Lumo levittäytyy lähiöihin

Valofestivaali keskittyy Hupisaarille ja keskustaan, mutta valtaa myös eri kaupunginosia.

Tämän vuoden Lumo-valofestivaali keskittyy Hupisaarille ja keskustaan, mutta näkyy entistä vahvemmin myös eri puolilla kaupunkia.

”Lumossa on tänä vuonna mukana kaikkiaan viisi kaupunginosaa: Martinniemi, Puolivälikangas, Nuottasaari, Korvensuora-Heikinharju sekä Linnanmaa”, kertoo Lumo-valofestivaalin ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen.

”Seitsemäs tapahtumavuosi on vahvasti osoittanut sen, että festivaalin tekeminen on laajentunut kaupungin eri yksiköiden, yritysten ja yhteisöjen yhteisesti ponnistamaksi pimeän ajan juhlaksi. Tästä olemme iloisia”, lisää vastaava tuottaja Anna Lanas.

Kansainvälisyyden lisäksi Lumossa on jälleen mukana laaja kirjo monitaiteellista ohjelmaa, joissa yhdistyvät taiteen eri muodot: performanssit, musiikki, kuvataide, videomäppäykset ja tietysti valaistukset.

Suuri osa teoksista keskittyy Hupisaarille. Siellä nähdään esimerkiksi vaikuttava meduusateos eli Jellyfish sekä myös 45XVivants, jossa 45 valokotiloa sykkii elämää Paratiisisaaren kummuilla kuin kalaparvi. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan museo esittäytyy keskellä Ainolan puistoa uudessa valossa: puolalaisen Artur Grycukin teos Dynamic Illumination korostaa olemassa olevaa arkkitehtuuria ja lisää rakennuksen lumoa entisestään. Pohjois-Pohjanmaan museoon ja taidemuseoon on myös vapaa pääsy koko festivaalin ajan.

Kaikkiaan Lumo-valofestivaalissa nähdään tänä vuonna yhteensä noin 30 eri teoskokonaisuutta, joista seitsemän tulee ulkomailta, viidestä eri Euroopan maasta. Lumo-valofestivaali on kolmipäiväinen ja järjestetään 22.–24. marraskuuta. Teemana on Luontomme.

Lumo-valofestivaalin koko ohjelmaan voi tutustua festivaalin verkkosivuilla.

Valokuvia teoksista

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen, 044 703 8274, jarkko.halunen@businessoulu.com

Vastaava tuottaja Anna Lanas, 044 317 1282, anna@annalanas.fi

Facebook: Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on Oulun kaupungin järjestämä, maksuton ja kaikille avoin festivaali.