Made in Oulu, osa 5: Yo Zenen valikoima laajenee sisustuspuolelle – uusi liike Fredagsmys avautuu ensi viikolla

Yo Zenen yrittäjät Paula Kouri ja Kate Salminen ovat tiivis tiimi. Yrityksen tarina lähti liikkeelle, kun arkkitehteina työskentelevät naiset ystävystyivät ja päättivät, että haluavat tehdä jotain yhdessä. Työn ohessa keksittiin Yo Zen -tuotemerkki ja sen ensimmäinen tuote, joutsenkaulakoru ja korvikset.

”Siitä se sitten lähti ja kasvoi. Emme me osanneet ajatella, että siitä mitään myyntihittiä tulisi, mutta meitä lähestyttiin monestakin paikasta ja tuotteita haluttiin myyntiin”, kertoo Kate Salminen.

”Koruja tehtiin aluksi kodin ruokapöydällä. Sitten saatiin lopulta työtilat ja palkattiin yksi työntekijä, vaikka itse oltiinkin toisaalla töissä”, hän muistelee.

Nyt Yo Zen on valtakunnallisesti tunnettu ja arvostettu merkki, jolla on lähemmäs sata jälleenmyyjää eri puolilla Suomea. Myös brändin kohderyhmä on selkeä, sillä se tekee tuotteita suomalaisille naisille.

Yo Zenin värikkäitä kynttilöitä liikkeen tiskillä.
”Kynttiloitä meillä oli ensimmäistä kertaa myynnissä Scandinavian Design -tapahtumassa ja ne vietiin käsistä. Toivottavasti oululaiset löytävät ne nyt Fredagsmys-kivijalasta.”

Yksissä tuumin eteenpäin

Kun Paula Kourilta ja Kate Salmiselta kysyy, kumman käsialaa ikoninen joutsen on, on vastaus selvä.

”Se on meidän yhteinen. Meillä on kaikki yhteistä, me ajattelemme ja suunnittelemme asioita yhdessä”, kertoo Kate Salminen.

”Toinen aloittaa ja toinen jatkaa”, lisää Paula Kouri.

Yrittäjät pitävät rikkautena sitä, että luovaa työtä on löytynyt jakamaan niin samanmielinen aisapari. Myös estetiikan taju kaksikolla on samankaltainen. Uusista ideoista innostutaan ja tuotteita jalostetaan yhdessä.

”Me ollaan hitsauduttu ajatusmaailmaltamme hyvin yhteen. Ja paitsi että tehdään töitä yhdessä, niin myös vietetään vapaa-aikakin yhdessä”, nauraa Paula Kouri.

Myös yrittäjien perheet ovat kasvaneet samaa tahtia, ja kotosalla molempien pesueeseen kuuluu kaksi lasta.

Scandinavian Design Marketissa tavataan

Vaatteiden, korujen ja sisustustuotteiden lisäksi naiset ovat jatkaneet edelleen myös arkkitehdin töitä Yo Zen Arkkitehdit -nimen alla. Yo Zen Arkkitehtien kädenjälkeä voi nähdä vaikkapa Puistokahvila Makian uudistetussa sisustuksessa, Frans & Camillen uusissa kabineteissa sekä Sokos Hotel Arinan kuntosalilla ja leikkitiloissa.

”Sinne tuli ihan mahtava leikkitila, jossa on kaksikerroksinen maja ja putkiliukumäki”, kertoo Paula Kouri.

Tekijänaiset kuvailevat, että vaikka heillä on monta soppaa tulilla, saadaan aika riittämään, kun keskitytään yhteen asiaan kerrallaan.

Seuraavaksi tulossa on jo useampana vuonna järjestetty Scandinavian Design Market -tapahtuma 4.-5. joulukuuta Tullisalissa Limingantullissa.

”Siellä on paljon kotimaisia brändejä, ja joululahjoja löytyy varmasti”, kertoo Paula Kouri.

”Ensi kertaa siellä on myös lasten valokuvauspiste, jossa valokuvaaja Jo Jackson ottaa kuvia esimerkiksi joulukortteja varten”, lisää Kate Salminen.

Fredagsmys on kotoilijoiden makuun

Yo Zenen Asemakadulla sijaitsevan brand storen naapurissa käy parhaillaan kova kuhina, sillä tiloihin viimeistellään tulevaa sisustustavaraliikettä Fredagsmysia. Liikkeen avajaisia vietetään tiistaina 26. lokakuuta.

Fredagsmys tuo kaivattua lisää oululaiseen sisustus- ja lahjatavaroiden valikoimaan. Tuotteet ovat pääosin omaa suunnittelua ja esimerkiksi kynttilät tehdään täällä itse.

”Tuotteet ovat kaikenlaisia kodin pientuotteita, ja valikoimaan kuuluu myös postikortteja ja julisteita”, kertoo Kate Salminen.

”Kaikki tuotteemme ovat sellaisia kohtuuhintaisia, alle viidenkympin tuotteita, joita on helppo ostaa vaikkapa tuparilahjaksi tai tuliaiseksi”, tuumaa Paula Kouri.

Tulossa - Fredagsmys avautuu 26.10.2021
Syyslomashoppailemaan? Fredagsmys avautuu 26. lokakuuta osoitteessa Asemakatu 17.

Oivallukset ja tarinat tekevät tuotteen

Niin vaatteissa, koruissa kuin kodinsisustuksessakin Yo Zenen ja Fredagsmysin tuotteita yhdistää tarinallinen ja oivaltava suunnittelu.

”Vaatteissa ollaan todettu, että meidän asiakkaat tykkäävät printeistä. Ihmisiä kiinnostaa oivaltava design, se että tuotteessa on jotain hoksattavaa”, kuvailee Kate Salminen.

Hyvä esimerkki tästä on Yo Zenen Heroines-kuosi, joka näyttää ensin leopardilta, mutta tarkemmin katsomalla siitä paljastuvat moninaiset naishahmot.

”Kuosin taustalta löytyy naisnäkökulma: tuetaan kaikki toisiamme. Kaikki ovat oman elämänsä sankarittaria”, painottaa Kate Salminen.

”Ja koska olemme arkkitehteja, olemme tottuneet perustelemaan valinnat asiakkaalle. Sitä jatketaan myös tuotteiden suunnittelussa. Jokaisessa tuotteessa pitää olla joku tarina tai kulma”, hän summaa.

Yo Zenen Heroinen-kuosi mallinuken päällä.
Klassikon aineksia – Heroines-kuosi on saanut lämpimän vastaanoton.