Jokainen ihminen on lauluntekijä

Laulunteko, mitä se on? Riippuu siitä, keneltä kysyy. Lauluntekijänä ja laulunteon opettajana voisin kiteyttää, että laulunteko on kulttuuria ja hyvinvointia, kulttuurihyvinvointia. Laulunteko on keksimistä, leikkimistä, vapaata ja luovaa tekemistä. Laulunteko on omien ajatusten ja tunteiden tutkiskelua. Jos omat laulut eivät jää pölyyntymään pöytälaatikkoon, laulunteko on omien tutkimustulosten jakamista muille.

Laulunteko on ihmettelemistä, havainnoimista, etsimistä ja kysymistä. Laulunteko on hukkaan menemistä ja hukkateillä olemista, kunnes uskaltaa tehdä päätöksiä sanoituksista, laulumelodiasta, soinnuista, rakenteesta ja sovituksesta. Laulunteko on vaihtoehtojen puntaroimista, vastausten löytämistä ja valintojen tekemistä. Laulunteko, kuten kaikki muukin kullekin meistä mieluinen taidemuoto, edistää hyvinvointia. Voisiko lauluntekoa integroida osaksi sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialaa? Tiedän että voisi ja uskon, että kannattaisi.

Tätä kolumnia kirjoittaessani olen opettanut lauluntekoa viitisen vuotta. Olen opettanut lauluntekoa – sanoittamista sekä säveltämistä yhdessä ja erikseen – yksilöopetuksena lapsille, nuorille ja aikuisille. Olen jo useita vuosia halunnut opettaa lauluntekoa erilaisille ryhmille ja hakenut näitä töitä. Julkiset ja yksityiset tahot ovat yleensä kohteliaasti kieltäytyneet ottamasta laulunteko-kursseja valikoimaansa, koska sellaiset eivät ole ennenkään vetäneet väkeä tai toimineet. Vastaus on välillä ollut myös, että ilmaiseksi saa tulla pitämään workshoppeja, mutta palkkaa ei voida maksaa.

Monivuotinen puskemiseni näyttäisi vihdoinkin saavan tuulta siipiensä alle. Tavoitteeni opettaa lauluntekoa ryhmäopetuksena toteutuu mahdollisesti jo marraskuun aikana kuntouttavan työtoiminnan lyhytkurssin muodossa. Myös Oulun Kansalaisfoorumille on tulossa tammikuulle laulunteon intensiivinen viikonloppukurssi, Biisipaja. Toivottavasti lauluntekokurssini onnistuvat ja niistä muodostuisi minulle jatkuvaa palkallista opetustyötä.

Opinnäytetyöni Laulunteon opettaminen eri-ikäisille julkaistiin Theseukseen keväällä 2018. Työssäni avasin lauluntekijyyttä, laulujen tekemistä ja laulunteon opettamista. Opinnäytetyön Minun lauluni -projektissa opetin lauluntekoa kolmelle eri-ikäiselle oppilaalleni. Tavoitteeni oli opettaa oppilaitani tekemään oma laulu, vaikka osalle tämä olikin vasta ensimmäinen laulunteko-kokemus. Pääsimme jokaisen oppilaan kanssa tavoitteeseen, eli saimme laulun projektin aikana valmiiksi.

Laulunteko-oppilaideni laulut ovat usein henkilökohtaisia, herkkiä, hauskoja ja vahvoja kokonaisuuksia, jotka peilaavat oppilaan silloista elämäntilannetta. Lauluntekijänä tämä ei yllätä, vaan valaa uskoa siihen, että laulunteon avulla on mahdollista käsitellä itseä, muita ja ympäröivää maailmaa. Laulunteko lisää itseluottamusta ja vahvistaa itsetuntemusta. Ennen kaikkea olen vakuuttunut siitä, että halutessaan jokainen voi oppia tekemään lauluja. Jokainen ihminen on lauluntekijä. Antakaas, kun opetan!