Saarelassa ja Hiukkavaarassa avautuu ensimmäistä kertaa tunnelmallinen joulukalenterireitti

<![CDATA[

Saarelan ja Hiukkavaaran asuinalueilla on pistetty luovuus, innostuneisuus ja yhteisöllisyys kaikkia ilahduttavaan muotoon.

”Meillä syttyi yhteinen innostus joulukalenteri-ideasta ja muutamassa päivässä 24 innokasta vapaaehtoista ilmoittautui mukaan”, kertoo Saarelan ikkunajoulukalenteriryhmää koordinoiva Hanna Kuuluvainen.

Joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien Saarela-Hiukkavaaran alueella avautuu klo 18 joka päivä yksi joulukalenteriluukku. Kalenteri kootaan alueen asukkaiden ja toimijoiden yhteistyönä.

”Suurin osa osallistujista on alueen asukkaita, mukana on myös alueen päiväkotiryhmiä, nuorisotila Hiukkis Hiukkavaaratalolta, Saarelansaaren Veistospuisto sekä Kulttuurikasarmi. Jokainen osallistuja suunnittelee ja toteuttaa yhden joulukalenteri-ikkunan”, kertoo Kuuluvainen.

”Joulukalenterikävelyllä kannattaa olla tarkkana: luukkuyllätys voi myös löytyä koristellun ikkunan sijaan pihapuusta, kasvihuoneesta tai vaikkapa leikkimökin ovesta”, hän lisää.

Oman kartan voi myös noutaa

Ikkunajoulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa 1. joulukuuta Hiukkavaaratalolla, Tahtimarssi 3:n, nuorisotila Hiukkiksen ikkunassa.

”Hiukkikselta voi joulukuun ajan hakea oman kartan, josta kaikki 24 joulukalenteriluukkua osoitteineen löytyy. Kartta julkaistaan verkkoversiona myös Facebook-tapahtumassa: ”Saarelan ja Hiukkavaaran ikkunajoulukalenteri”, kertoo Hanna Kuuluvainen.

Ikkunajoulukalenteri on kaikille avoin ja esteetön tapahtuma. Kaikki luukut ovat katsottavissa kävely- tai pyörätieltä, jossa pääsee kulkemaan myös pyörätuolilla tai lastenrattailla. Päivän uusi luukku avautuu viimeistään kello 18 ja on katsottavissa joulukuun loppuun saakka.

 Yhteisen joulutempauksen myötä alueen asukkaat ja toimijat haluavat toivottaa hyvää joulumieltä ja yllätyksellisiä ikkunajoulukalenterikävelyitä kaikille tapahtumaan osallistuville.

 

]]>