Oulun Meripelastajien vapaaehtoisten voimin veneillään merellä turvallisesti

25-vuoden kokemuksella meripelastuspäällikkö Petri Takkulalla on hyvä näppituntuma, millaiseen pulaan Oulun edustalla merellä voi joutua.

“Oulun edustalla on matalaa, joten tyypillisin tilanne purjeveneille on kölistä juuttuminen, kun mennään liian matalaan. Moottoriveneissä puolestaan tekniset viat ovat yleisimmät. Teknologian kehittyminen on auttanut ihan valtavasti ja esimerkiksi kadonneiden etsintätehtäviä enää harvemmin tulee. Ennen kännyköitä ja navigointilaitteita etsittiin kadonneita tämän tästä ja niitä saattoi sitten löytyä tulistelemasta jostain saaresta – tai joskus kaupungilta ravintolasta”, Takkula muistelee nauraen.

Harrastus vie mennessään

SMPS Oulun Meripelastajat ry on Perämeren vanhin vapaaehtoisin voimin toimiva meripelastusyhdistys. Yhdistys on perustettu 1962, mutta vapaaehtoista meripelastustyötä Oulun alueella on tehty jo vuodesta 1939 lähtien, aluksi luotsien ja merenkulun ammattilaisten voimin.

Nykyisin Oulun meripelastajien aktiivisia vapaaehtoisia on noin 50 ja päivystävää hälytysmiehistöä noin 35. Miltei puolet porukasta on naisia ja ammattitaustoiltaan jäsenistö on vaihtelevaa – pankkivirkailijasta anestesiahoitajaan ja konsultista LVI-asentajaan. Harvalla on edes omaa venettä.

“Möin oman moottoriveneeni vasta. Nämä meidän veneet, Toppila, Pikku-Toppila ja Varjakka, ovat niin mahtavia, että kun näiden makuun pääsee, ei tavalliset veneet tunnu enää missään! Loistavien veneiden lisäksi tässä harrastuksessa on niin hieno porukka ja yhdessä tekemisen meininki, että siihen ei yksin oikein millään huviveneellä pääse. Meripelastuksesta on tullut kyllä minulle sellainen harrastus, joka on vienyt mennessään”, toteaa Ida Pajari leveän hymyn kera Toppilan ruorin takaa.  

Petri Takkula opastaa Ida Pajarille, miten paalusolmu syntyy vaikka yhdellä kädellä. Perustaitoja treenataan pitkin harjoituskautta ja yhdellä solmulla pärjää pitkälle.

Vastuu kasvaa kokemuksen myötä

Kolmatta kauttaan Oulun meripelastusyhdistyksessä toimivalle kansimies Katja Koskimiehelle harrastus on niin rakas, että muita harrastuksia on pitänyt vähentää, että merelle ehtii riittävästi. Kauden kohokohtia on operaatio Meritähti, eli läpi juhannuksen kestävä päivystys Oulun merialueella.

“Juhannuksena ollaan ainakin perinteisesti kierretty Iin Röyttässä, Marjaniemessä ja Lumijoen Varjakassa. Nukumme veneessä ja partioimme läpi juhannuksen. Jos kelit on hyvät, on tietysti vesillä paljon porukkaa ja meilläkin todennäköisesti riittää pelastustehtäviä”, Koskimies kertoo.  

Harjoituksissa Takkula antaa kaikkien seuralaisten kokeilla erilaisia tehtäviä, myös veneen ohjausta ja jos kausia on takana riittävästi, ruorissa saa olla vaikka laituriin ohjaukseen asti.

“Mitä mieltä siinä olisi, että päälliköt olisi vain ruorissa? Tekemällähän parhaiten oppii ja virheitäkin saa tulla – niistä sitä vasta oppiikin! Minä katson vain perään, ettei kalusto vahingoitu ja miehistöllä on turvallista työskennellä”, Takkula taustoittaa koulutusmetodejaan.

“Kauden alussa katsomme, että harjoitukset sisältävät riittävän monipuolisesti erilaisten tehtävien ja kaluston hallintaa ja toki aina mennään säänkin mukaan. Mutta aika nopeasti meidän porukassa voi edetä ja saada enemmän vastuuta, vaikka veneen päälliköksi asti”, Takkula toteaa.

Monipuolista osaamista tarvitaan

Ensimmäistä kauttaan Oulun meripelastusyhdistyksessä toimiva Jere Keränen vahvistaa Takkulan puheet todeksi. Aikaisemmin Tornion VPK:ssa toimineella Keräsellä oli ajatus alkaa myös Oulussa vapaapalokuntalaiseksi, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi.  

“Hälytysporukassa oli 30 äijää ja saman verran jonossa odottamassa pääsyä VPK:n porukkaan. Soitin vuoden päästä uudelleen ja tilanne oli edelleen sama. Sitten löysin Oulun meripelastajat ja tännehän pääsi heti ja teoriatuntien jälkeen olinkin jo harjoittelemassa Varjakalla. Kyllä tässä tarvitaan monipuolisesti osaamista ja on tässä sellaista samaa rentoa yhteisöllisyyttä, mitä oikeastaan hainkin”, Keränen kertoo tyytyväisenä.

Varjakassa annetaan ohjeet, miten aluksen saa ajettua turvallisesti kiinni Toppilan kylkeen. Mikrofonilla varustetulla kypärällä kommunikaatio sujuu kovassakin kelissä.

Varsinaista uusien jäsenten hakua Oulun meripelastusyhdistyksellä ei ole, vaan toimintaan voi liittyä mukaan perusterveet henkilöt, joilla toiminta kiinnostaa. Aikaisempaa merenkulun osaamista ei tarvitse olla, sillä kaikki tarvittavat taidot kyllä oppii harjoituksissa mukana olemalla.

Uintitaito testataan altaassa, uimaan pitää pystyä 200 metriä, josta 50 metriä selkäuintia. Oulun meripelastajien aluksilla on miehistöllä nollan promillen sääntö, eikä merellä ollessa aluksessa saa myöskään tupakoida.

Toiminta lahjoitusten ja kannatusmaksujen varassa

Suomen rannikolla on 32 meripelastusyhdistystä, minkä lisäksi yhdistyksiä toimii myös sisävesillä. Meripelastusseuralla on 130 alusta paikallisyhdistysten käytössä ja kukin yhdistys vastaa itse toimintansa rahoittamisesta.

Myös Oulun Meripelastusyhdistykselle varainhankinta on tärkeä osa toimintaa.

“Miehistömme tarvitsee kuoripuvut ja kypärät ja nyt olemme uusimassa meidän karttakirjat. Alukset tarvitsevat ylläpitoa ja tietysti polttoainetta. Toimintaa rahoitamme lahjoituksilla ja yritykset voivat olla toiminnassamme mukana yhteisöjäsenenä. Kautemme on pitkä, olemme merellä usein keväällä ensimmäisenä ja syksyllä viimeisenä ja silloin myös hyville varusteille on tarvetta”, Koskimies kertoo.

“Esimerkiksi Vihiluodon Torpan kanssa teimme yhteistyötä ja pidimme luennon veneilykauden aloitukseen. Pidimme myös pelastautumisnäytöksen, sellainen voisi olla mukava sisältö myös muille kannatusyrityksillemme vaikka yrityksen virkistyspäivään”, Koskimies vinkkaa.

Onnistunut harjoitustehtävä takana ja Varjakka jatkaa matkaa.