University Business Forum yhdistää tutkimuksen ja yritykset 16.10.

Oulun yliopistolla keskitytään tulevaisuuteen ja sen vastuulliseen kohtaamiseen 16.10., kun University Business Forum kerää tutkijat ja yritykset saman katon alle keskustelemaan uusista yhteistyömahdollisuuksista.

Oulun yliopiston tutkijat tuntevat aiheensa läpikotaisin ja yrityksillä̈ on valmius soveltaa tietoa arvoa tuottavaksi liiketoiminnaksi. Juuri tällaiseen kaikki osapuolia hyödyttävän yhteistyön synnyttämiseen University Business Forum tähtää.

Tapahtuman puhujat on tänä vuonna valittu nimenomaan tulevaisuutta ajatellen. Iain Jawad, Frost & Sullivanin strategisten kumppanuuksien johtaja, tarkastelee puheessaan megatrendejä vuonna 2030. Iain on erikoistunut nimenomaan uusien markkina-alueiden ja nousevien trendien asiantuntijaksi ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnasta ja sen johtamisesta.

Toinen pääpuhuja on Marco Suvilaakso, Polarin strateginen johtaja. Hän on ollut mukana luotsaamassa Polaria sen nykyiseen asemaan ja puhuu siitä, millaisia taitoja ja valmiuksia tarvitaan, jotta pysyy mukana kansainvälisessä kilpailussa.

Kolme teemaa

Pääpuheiden lisäksi tapahtumassa keskitytään kolmeen teemaan: Vastuullisuuteen ja kestävyyteen, tulevaisuuden taitoihin sekä resilientteihin ja älykkäisiin ratkaisuihin. Jokaisesta näistä järjestetään oma osionsa, joista osallistujat voivat valita itseä eniten kiinnostavan.

Financial Times ja Yhdysvaltojen 181 suurinta yritystä edustava US Business Roundtable ovat vastikään ottaneet kantaa sen puolesta, että vastuullisuus tulisi lukea yhdeksi yritysten pääasiallisista tehtävistä omistajille voiton tuottamisen lisäksi. University Business Forum on oiva paikka kokoontua yhteen miettimään, mitä tämä tarkoittaa Suomessa ja kuinka meidän tulisi reagoida markkinatalouden muutokseen.

University Business Forum järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Edellisellä kerralla se veti satoja osallistujia ja sai alulleen useita uusia yhteistyöprojekteja tutkijoiden ja yritysten kesken. Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin.

Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautumiset >>

Artikkeli on University Business Forumin tuottamaa kaupallista sisältöä.