Suomen merkittävin yrityksille ja yhteisöille suunnattu muotoilukilpailu on käynnissä!

Vuonna 1989 Design Forum Finland ja Fennia päättivät yhdessä perustaa Suomeen suuren, yrityksille suunnatun muotoilukilpailun. Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, nykyään Fennia Prize -niminen kilpailu on Suomen merkittävin muotoilun käytön katselmus.

Fennia Prize 20 -kilpailussa palkitaan yrityksiä ja organisaatioita, jotka käyttävät muotoilua strategisena tekijänä liiketoiminnassaan. Tämä voi näkyä monin eri tavoin mm. tuotteissa, palveluissa tai liiketoimintakonsepteissa. Palvelumuotoilu on tuttua jo monelle yritykselle, mutta myös esimerkiksi asiakaskokemusta voidaan kehittää muotoilun menetelmin. Strategisella tasolla käytetyllä muotoilulla tähdätään kilpailukyvyn kasvuun ja kansainvälistymiseen yhä haastavammilla markkinoilla.

Fennia Prize 20 -muotoilukilpailun järjestävät Design Forum Finland, Fennia-konserni, Elo ja Patentti- ja rekisterihallitus. Palkintojen yhteissumma on 35 000 € ja sen lahjoittavat Fennia-konserni ja Elo. Patentti- ja rekisterihallitus jakaa kilpailussa oman 5000 € palkintonsa IPR-oikeuksien (Intellectual Property Rights) ansiokkaasta hyödyntämisestä.

Ilmoittautuminen kilpailuun on avoinna 19.8.–14.10.2019. Fennia Prize 20 -palkintojen voittajat ja kunniamaininnan saajat valitsee muotoilun, elinkeinoelämän ja median asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta loppusyksystä ja palkittavat yritykset julkistetaan keväällä 2020. Fennia Prize 20 on osa uutta Design Forum Finland Awards -palkintokokonaisuutta.

Lisätietoja:
Design Forum Finland, tuottaja Laila Alanen
laila.alanen@designforum.fi, 050 548 4114
https://www.designforum.fi/palkinnot/fennia-prize/erotu-strategisella-muotoiluosaamisella/

KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT
Design Forum Finland tukee suomalaisten yritysten ja organisaatioiden kansainvälistä kilpailukykyä edistämällä muotoilun strategista käyttöä. Arvomme edelläkävijyydestä, vuorovaikutteisuudesta, merkityksellisyydestä ja vastuullisuudesta toteutuvat myös palkittujen valinnassa. Design Forum Finlandia ylläpitää Suomen Taideteollisuusyhdistys – Konstflitföreningen i Finland ry. Design Forum Finland vastaa kilpailun toimeenpanosta ja toteuttamisesta, tiedottamisesta sekä palkintoon liittyvästä näyttelystä oheisohjelmineen ja näyttelyn mahdollisesta kierrosta.

Kilpailun ja palkinnon ovat perustaneet Fennia ja Design Forum vuonna 1989 edistääkseen oivaltavaa muotoilua ja yritysten kilpailuetua. Ensimmäinen, Pro Finnish Design -niminen palkinto jaettiin vuonna 1990. Fennia-konserni ja Työeläkeyhtiö Elo vastaavat yhteistyökumppaneina Fennia Prize -palkinnoista, koska haluavat edistää yrittäjyyttä, yritysten kasvua ja olla mukana luomassa hyvinvoivia työyhteisöjä.

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) luo vankan perustan suomalaiselle elinkeinoelämälle rekisteröimällä yritykset ja yhteisöt sekä tutkimalla ja suojaamalla aineettomat oikeudet: tavaramerkit, patentit ja mallioikeudet. PRH lahjoittaa IPR-palkinnon (Intellectual Property Rights).