Vahvistusta suunnitteluliiketoimintaan – Mectalent Oy osti enemmistön Conseptas Oy:stä

Oululainen tarkkuusmekaniikan ja vaativan laitevalmistuksen asiantuntija Mectalent Oy on ostanut enemmistön Conseptas Oy:n osakkeista yrityksen toimivalta johdolta. Erityisesti teknisesti haastavien uuden teknologian tuotteiden parissa toimiva Mectalent vahvistaa osakekaupalla suunnitteluliiketoimintaansa.

Vuonna 2011 perustettu Conseptas tarjoaa mm. kansainvälisille elektromekaanisten tuotteiden valmistajille tuotekehityspalveluita, kuten kuluttajatuotteiden tuotesuunnittelua. Yrityksen henkilöstöllä on kymmenien vuosien kokemus tuotesuunnittelusta.

”Saamme kaupan myötä käyttöömme erittäin vahvaa osaamista konseptoinnissa ja uusien tuotteiden markkinoille tuomisessa. Keskitämme jatkossa kaiken suunnitteluliiketoiminnan Conseptakseen ja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä suurempia suunnittelukokonaisuuksia”, linjaa Mectalentin toimitusjohtaja Tapio Harila.

Conseptaksen toimitusjohtaja Kari Vatka jatkaa tehtävissään entiseen tapaan. Osakekaupalla ei ole myöskään vaikutuksia yrityksen henkilöstön asemaan. Conseptaksen rekrytointitarpeet tulevat jatkossa kasvamaan merkittävästi – erityisesti mekaniikkasuunnittelun, projektinjohdon sekä teollisen muotoilun osalta.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tapio Harila, Mectalent Oy
0400-505 410, tapio.harila@mectalent.fi

Toimitusjohtaja Kari Vatka, Conseptas Oy
045-6367 653, kari.vatka@conseptas.com

Mectalent Oy on suunnittelun, laitevalmistuksen ja tarkkuusmekaniikan huippuasiantuntija. Toiminnan painopisteitä mm. uusien teknologioiden, lääketieteen ja turvallisuusmekaniikan aloilla ovat suunnittelu, menetelmäkehitys, laitevalmistus, tarkkuus-, turvallisuus- ja valvontamekaniikka sekä kirurgiset laitteet ja implantit. Mectalentin liikevaihto vuonna 2017 oli 10 MEUR ja se työllistää yli 70 tekniikan, lääketieteen, kemian ja biomateriaalien asiantuntijaa. Yritys on osa suomalaista COR Group -konsernia. www.mectalent.fi

Conseptas Oy on mm. tuotesuunnittelun, tuotekehityksen, mekaniikkasuunnittelun ja teollisen muotoilun huippuasiantuntija. Toiminnan painopisteitä ovat mm. elektromekaanisten kuluttajatuoteiden, IoT- laitteiden, medikaalilaitteiden sekä B2B- teollisuustuotteiden suunnittelu ja tuotekehitys. Uuden Conseptas Oy:n liikevaihtoarvio vuodelle 2019 tulee olemaan n. 1 MEUR ja se työllistää n. 10 tekniikan asiantuntijaa. www.conseptas.com