Kohti vähäpäästöisempää liikkumista

Oulussa, Espoossa, Tampereella ja Turussa kehitetään ja kokeillaan liikkumisen muuttamista vähähiilisemmäksi. Kaupungeilla on käynnissä Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hanke.

”Valtakunnan tasolla tuemme kestävää liikenteen kasvua. Oulussa edistämme kaupungille tärkeitä vähähiilisyys- ja ympäristötavoitteita”, sanoo projektipäällikkö Sami Puuperä.

Kuuden suurimman kaupungin 6Aika-strategia parantaa yritysten liiketoimintamahdollisuuksia uusissa liikkumisen palveluissa, matkaketjujen kehittämisessä, pysäköintijärjestelmän kehittämisessä, robottibusseissa ja
sähköisissä liikkumisvälineissä.

”Oulun osatoteutuksessa vähähiilisyyteen liittyviä teemoja ovat älykäs pysäköinti ja uusien liikkumispalvelujen syntyminen liikenteellisiin solmukohtiin”, Puuperä sanoo.

Työpajat ja keskustelut sidosryhmien kanssa ovat nostaneet Oulussa esille ongelmia ja haasteita etenkin pyöräilyyn liittyen. Yksi konkreettinen esimerkki on pyöräpysäköinnin kehittäminen.

”Kaivataan turvallista tapaa pyöräpysäköintiin, jotta oman kalliin pyörän uskaltaa jättää parkkiin.”

Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hankkeen projektipäällikkö Sami Puuperä

Liikennedata avataan Oulussa kaikkien käyttöön

Liikenteen reaaliaikaiset rajapinnat (LIIRA) -hankkeessa avattiin liikennedatojen rajapintoja vapaasti saataviksi ja hyödynnettäviksi. Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaaralan mukaan Oulussa onkin periaate, että liikenteestä kerätty data avataan, ellei siinä ole henkilötietosuojan kannalta jotain arkaluonteista.

”LIIRA-hankkeessa avattua liikennekameradataa pystyvät kolmannet osapuolet hyödyntämään avoimen rajapinnan kautta. Dataa myös esitetään oulunliikenne.fi-palvelussa graafisen käyttöliittymän kautta”, Vaarala kertoo.

Liikennedatan ympärillä on paljon hypetystä, mutta liiketoiminnassa riittää
vielä kehitettävää, sanoo Vaarala. Nyt esimerkiksi viranomaiset tai kaupunki kadunpitäjänä hyödyntävät liikenteestä kertyvää suurta datamassaa aktiivisesti.

”Oulussa kerätään liikennevaloista valtava määrä dataa, ja sitä hyödynnetään liikenteenhallinnan ja liikennevalojen optimoinnissa. Meillä onkin ollut jo 10 vuotta käytössä liikennevalojen keskusjärjestelmä – kehitimme hieman vahingossa tosielämän IoT-järjestelmän jo kauan ennen kuin koko asiasta puhuttiin”, sanoo Vaarala hymyillen.

Pyöräilypääkaupunki Oulu

Oulu pyöräilykaupunkina, ja etenkin oululaisten ahkera talvipyöräily, on noussut suuren kansainvälisen mediahuomion kohteeksi. Pyöräilyyn panostetaan Oulussa osana vähähiilistä liikkumista, sanoo Harri Vaarala.

”Muutenkin kaikki liikenteen saralla tekemämme liittyy enemmän tai vähemmän liikenteen ilmastovaikutuksen pienentämiseen. Keskustan liikennejärjestelmää pyritään muokkaamaan vähäautoisemmaksi, ja joukkoliikenteessä pyritään kilpailutusten kautta vähäpäästöisempään kalustoon.”

Liikenneinsinööri Vaarala on mukana kehittämässä pyöräliikennettä, jonka menestystä alettiin Oulussa rakentaa fiksuilla ratkaisuilla jo 1970-luvulla.

”Oulussa ymmärrettiin rakentaa pyöräliikenteelle erillistä verkostoa, joka on irrallaan autoliikenteen käyttämistä väylistä. Näin pyöräily kesällä metsän keskellä on miellyttävämpää ja reittien talvikunnossapito on helpompaa.”

Vaaralan mukaan otolliset olosuhteet kehittävät pyöräilyä entisestään. Eivät oululaiset ole sen karaistuneempia kuin muutkaan ihmiset, mutta laaja, hyväkuntoinen verkosto houkuttelee pyöräilemään vuoden ympäri.

Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa ja Liikenteen reaaliaikaiset rajapinnat -hankkeet ovat osa 6Aika-strategiaa. Kuutoskaupungeilla on yhteisiä, kaupungistumiseen liittyviä haasteita.

6Aika-strategian avulla Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu pyrkivät vastaamaan näihin haasteisiin ja kehittämään entistä parempia palveluja. 6Aika-strategiaa rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Suomen valtio, kuutoskaupungit ja hankekumppanit. Rahoitusta myöntävät Uudenmaan liitto ja Hämeen ELY-keskus.