Head Invest luopuu JOT Automationista

Kaupan myötä oululaiskonserni panostaa muiden yhtiöidensä kautta entistä enemmän hyvinvointi- ja ympäristöteknologiaan.

Kuva: Entinen JOT Automationin hallituksen puheenjohtaja Lauri Antila (oik.) ja Suzhou Victory Precisionin hallituksen puheenjohtaja Gao Yugen.

Suzhoussa Kiinassa pääpaikkaansa pitävä ja Shenzhenin pörssissä noteerattu Suzhou Victory Precision on ostanut koko JOT Automation Oy:n osakekannan. Myyjäosapuolina ovat JOTin perustajan, oululaisen Veikko Lesosen perheineen omistama Head Invest Oy, GES Inc. Kaliforniasta sekä joukko pienempiä omistajia. Osapuolet allekirjoittivat kauppasopimuksen 31.1.2018 ja kauppa on saatu päätökseen viranomaishyväksyntöjen jälkeen 4.6.2018. JOT Automation jatkaa Victory Precisionin itsenäisenä suomalaisena tytäryhtiönä ja toimitusjohtajana jatkaa Petri Halonen.

Toimitusjohtaja Petri Halonen näkee kaupan parantavan JOT:n kilpailukykyä sekä edellytyksiä jatkaa kansainvälistä kasvua.

”JOT ja Victory Precision yhdessä muodostavat vahvan ja ainutlaatuisen kokonaisuuden eurooppalaista osaamista ja kiinalaista kilpailukykyä. Victory Precisionin tuella tulemme jatkossa panostamaan entistä voimakkaammin tuotekehitykseen ja erityisesti uusien teknologioiden tuomiin mahdollisuuksiin.”

Kaupan toteutumiseen asti JOT:n hallitusta johtanut Lauri Antila kertoo myytävän yhtiön olevan hyvässä kunnossa viime vuoden 76 miljoonan euron liikevaihdolla ja yli kahdeksan miljoonan euron liikevoitolla.

”Myynti tulee käytännössä kokonaan viennistä ja erityisesti USA:sta ja Euroopasta. Tällä strategisella omistusjärjestelyllä maailman suurimmasta elektroniikan valmistusmaasta Kiinasta tulee JOT:n kotimarkkina”, toteaa Antila.

JOT:n perustaja, Head Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Lesonen kertoo, että JOT on aina ollut alansa pioneeri. Lähes 30-vuotisen historian ansiosta yhtiö on myös tänä päivänä johtava osaaja elektroniikan loppukokoonpanon ja funktionaalisen testauksen automatisoiduissa ratkaisuissa.

”JOT on ollut tärkeä ja olennainen osa Head Investin teollista rakennetta. Kauppa antaa mahdollisuuden kehittää kahta muuta liiketoiminta-aluettamme, eli hyvinvointi- ja ympäristöteknologiaa. Erityisesti näemme merkittävää potentiaalia Proventiassa, joka kehittää ympäristöystävällisiä ratkaisuja moottori-, kone- ja ajoneuvoteollisuuteen”, toteaa Lesonen.

Lisätietoja:

Lauri Antila
lauri.antila@headteam.com
p. 040 522 2333

Pekka Sipola, toimitusjohtaja, Head Invest Oy
pekka.sipola@headteam.com
p. 040 546 8090

Petri Halonen, toimitusjohtaja, JOT Automation Oy
petri.halonen@jotautomation.com

JOT Automation

Maailman johtavat maailmanlaajuiset kuluttajamerkit, älylaite- ja elektroniikkavalmistajat sekä Fortune 500 -teknologiayhtiöt luottavat JOT:n automaattisiin testaus- ja kokoonpanoratkaisuihin, joilla varmistetaan tuotteiden laatu, parannetaan malleja, pienennetään toimintakustannuksia ja lyhennetään tuotteiden markkinoilletuontiaikaa. JOT Automationin pääpaikka on ollut sen perustamisesta lähtien, vuodesta 1988, Oulussa.
www.jotautomation.com

Head Invest

Head Invest Oy on Oulussa sijaitseva, teknologiaan keskittyvän konsernin emoyhtiö, jonka omistaa yrityksen perustaja Veikko Lesonen perheineen. Head Investin liiketoimintojen ydin on robotiikkaan, ilmanpuhtauteen ja kestävään kehitykseen liittyvä teknologia. JOT oli osa Head Invest -konsernia, johon kuuluvat mm. ympäristöteknologiayhtiö Proventia Group Oy ja hyvinvointiteknologiayhtiö Mediracer Oy.
www.headteam.com

Victory Precision

Suzhou Victory Precision Manufacture Co., Ltd. on keskittynyt hienomekaanisten moduulien tutkimus- ja kehitystyöhön, suunnitteluun, tuotantoon ja myyntiin niin Kiinassa kuin kansainvälisesti. Yritys palvelee johtavia maailmanlaajuisia TV-brändejä ja valmistajia sekä kotimaassa että ulkomailla. Yritys tarjoaa asiantuntemusta sekä perinteisessä että älykkäässä valmistuksessa, sarjatuotannon valmistusratkaisujen integroinnissa ja laitteistoissa sekä uusien energiamuotojen kehitysratkaisuissa. Victory Precisionin tuotteisiin ja palveluihin kuuluvat yhdessä tytäryritysten kanssa mm. metallirakenteiset moduulit, muoviset rakennemoduulit, peitelasit ja heijastuksenestopinnoitteet. Yritys perustettiin vuonna 2003, ja sen pääkonttori sijaitsee Suzhoussa Kiinassa.
www.vicsz.com