Opiskelija-gallup: Miksi koronarokotteen ottaminen on tärkeää? Linnanmaan kampuksella tällä viikolla walk in -rokotuspiste

<![CDATA[

Oulussa koko väestöstä jo 72 prosenttia on saanut ainakin ensimmäisen koronarokotteen, siis rokote on jo yli 151000 oululaisella. Alhaisin rokotekattavuus 12–15-vuotiailla, heillä rokotekattavuus on 67,5 prosenttia. Aikuisista alhaisin rokotekattavuus on Oulussa 25–34-vuotiailla, heilläkin kuitenkin rokotekattavuus on 74 prosenttia.

Linnanmaan kampuksella saa tällä viikolla 13.–17. syyskuuta koronarokotteen. Rokotteen saa Saalastinsalissa kello 9–15 ja lisäksi keskiviikkona rokotetaan vielä myös Oamkin tiloissa kello 12.30–15 tilassa 7A209.

Walk in -rokotuksessa voi ottaa ensimmäisen rokotteen tai toisen rokotteen. Toisen rokotteen voi ottaa, kun ensimmäisestä koronarokotteesta on kulunut 6 viikkoa.

Jasmin Piipponen, 3. vuoden kirjallisuuden opiskelija:

 ”Haluan suojautua ja ennen kaikkea suojata muita, perheeseenikin kuuluu riskiryhmäläisiä. Rokote myös helpottaa omaa elämää: pääsee matkustamaan ja tapahtumiin ilman, että tarvitsee huolehtia. Mun mielestä tää on jotenkin tosi hienoa, että meille tarjotaan rokote ilmaiseksi, jopa yliopiston tiloissa. Olen oikeastaan aika ylpeä tästä, että se tuodaan kansalaisille ihan tarjottimella.”

Erika Vuorinen, 2. vuoden logopedian opiskelija:

 ”Koen sen velvollisuudekseni, ottamalla rokotteen voin turvata niitä ihmisiä, jotka eivät pysty ottamaan sitä itse. Luotan tieteeseen, ei pelota, että mitään salaliittoteorioita tähän liittyisi. Rokotteen ottaminen oli minulle selvää, perheessäni tiede on aina ollut tärkeää. Koen, että voin luottaa niihin terveydenhuollon ammattilaisiin, jotka ovat rokotteita kehittäneet.”

Arttu Hänninen, 4. vuoden kauppatieteiden opiskelija:

 ”Minusta on yksilön vastuu ottaa rokote, eikä koronarokote eroa muista rokotteista. Se on hyvä ottaa jokaisen. Rokotteen ottamista tuli mietittyä, varsinkin mediassa se on niin polarisoitunut asia, on mielipiteitä puolesta ja vastaan. Sillä tehdään nyt myös paljon politiikkaa, on hankala löytää objektiivista näkemystä asiaan.”

Anni Vainionpää, 1. vuoden kauppatieteiden opiskelija:

”Rokotteen antaa sen suojan koronaa vastaan. Tää walk-in-tilaisuus oli kätevä, kävin ottamassa toisen rokotteen täällä. Kyllä se oli ihan selvä minulle, että kun rokoteet tulevat, niin otan sen. Luotan, että rokotteita on sen verran tutkittu, että sen pystyy ottamaan. Laumasuojaa tarvitaan.”

Arttu Harju, N:nnen vuoden teekkari:

 ”Kyllä se on järkevää ottaa. Rokotteen ottaminen oli itsestään selvää minulle.”

Oulussa rokotuksen saa useassa eri paikassa, löydät kaikki rokotuspaikat kaupungin koronasivuilta ouka.fi/koronarokotukset.

]]>