Monipuoliset harrastusmahdollisuudet kiinnittävät aktiiviseen arkeen
Oulaisten kaupunki on panostanut merkittävästi rahaa ja työtä sen omien harrastus- ja liikuntapaikkojen rakentamiseen. Lisäksi kaupunkilaisia palvelee poikkeuksellisen kattava seura- ja yritysverkosto maneeseineen ja moottoriurheilukeskuksineen. Oulaisten liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Sanna Mäyrä sanoo, että liikunnan ilon tuomisen lisäksi monipuoliset harrastukset kiinnittävät oulaistelaiset nuoret ja perheet osaksi erilaisia yhteisöjä.
Oulaisten omille asukkailleen kesän päätteeksi järjestämät harrastemessut osoittivat, että harrastus- ja lajitarjonta on poikkeuksellisen kattava. Oulainen on itse rakentanut muutaman edellisvuoden mittaan esimerkiksi uimahallin, skeittiparkin ja jousiammuntaradan. Yläkoulun pihalle rakennettu fitness-puisto saa paraikaa seuraa eri kouluille tehtävistä lähiliikuntapaikoista. Myös Ouluntien pururata on saanut rinnalleen ulkoliikuntavälineitä. Sanna Mäyrä sanoo, että maasto- ja läskipyöräilijöille sekä polkujuoksijoille parannetaan pururadalta yhdysreittiä Honkamajan hiihtokeskukselle, josta suunnitellaan edelleen merkittyjä reittejä aina Vihannin kinttupoluille saakka.
”Meillä on ollut useita kalliita investointeja harrastuspaikkoihin, mutta hinta ei tietenkään ole itseisarvo. Keskustan läheisyyteen tulleet kuntoportaat on erittäin tehokas harjoittelupaikka, joka sopii kaikenikäisille ja –tasoisille liikkujille.”
Mäyrä painottaa, että kaupunki haluaa varmistaa harrastuspaikkojen laatutason, mutta työ ei ole vain ”seinien rakentamista.” Oulainen on palkannut tänä vuonna neljä uutta liikunnanohjaajaa ja yhden ainoastaan koululaisten liikunnan lisäämiseen keskittyvä ohjaajan.
”Esimerkiksi uimahallin jumpat halutaan pitää mahdollisimman omaehtoisina ja matalan kynnyksen tilaisuuksina, joihin voi tulla itselle sopivana hetkenä. Lyhyiden etäisyyksien ansiosta harrastaminen on helppoa.”
Tutustu Oulaisiin videolla!
Yhdistykset ja yritykset liikuttavat koko kaupunkia
Oulaisiin on vuosikymmenten mittaan rakentunut vahva yhdistysten, urheiluseurojen ja yksityisyritysten verkosto. Esimerkiksi kaksi maneesia, ravirata, moottoriurheilukeskus ja kaksi vuosina 2016–2017 avattua yksityistä kuntosalia mahdollistavat useiden harrastusten yhdistämisen toimivaan arkeen. Taukokankaan hyvinvointikeskus tarjoaa erittäin laajasti palveluita aina hemmottelutuokiosta ammatilliseen kuntoutukseen.
Luonto on lähellä myös taajamissa ja keskustan läpi virtaavalle joelle löytävät sekä kalastajat että melojat. Urheilukentän uusiminen on aikataulutettu kesälle 2019.
”Honkamajan hiihtokeskus täytti hiljattain 50 vuotta. Se on saanut rinnalleen Suomessa harvinaisen sporting-ampumaradan ja suosittu frisbeegolf-rata rakentuu Honkamajalle kesällä 2019. Polkujuoksijoille on pururatojen lisäksi merkattu reitti, Mäyrä luettelee.
Monipuoliset harrastuspaikat ovat kasvattaneet huippu-urheilijoita mm. jääkiekkoon, jousiammuntaan, hiihtoon, yleisurheiluun ja sporting-ammuntaan. Mäyrä kiittää, että vapaaehtoisten suuri joukko vastaa niin juoniorivalmennuksesta kuin ikäihmisten ulkoilutapahtumistakin. Kaupungin ulkoliikuntapaikat ovat maksuttomia ja yli 65-vuotiaiden senioripassi avaa ovet sekä uimahalliin että jää- ja monitoimihallin liikuntasalille.
”Runsaan tarjonnan ansiosta jokaiselle löytyy oma harrastus, on se sitten liikuntaa tai kulttuuria. Harrastuksen kautta kaikenikäiset perheenjäsenet kiinnittyvät kotikuntaan ja osaksi sen tärkeiksi muodostuvia yhteisöjä.”
Tutustu Oulaisiin tarkemmin www.oulainen.fi
Artikkeli on Oulaisten kaupungin tuottamaa kaupallista sisältöä.