Teknologiaa ja mobiilisovelluksia jokaiseen tarpeeseen

Teknologia näyttelee yhä tärkeämpää roolia jokapäiväisissä toiminnoissa, sekä töissä että vapaa-ajalla. Nykyteknologia ja media muokkaavat arkeamme, ja on synnyttänyt jo käsitteen sukupolvesta Z, joka käsittää vuosituhannen vaihteessa (1995-) syntyneet henkilöt. Sukupolvi Z on ensimmäinen sukupolvi, joka on kasvanut täysin sosiaalisen median aikakaudella ja sen muokkaamassa maailmankuvassa.

Teknologian kehittyminen kannustaa myös yrityksiä jatkuvaan kehittymiseen. Perinteiset ruokakaupat ovat perustaneet omia sovelluksiaan, puhumattakaan ravintoloista tai kahviloista. Mikäli alennuskupongit eivät tipahda postilaatikosta, ne saadaan esille kaupan omasta mobiilisovelluksesta. Sovelluksia löytyy niin terveyteen, leivontaresepteihin, peleihin, viinitietouteen, karttoihin, että matkustamiseen liittyen – lista on loputon. Taksialan vapautuessa tähän tarpeeseen on havahduttu myös taksivälitysyhtiöissä.

Taksintilauksen valtakunnallinen sovellus, Valopilkku, on toiminut Oulussakin jo vuosia. OTAXI lanseerasi rinnalle marraskuussa oman sovelluksen, joka löytyy Google Play ja Apple Store kaupoista nimellä OTAXI OULU. Valopilkkua käyttävät aktiivisesti sekä yksityiset, että yritykset, miksi Valopilkun lisäksi lanseerattiin oma mobiilisovellus?

”Valopilkku on hyvä sovellus, mutta halusimme tuoda asiakkaillemme toisenkin vaihtoehdon taksintilaukseen. Valopilkku ei valitettavasti mahdollista kaikkia asiakkaidemme toiveita, ja niitä halusimme tuoda omassa sovelluksessamme tarjolle. Valopilkun kautta tilattuja kyytejä palvelemme luonnollisesti edelleen.”, kertoo Ville-Veikko Pohjola, Oulun Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja.

”Näitä lisämahdollisuuksia ovat esimerkiksi mobiilimaksaminen, joka helpottaa monen matkustamista. Kuitti tulee matkan jälkeen sähköpostiin.”, Pohjola lisää.

Taksintilaus OTAXI OULU -mobiilisovelluksen kautta toimii nopeasti ja helposti. Nouto-osoitteen voi syöttää osoitekenttään, paikantaa itsensä kartalta tai hakea osoitteen omista tallennetuista paikoista. Paikannuksen mahdollistamiseen puhelimessa tulee olla paikannustiedot päällä, sovellus luottaa puhelimen paikannukseen (Android/iOS/Google) ja laitevalmistajan karttatietoihin.

Noudon saa ajastettua myöhemmäksi tai heti tapahtuvaksi. Kuljettajalle voi laittaa tarkemmat rapputiedot tai muuta tarkennettavaa kyydistä viestillä, viestin lähetys myös kyydin tilauksen jälkeen onnistuu. Maksaminen onnistuu taksissa perinteisesti sekä mobiilisti, mikäli sovellukseen asiakas on syöttänyt omat luottokorttitietonsa.

”Sovellus laskee kyydille myös hinta-arvion, mikäli kohdeosoite syötetään tilausta tehdessä. Valitettavasti hinta-arvio on tosiaan arvio, tarkkaa hintaa sovellus ei voi ennustaa. Arvio ei ota huomioon tilauksen ajankohtaa tai tulevaa mahdollista odotusaikaa, ja voi henkilömäärästä riippuen tila-autotilauksissa muuttua. Kuten aina sovelluksissa, kehitettävää löytyy ja jatkamme sovelluksen kanssa saatujen palautteiden perusteella.”, selventää Pohjola.

OTAXI OULU -sovellusta on ladattu jo sadoittain ja tulevaisuudessa taksintilaus onnistuu sovelluksella myös Otaxin autoihin Pohjanmaan ja Kuusamo-Rukan alueella.

Tilaa taksi helposti sovelluksella – katso video

OTAXI on Oulun alueen perinteinen, paikallinen, luotettava taksinvälitysyhtiö. Otaxiin kuuluu yhteensä noin 600 autoa ja reilusti yli tuhat ammattitaitoista kuljettajaa. OTAXI OULU -mobiilisovelluksen kautta taksintilaus on kustannuksetonta.

Mikäli haluat tilata taksin perinteisesti soittamalla tai tarvitset kyytiin erityistarpeita, taksintilausnumero 0600 30081 (1,59€ + 0,48€/min) toimii normaalisti 24/7.

www.otaxi.fi/oulu

Lataa Otaxin mobiilisovellus tästä

Artikkeli on Otaxin tuottamaa kaupallista sisältöä.