Uuden amiksen päätähti on opiskelija

Ammatilliset tutkinnot ovat nyt laaja-alaisempia. Samalla erillisten tutkintojen määrä on vähentynyt noin 350 tutkinnosta reiluun 160:een. Tutkintouudistuksen taustalla on laaja ammatillisen koulutuksen reformi sekä työelämän nopea muuttuminen.

Kokkiopiskelijat leipomassa

OSAOn kakkosvuoden kokkiopiskelijat Yen Rocham (oik.), Mozhgan Gholipour, Eemeli Impola ja Teemu Heikkilä leipovat sämpylöitä opiskelijaravintola Joutsensiivessä.

”Jokainen opiskelija on meille se päätähti ja avainhenkilö, jota kohdellaan yksilönä. Jos ennen yhteinen lukujärjestys määritteli asioita, nyt opiskelijalle rakennetaan juuri hänelle sopiva opetustarjonta”, kertoo OSAOn vararehtori Raija Näppä ammatillisen koulutuksen valtakunnallisesta tutkintouudistuksesta.

Joustavasti opiskelijan tarpeet huomioiden

Lisääntynyt joustavuus, osaamisen hankkiminen, henkilökohtaistaminen, yksi tapa osoittaa osaamista, työelämäläheisyys – nämä ovat opiskelua tehostavia asioita, joita Näppä pitää muutoksessa keskeisinä. Niistä on kuulunut hyvää palautetta myös OSAOn opettajilta ja työelämäkumppaneilta.

”Ja tietysti aito asiakaslähtöisyys. Opiskelija on asiakas, jonka kanssa yhdessä luodaan osaamispolku. OSAOssa opiskelija ei jää yksin, täällä ohjataan ja tuetaan. Joku oppii työpaikalla, toinen tarvitsee enemmän lähiopintoja luokassa. OSAOssa opiskelija voi aloittaa vaikka tutkinnon osalla ja opiskella myöhemmin lisää.”

Raija Näppä

”Tutkintouudistuksen suunta on hyvä. Osaamista osoitetaan yhdellä tavalla ja se tehdään työelämässä. Se on opiskelijan kannalta motivoivampaa”, kiittää OSAOn vararehtori Raija Näppä.

Moniosaajia työelämään

Tutkintojen uudistukset on tehty tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Asioita katsotaan kokonaisvaltaisemmin, sillä tulevaisuuden työelämä tarvitsee yhä enemmän moniosaajia.

”Työelämä ei osta tutkintoja vaan osaamista ja myös opiskelijat haluavat laaja-alaisempaa osaamista”, Näppä huomauttaa ja kuvaa muutosta muutamalla käytännön esimerkillä.

”Jos henkilö päiväkodissa valmistaa aamulla ruokaa ja iltapäivällä toimii siistijänä, niin entiset tutkinnot eivät vastanneet tähän tarpeeseen. Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnot olivat aiemmin erilliset, mutta nykyään palveluja halutaan yhdeltä osaajalta. Sosiaali- ja terveysalalla osaamisaloja on yhdistetty suuremmiksi kokonaisuuksiksi.”

Onnistuminen mitataan osaamisena

Tutkintouudistus on astunut täysimittaisesti voimaan koko Suomessa tämän vuoden alussa. Ennen 1.1. 2018 opintonsa OSAOssa aloittaneet saavat halutessaan opiskella vanhojen tutkinnon perusteiden mukaisesti.

”Nyt lopputulosta mitataan osaamisena. Uusi arviointiasteikko 1–5 auttaa erottelemaan onnistumista paremmin, on oikeudenmukaisempi opiskelijalle ja tuo selkeyttä korkeakouluvalintoihin.”

OSAO on valmistautunut ammatillisen koulutuksen muutoksiin ja laittanut niitä käyntiin jo vuosien ajan.

”Asioita on porukalla punnittu ja mietitty. Isommat kokonaisuudet vaativat opettajilta valmentavaa ja ohjauksellista otetta – uudenlaista tapaa tehdä yhteistyötä ja rohkeutta kokeilla uusia asioita. Suuri toive on, että ammatilliseen koulutukseen saataisiin työrauha ja pääsisimme tekemään ja viemään asioita todella eteenpäin”, Raija Näppä päättää.

Voit hakeutua koulutuksiimme ympäri vuoden. Hae koulutuksia >>

Ammatillisen koulutuksen tärkein tavoite on luoda osaamista, jolla henkilö työllistyy.

Oulun seudun ammattiopisto OSAO on monialainen ammattiopisto, jossa on noin 10 000 päätoimista opiskelijaa. Koulutusyksiköt sijaitsevat Kempeleessä, Limingassa, Oulussa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella.

OSAO kuuluu Oulun seudun koulutuskuntayhtymään Osekk.

osao_logo_transparent

Teksti: Marko Sirviö
Kuvat ja video: Jouni Ylisuutari