Joulutuotteiden myynti kauppatorilla alkoi

Koska Rotuaarin Tiernatori katsotaan yleisötapahtumaksi, sen järjestäminen ei tänä vuonna ollut mahdollista.

Kauppatorilla tapahtuva liiketoiminta määritellään paikan tavanomaiseksi toiminnaksi, joten siellä joulutuotteiden myyminen onnistuu.

”Hyvin nopealla aikataululla tiedustelin myyjiltä kiinnostusta tulla torille myymään. Tiesin, että monelta jäisi tuotteita varastoon, koska heillä ei ole muuta myyntikanavaa, kivijalkaa tai verkkokauppaa”, kertoo Tiernatorista vastaava Eeva Ojala Pohjois-Suomen Messuilta.

Myyntikojuja Oulun kauppatorilla
Kauppatorilla mökkien välissä on kahden metrin turvaväli. Mökkirivien välinen käytävä on useamman metrin levyinen, jotta ruuhkilta vältytään. Asiakkaiden toivotaan muistavan turvaetäisyydet. Kuva: Eeva Ojala

Laajasti lahjatarjontaa

Rotuaarin Tiernatorille oli tulossa 23 myyjää, joista 11 myy nyt tuotteitaan kauppatorilla.

Myynnissä on monenlaisia käsitöitä, kuten villasukkia, lapasia, koruja, puutuotteita ja koristekransseja. Uutuuksina Ojala mainitsee esimerkiksi Tierna-pelin ja Oulu-pelikortit.

Myös joulukuusia ja leipomotuotteita torilta saa.

”Vaikka myyjiä onkin puolet alkuperäistä suunnitelmaa vähemmän, saimme hienon kattauksen”, hän iloitsee.

Kauppatorille siirtymisen myötä myös uudet myyjät ovat kiinnostuneet mökkipaikoista. Joitakin myyntipaikkoja on vielä jäljellä.

Joulumyynti pienyrittäjille tärkeää

Käsityöläiset ja muut pienyrittäjät myyvät tuotteitaan nyt kauppatorin lisäksi vaikkapa kauppahallissa ja Valkean Joulutorilla.

”Moni heistä valmistaa kesästä asti tuotteita joulumyyntiin. Nyt on hyvä tilaisuus tukea paikallisia pienyrittäjiä”, Eeva Ojala muistuttaa.

Myyntikojuja on kauppatorilla 12.–22. joulukuuta.