Oulu Sinfonian syyskausi alkaa nettikonsertilla

<![CDATA[

Oulu Sinfonia aloittaa kautensa siis huippukapellimestari John Storgårdsin johdolla. Sukupolvensa merkittävimpiin kapellimestareihin sekä viulisteihin lukeutuva Storgårds tunnetaan pitkäaikaisena Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana.

Hän on toiminut myös Helsingin kaupunginorkesterin ja Tampere Filharmonian ylikapellimestarina. Oulun kaupunginorkesterin päävierailijana hän toimi 1997–2000. Mestarisäveltäjien esikoisklassikot -konsertti on katsottavissa YouTube -kanavalla 30. syyskuuta 2020 saakka.

Vierailu Hupisaarten teatterilla

Torstaina 13. elokuuta orkesteri vierailee Hupisaarten teatterilla. Oulu Sinfonia Tasting -nimeä kantava tapahtuma sisältää kolme konserttikokonaisuutta, joihin on mahdollisuus ottaa rajallinen määrä yleisöä.

Koko perheelle on tarjolla klo 17 maailman tunnetuin musiikkisatu Pekka ja Susi, joka esittelee orkesterin eri soitinryhmät. Iki-ihana klassikko kuullaan orkesterin viulistin Virva Pietilän kertomana.

Seuraava konserttikokonaisuus alkaa kello 19. Oulu Sinfonian muusikoista koostuvat pienemmät kokoonpanot tarjoilevat musiikillisia makupaloja syyskauden säveltäjänimiltä. Samalla avataan syyskauden ohjelmaa sekä poikkeusajan konserttikäytäntöjä.

Elokuun lopulla jalkaudutaan

Orkesterin jousistoa on mahdollisuus kuulla Keskipäivän klassinen -konserteissa Oulun tuomiokirkossa livestreamina Virtuaalikirkon kautta osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi kahtena perjantaina 21. ja 28. elokuuta kello 12. Ohjelmassa on jousiserenadeja eri säveltäjiltä.

Puhallinoktetti, vaskiseitsikko ja matalat vasket esiintyvät Oulun taidemuseolla kolmessa Pieni päiväsoitto -konsertissa 19., 20. ja 21. elokuuta kello 14.

Lisäksi Oulu Sinfonian puhaltajat soittavat kaksi Oulu Sinfonia Afterwork -konserttia Lapin sotilassoittokunnan päällikkökapellimestari Jaakko Nurilan johdolla Rotuaarin lavalla 27. ja 28. elokuuta kello 16.

]]>