Oamkilla kaksi uutta Master-koulutusta – tarve nousi työelämästä

Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) alkaa syksyllä kaksi uutta Master- eli ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta: ympäristöteknologia sekä ensihoidon kehittäminen ja johtaminen. Molempien koulutusten tarve tuli työelämästä. Haku Master-opintoihin alkaa 15.3.

kuvituskuva

Master-tutkinnot on tarkoitettu niille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan. Koulutukseen voi hakea, jos taskussa on ammattikorkeakoulu- tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä vähintään kolme vuotta työkokemusta alalta. Oamkissa on tarjolla liiketalouden, luonnonvara-alan, kulttuurin, tekniikan sekä sosiaali- ja terveysalan Master-koulutuksia.

Uutena kevään yhteishaussa on kaksi koulutusta, joiden avulla voi varmasti erottua edukseen työelämässä. Toinen niistä on ympäristöteknologia.

– Olemme saaneet alueen yrityksiltä kyselyitä talotekniikan ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta, sillä vastaavaa ei ole koko Pohjois-Suomessa, kertoo Energia- ja automaatio-osaston koulutus- ja tki-johtaja Jouni Kääriäinen Oamkista.

Ympäristöteknologian koulutus laajentaa LVI-tekniikkaan suuntautuneiden insinöörien osaamista muun muassa rakennusten energiatehokkuus- ja ympäristövaatimusten sekä erilaisten energian tuotantomuotojen osalta.

– Rakennamme koulutuksen yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Tarkoituksena on, että muutkin talotekniikan koulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut lähtevät tulevaisuudessa kehittämään koulutusta kanssamme.

Sote-uudistus muuttaa ensihoitoa

Toinen uusista koulutuksista, ensihoidon kehittämisen ja johtamisen koulutus kehittää alan asiantuntijoita muun muassa tulevaa sote-uudistusta silmällä pitäen. Opiskelijat saavat valmiuksia toimia esimerkiksi ensihoidon hallinnollisen ja operatiivisen johtajan ja kehittäjän tehtävissä.

– Sote-uudistuksen myötä tulevat muutokset koskettavat myös ensihoitoa, jonka merkitys korostuu tulevaisuudessa, tutkintovastaava, yliopettaja Kirsi Koivunen Oamkista kertoo.

Opintojen keskeisenä sisältönä on asiakaslähtöisten ensihoitopalvelujen ja hoitoketjujen kehittäminen ja johtaminen yhdessä muiden yhteistyöviranomaisten kanssa.

– Myös ensihoitoalalle on tulossa kehittämishaasteita, jolloin asiantuntijuudelle ja erityisosaamiselle on tarvetta nyt ja tulevaisuudessa.

Uutta osaamista ja itseluottamusta

Master-tutkinto opiskellaan yleensä töiden ohessa. Tutkinnon suorittaminen vie 1–3 vuotta. Puutarhatalouden lehtori Juha Karvonen on viittä vaille valmis agrologi (ylempi AMK). Hän lähti opiskelemaan maaseudun kehittämisen Master-tutkintoa, koska halusi oppia uutta esimerkiksi organisaation kehittämisestä ja johtamisesta sekä saada uusia työkaluja työhönsä.

Juha Karvonen

– Opiskelu on erittäin palkitsevaa. Opinnot antavat uudenlaista osaamista ja näkemyksiä työhöni. Saan itsevarmuutta tehdä työtäni eri tavalla kuin aikaisemmin.

Juhan mukaan myös ymmärrys muita aloja kohtaan lisääntyy, sillä osa opinnoista tehdään yhdessä eri Master-tutkintoa suorittavien kanssa. Työn ja opiskelun yhteensovittaminen on välillä raskasta, mutta se sujuu pitämällä tiukasti kiinni aikatauluista.

– Lähiopetuspäiviä on vähän, joten töissä voi käydä normaalisti.

Tutustu tarkemmin ja hae Master-opintoihin (YAMK) 15.3. alkaen:

Ympäristöteknologian koulutus >>

Ensihoidon kehittämisen ja johtamisen koulutus >>

Lisätietoa opinnoista ja muista Master-tutkinnoista täältä >>
 
oamk_vari_FI_rgb

 

Artikkeli on Oulun ammattikorkeakoulun tuottamaa kaupallista sisältöä.