Yhteistyöllä voitto kotiin!

Oulu2026 jatkaa Euroopan kulttuuripääkaupunki -kilpailun finaaliin. Oulu ja 32 kumppanikuntaa valmistelevat valintavaiheen hakemusta, joka jätetään 23.4.2021 mennessä kansainvälisen raadin arvioitavaksi. Kisa ratkeaa valintakokouksessa 2.6.2021. Nyt valmisteltava hakemus on edellistä laajempi ja yksityiskohtaisempi. Oulu2026-hakutiimi vastaa hakemuksen kirjoittamisesta, mutta sen sisällöt tehdään yhdessä.

Esihakemus sai kansainväliseltä valintaraadilta varsin hyvän arvion, mutta paljon myös kehitettävää. Esihakemuksen suomenkielinen tiivistelmä on julkaistu Oulu2026-kotisivuilla, kansainvälisen asiantuntijaraadin raportti on luettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

Korona-pandemia on heikentänyt kuntien tilannetta entuudestaan. Suomi jakaantuu entistä selvemmin kahtia: taantuviin alueisiin ja neljään-viiteen kasvukeskukseen. Pandemian aikana virta on alkanut kääntyä pieninä puroina myös toiseen suuntaan, kiinnostus omakotiasumista kohtaan kaupunkien ulkopuolella on kasvanut. Oulu2026 tekee kaikkensa kasvattaakseen koko vaikutusalueen elinvoimaa, että uudella sukupolvella on mahdollisuus jäädä kotiseudulleen.

Kulttuuripääkaupungeilla on tutkimusten perusteella ollut iso taloudellinen vaikutus. Turun kaupunki käytti 18 miljoonaa euroa kulttuuripääkaupunkiin vuonna 2011, vuoden kokonaisbudjetti oli 55 miljoonaa, aluetalouden kasvu oli 260 miljoonaa euroa. Turku muuttui pysyvästi vetovoimaiseksi kulttuurikaupungiksi. Tanskan Aarhusissa vuonna 2017 matkailu kasvoi 19 %, aluetalouden kasvu oli 159 miljoonaa euroa ja alueelle syntyi 2000 uutta työpaikkaa. 100 000 asukkaan Leeuwardenissa oli 5,3 miljoonaa kävijää 2018 kulttuuripääkaupunkivuoden aikana, 10 % asukkaista oli mukana vapaaehtoisina.

Tarvitaan koko Oulu2026 alueen potentiaali voittamaan kisa! Syksyn aikana kulttuuriohjelmaa suunnitellaan yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen, päiväkotien ja koulujen, ammattitaiteilijoiden ja kulttuurilaitosten kanssa. Näytetään yhdessä Euroopalle, mihin pohjoisessa pystytään – täällä osataan ja uskalletaan!