BusinessAsema tuo työt ja tekijät yhteen

Kun on yhteistä tahtoa, löytyvät lopulta myös keinot: jo pari vuotta sitten syntyi idea löytää Oulusta tila ja toiminnot, joilla kohtautetaan saman katon alla työnantajat, yritykset, opiskelijat, osaajat ja ylipäänsä aktiiviset ihmiset kaupungista ja kauempaa maakunnasta. Se toteutuu nyt Hallituskadulle nousevan BusinessAseman muodossa.

Kuva: Yhteisökoordinaattori Helena Poukkanen BusinessAseman työmaalla.

Postitalon tiloihin rakentuu noin 2000 neliön kokonaisuus, jonka perustoimintoja pyörittää kuusi toimijaa. Mukana ovat OSAO, Yrityskylä Yläkoulu, 4H Business Lab, TE-palveluiden yrityspalvelut, Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry ja BusinessOulu.

”Toteutustapoja on hahmoteltu eri verkostoissa täkäläisten elinkeino- ja työllisyystoimijoiden, oppilaitosten ja yritysten kanssa. Perusidea on pysynyt koko ajan samana, eli tarkoituksena on tuoda yhteen työt ja tekijät”, kertoo BusinessOulun yhteisökoordinaattori Helena Poukkanen.

BusinessAsema avataan tammikuussa 2020. Yrittäjä saa apua eri vaiheisiin ja tarpeisiin: Uusyrityskeskus auttaa jo yritysidean sparraamisessa, BusinessOulun elinkeinopalvelut muun muassa kaupallistamisessa ja digitaalisen myynnin kehittämisessä. BusinessOulun työllisyyspalveluista löytyy eri alojen osaajia työvoimatarpeisiin. Myös TE-palvelut auttavat löytämään uusia osaajia ja kehittämään nykyisen henkilöstön osaamista. Lisäksi yrittäjäksi aikovat saavat tukea yritystoiminnan aloittamiseen. OSAO Ovi vastaa osaajatarpeisiin koulutuksen kautta.

Nuorimmat BusinessAseman asiakkaat ovat Yrityskylä Yläkoulussa vierailevia yhdeksäsluokkalaisia, joita jo toimivassa oppimisympäristössä kävi päättyneen lukuvuoden aikana kaikkiaan 4000 eri puolilta maakuntaa. He oppivat pelin kautta tuloista, menoista ja kannattavuudesta sekä ennen kaikkea omista vahvuuksistaan. 4H Business Lab panostaa osaltaan nuorten 4H-yrittäjien työelämätaitojen kehittämiseen järjestämällä heille erilaisia koulutuksia sekä verkostoitumispaikan.

Kun eri toimijat tuodaan samaan tilaan, yhteistyö tehostuu, ja palveluita voidaan uudistaa ja parantaa, sanoo Helena Poukkanen. Yhdessä voi syntyä jotain uutta.

”Tila, johon yritykset, työnhakijat ja kuka tahansa saa tulla, mahdollistaa sen, että yhdessä voidaan tehdä jotain ennalta arvaamatonta”, Poukkanen visioi.

Tiloihin rakentuva Digipaja avoimeen innovointiin tarkoitettuine FabLab-laitteineen on eri kohderyhmien käytössä, minkä lisäksi tiloja käytetään koulutukseen. Digipaja toimii myös BusinessOulun työllisyyspalvelun työssäoppimisympäristönä. BusinessAseman tiloihin yhdessä yritysten kanssa rakennettava älyteknologia mahdollistaa erilaiset kokeilut sovellusten tuotteistamiseksi sekä niiden esittelyn asiakkaille.

BusinessAsemalle tulee erilaisia työskentelypisteitä sekä erikseen varattavia neuvotteluhuoneita ja tapahtumatiloja. 150-paikkaiseen kahvila-ravintolaan nousee myös pieni esiintymislava. Parhaillaan kootaan ideoita BusinessAseman hyödyntämiseksi: myös kaupunkikulttuuri on tiloihin tervetullut lisä.

BusinessOulu muutti Peltolasta Hallituskadulle Teletaloon viime lokakuussa, tavoitteena tuoda palvelut lähemmäksi keskustan yrityksiä ja työnhakijoita. Viereiseen Postitaloon rakentuva BusinessAsema liittää ne osaksi laajempaa kokonaisuutta, joka tulee näkymään myös kaupunkikuvaa elävöittävänä kohtaamispaikkana.

www.businessasema.com

Lisätiedot, BusinessAsema:
Helena Poukkanen, yhteisökoordinaattori, 044 703 1656
Maire Mäki, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, 0295 056 800
Tuija Aitto-Oja, Oulun seudun Uusyrityskeskus, 040 510 6315
Jussi Ylitalo, Yrityskylä Yläkoulu, 045 160 6466
Raija Näppä, Oulun seudun ammattiopisto, 040 198 1441
Sirkka Vahtola, 4H Business Lab, 040 019 8031

Lisätiedot, BusinessOulu:
Juha Ala-Mursula, 040 559 7020