Kolmas koronarokotekierros käynnistyy Pohjois-Pohjanmaalla

<![CDATA[

Kolmatta rokoteannosta tarjotaan immuunipuutteisille henkilöille sekä sellaisille sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville, jotka saivat ensimmäiset rokotteet lyhyellä rokotevälillä vuoden alussa.

Tällaisia ovat esimerkiksi elin- ja kantasolusiirron saaneet tai aktiivisessa syöpähoidossa olevat henkilöt. Tarkempi listaus kohderyhmään kuuluvista löytyy THL:n verkkosivuilta. Kolmas annos voidaan antaa immuunipuutteiselle henkilölle, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

Lisäksi kolmatta rokoteannosta tarjotaan niille sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville henkilöille, jotka ovat saaneet ensimmäisen ja toisen rokotteen lyhyellä, 3-4 viikon väliajalla vuoden alussa.  Lyhyellä annosvälillä rokotteet saaneille kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

Ei suositella vielä alle 30-vuotiaille

Kolmatta rokotetta ei tällä hetkellä suositella alle 30-vuotiaille, perusterveille miehille, vaikka he työskentelisivätkin sote-alalla. Taustalla on THL:n ohjeistus, jonka mukaan mRNA-rokotteen saaneilla on raportoitu hyvin harvinaisena haittavaikutuksena nuorten miesten sydänlihas- ja sydänpussitulehduksia.

Koska nuorilla vakavan koronataudin riski kahden rokoteannoksen jälkeen on pieni, on alle 30-vuotiaat miehet rajattu kolmansia rokoteannoksia koskevan suosituksen ulkopuolelle toistaiseksi. Rajoitus ei koske voimakkaasti immuunipuutteisten kolmatta rokoteannosta.

Rokotteena kolmansiin rokotuksiin käytetään Modernan rokotetta. Käytännössä koronarokotuksista vastaavat alueen kunnat, joten tarkemmat tiedot koronarokotusten aikataulusta ja myös mahdollisuudesta kolmosrokotteeseen kannattaa tarkistaa esimerkiksi oman kunnan verkkosivuilta. Oulun yliopistollinen sairaala käynnistää 3.rokotukset henkilöstölleen jo tällä viikolla.

 

]]>