja, sekä lankku- ja massiivipuulattioita. Lisäksi nähtävillä on useita erilaisia pintakäsittelymalleja lattioitansa kunnostaville. Uusi, oikea lattia löytyy asiantuntijoiden opastuksella. Tarvittaessa vanhan lattian kunnostamisen tai uusimisen arviointiin voi tilata maksuttoman arviointikäynnin.

Kunnostaminen kannattaa

  • Lattian voi hioa, jos sen pintamateriaali on puuta. Tällaisia lattioita ovat lauta- ja lankkulattiat sekä parkettilattiat.
  • Hionnan jälkeen lattiaan voi valita uuden ulkoasun laajasta pintakäsittelyiden joukosta. Auringonpolttama parketti päivittyy valkokuultolakkauksella tähän päivään.
  • Aiempi käsittely ei ole este uusille pintakäsittelyille.
  • Lattian sävyn ja kiiltoasteen voi valita vapaasti.
  • Parkettilattian voi hioa useita kertoja. Jopa 40-vuotiaat parkettilattiat ovat edelleen kunnostettavia.
  • Kunnostaminen on erittäin ekologinen tapa päivittää lattia.
  • Kunnostaminen kannattaa vaikka lattiassa on pieniä vaurioita; esimerkiksi pieni vesivahinko tai kalustemuutokset eivät usein estä kunnostamista.

Uusitaan sittenkin

  • Uudella lattialla päivität kotisi ilmeen täydellisesti.
  • Uusi lattia lisää kodin laatua.
  • Lattiamateriaalin vaihtaminen voi lisätä mukavuutta ja kotieläintalouksissa kulutuksen kestoa.
  • Asennuspalvelu on usein oletettua edullisempaa ja nopeampaa.
  • Jos vanha materiaali on irronnut alustastaan tai rakenne on vaurioitunut, kunnostaminen ei kannata.
  • Jos lattia notkuu, sen hiominen ei todennäköisesti onnistu. Varaa kuitenkin aikaa pohjatöihin ennen uuden lattian asentamista.


Parkettiliike Säkkinen on oululainen yli 40 vuoden kokemuksella varustettu lattia-alan erikoisliike. Säkkinen toimittaa, asentaa, kunnostaa ja huoltaa lattiat laadukkailla materiaaleilla ja menetelmillä. Myös tee-se-itse –asentajat saavat Säkkiseltä neuvot parhaisiin, helposti asennettaviin materiaaleihin.

Haluatko keskustella lattiasi kunnostamisesta tai uusimisesta?

Ota yhteyttä ja tilaa maksuton arviointi!
 
Tutustu tarkemmin Säkkisen palveluihin ja osaamiseen: www.parkettiliikesakkinen.fi
Löydät Parkettiliike Säkkisen myös Facebookista ja Instagramista.

 

Artikkeli on Parkettiliike Säkkisen tuottamaa kaupallista sisältöä.