Ethän tule takaisin etäkoulu?

Äitii, tule auttamaan. Äitii, mitä minä nyt teen. Iskäää!

Sanat raikuivat monta kertaa kotimme yläkerrastamme alakertaan. Kevät oli yhtä etäelämää: etätyö, etähoito, etäkoulu – kolmen etäelämän sekava sotku.

Se tunne, kun olet täysin omassa työmaailmassasi, uppoutuneena työhösi, palaverissa ja käyt tiivistä keskustelua kollegasi kanssa.

Äitiii, mitä minä syön.

Muistatko sen tunteen? Syviä huokaisuja, kun kymmeneen laskeminen ei enää riittänyt. Ota happea, laita mikki kiinni.

Odota nyt hetki. Olen palaverissa.

Sanoin kerran tyttärelleni: kuvittele, että en ole tässä.

Ei mitenkään mieltä ylentävä kommentti. En ole ylpeä siitä.

Alun kommellusten ja sähellysten jälkeen kaikki meni olosuhteisiin nähden hyvin. Tehtävät tupsahtelivat lapsen läppärin näytölle ja pian kaveritkin löytyivät linjoilta. Lounas löytyi nälkäisen lapsen eteen lähes joka päivä. Einestä, puolieinestä tai itse tehtyä, sillä ei ollut enää väliä.

Koulun puolesta kaikki hoituivat mallikkaasti. En voi pienintäkään moitetta lähettää kohti koulua. Meidän oman talon seinien sisälle olisi vain tarvittu hetki sopeutumisaikaa.

Etäkoulun alkuhuuman ja kahden ensimmäisen viikon jälkeen tyttäremme(kin) toivoi, että pääsisi jo takaisin kouluun. Vaikka opiskelu sujui hienosti, lapsi kaipasi kavereitaan ja opettajiaan. Tietokoneen ruutu kävi tylsäksi ja yksitoikkoiseksi.

Nyt kun koronan leviäminen on paljolti myös meidän omissa käsissämme, pidetään huolta toisistamme. Kunnioitetaan turvavälejä, käytetään maskia ja pestään käsiä ahkerasti. Pysytään kotona kipeänä ja mennään koronatestiin, kun oireet sitä edellyttävät. Suositukset ja muut koronaohjeet löytyvät verkkosivuilta ouka.fi/korona.

Loppupeleissä asia on todella yksinkertainen, eikö? Meidän perheemme ei toivo uusintakierrosta etäkoulusta.